Epätietoisuus, mustasukkaisuus, kateus, epätoivo on tulehtunut, märkivä haava jonka kipu on aluksi laimeaa jomotusta mutta jatkuvaa ja lisääntyvää. Alati muistuttamassa olemassaolostaan. Voi vain spekuloida miten kipu pahenee ja tulehdus etenee.
Suru on kirurginveitsellä viilletty puhdas haava, syvä mutta terävärajainen. Se sattuu ihan pirun paljon enemmän mutta sen voi luottaa paranevan siististi. Arpihan siitä jää, mutta arpia voi kantaa ylpeänä. Tulehdus johtaa kuolioon, ja se on paha juttu se.
Tietysti paras vaihtoehto olisi se, ettei satuttaisi itseään lainkaan. Mutta silloin ei tietäisi miten hyvältä tuntuu huomata haavan olevan paranemaan päin, eikä osaisi nauttia siitä ettei enää koske.
Uncertainty, jealousy, envy, desperation are infected, festering wound. At first the pain is just a weak ache, but it's constant and increasing and recalls of it's existence continually. One can only speculate how the agony and inflammation gets worse.
Sorrow is a deep, straight cut made with surgeon's knife. It hurts hell of a lot more but one can be sure it heals eventually. It will leave a scar of course, but scars are something you carry with pride. Infection on the other hand leads to mortification and that's not a pretty sight.
The ideal option would be not to have any wounds at all in the first place. But then one wouldn't know the relief of noticing the wound is getting better. One would not have the ability to enjoy the feeling of not being in pain.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti