Itä on itä ja länsi on länsi, tässä ne ny sit kohtaa

Marraskuussa kävin Lontoossa katsomassa STOMPin vähän niin kuin musikaalin asemesta. Tykkäsin kovasti. Rytmiä ja ääntä saa aikaan niin pienillä jutuilla, vaikka vain sanomalehdellä. Sitä esitettiin tosi pienessä Ambassadors -teatterissa, olin jotenkin kuvitellut West Endin teatterit isommiksi ja hienommiksi. On kai siellä koreampiakin rakennuksia joissa laulellaan.

Prahassa vieraili japanilainen Yamato-rumpuryhmä, ja tykkäsin tästäkin. Kalliihkolle lipulle (viitisenkymppiä eurorahassa) sai kovasti vastinetta, lähdin ennen narikkajonoa kahden tunnin jälkeen toisen encoren aikana ja sinne ne jäivät vielä rummuttamaan.

Esityksissä on aika paljon samoja elementtejä, vaikka kumpikin on uniikki ja omanlaisensa. Molemmat on tosi fyysisiä, mukana huumoria ja vuorovaikutusta yleisön kanssa ja ystävällistä yleisön rytmitajulle naureskelua. Katselin yamatolaisten hauiksia, ja mietin että noin hurjasti rummuttaessa käsivarret pysyys sutjakassa kunnossa. Ryhmä kuulemma aloittaa päivän treenit 10 kilsan juoksulenkillä, vasta sen jälkeen soitellaan.

Flunssan hyvä puoli?

On tää ehkä vähän hakemalla haettua, mutta flunssaisena ja kehonlämmön vaihdellessa näkee kiinnostavia unia. Olen uneksinut asioista, joita ei mitenkään voi sanoiksi pukea koska niitä ei ole olemassa missään muualla kuin ad hoc kuumehoureisessa mielikuvituksessani. Tässä joitain helpommin verbalisoituja välähdyksiä:

Uneksin kolmesta pallosalamasta. Ne kulkivat kaikki samasta paikasta talon halki, viimeinen meni niin läheltä minua että jouduin heittämään pehmolelun (Angry Birds) sen eteen jotta en itse joutuisi  sen tielle. Niitä edelsi torpedo tai hurrikaani, kova tuuli kuitenkin. Tuuli pyöritti  pihan muratin, lakanat ja pöytäliinat lipputangon ympärille ja mietin että "tällä ilmalla ei  lento varmaan lähde ajoissa".

Luin Mondon Lontoo-opasta joka ei suostunut käyttäytymään siivosti, tekstikatkelmat punoutuivat toisiinsa kuin pärekorin pohja, enkä enää tiennyt mikä on vasemmalta oikealle tai ylhäältä alas. Aina kun yritin lukea, morfaantui teksti tunnistamattomaksi ja katkelmat resitoivat itseään ääneen yhtäaikaa: Lontoon pinta-ala... kanavissa on kuljetettu... historian saatossa useat hallitsijat...kun käännyt Regent Streetiltä vasemmalle... Tuli samanlainen olo kuin veden alla, kun ei tiedä missä on pinta.

Näistä kuvista ja tunnelmista huolimatta, olisi kiva nukkua ensi yö syvää ja keskeytymätöntä unta, silläkin uhalla etten muistaisi seikkailuja aamulla.

Unen monet kerrokset, ja lumen

Uneksin, että näin unta jossa tiesin näkeväni unta. Se tuntui unen läpikin kummalliselta. Minulle selvisi myös jotain todella todella tärkeää elämästä, maailmankaikkeudesta ja kaikesta. Pahkeinen kun en enää aamulla muistanut, mitä se oli ;)

Samaan aikaan öisen Englannin taivaalta sateli pientä räntälunta, joka Suomessa olisi aiheuttanut ainoastaan omakotiasujissa lievää ärtymystä ja napakkaa kolaamista. Täällä se laittoi taas lentokentät, metrot, junat, moottoritiet ym. polvilleen. Mulla ei onneksi välitöntä hätää, lento lennetään jahka kone joskus tulee edelliseltä reitiltä, viive vain pari tuntia. Plus lounge on normaalia fiinimpi: löytyy biljardi, leffahuone, spa ja á la carte. Saan itsen ja sähkölaitteet ladattua. edit: paitsi että täällä pitää pistorasiat napsauttaa PÄÄLLE jotta niissä kulkee virta, eli eipäs lataututkaan, laite. Täällä olisi jopa tuntihotelli, laitetaan korvan taakse valtameren takaa tullessa.

Kotimaan sääuutinen on ilakointi siitä, että vaalihuoneet saatiin auki kovasta pakkasesta huolimatta. Voi ihmistä luonnon armoilla.

Tibits

Ihanaa käydä kasvisravintolassa jossa soi länsimainen musiikki ja josta saa viiniä + drinkkejä. Täten tunnustan reilusti pinnallisuuteni, mutta ei aina jaksa henkisyyttä ja hare krishnaa. Intialainen ruokakin, vaikka on hyvää, alkaa välillä kyllästyttää.

Tibits Regent Streetin poikkikadulla on jo lähes legendaarinen vegeravintola, ja liityn sen faneihin:  ruoka oli tosi hyvää. Itämaisia makuja mutta myös perunasalaattia, pastaa, kasvispiirakkaa... Papuja ja kurpitsaa oli käytetty kekseliäästi ja monessa ruokalajissa, tofua vain yhdessä.

Eikä ollut edes niin kallista kuin arvioissa nuristiin. Harmi ettei ollut illallisseuraa, paikka näytti viihtyisältä ja sinne olisi voinut jäädä viettämään iltaa.

Päivän lounas: vaniljakastikeitto omenalla

 St. Martins in the Field -kirkon kellarissa Trafalgar Squarella on Café in the Crypt. Loistavalla paikalla, kiva miljöö holvikaarien alla ja ainakin tänä lauantaina parhaaseen iltapäiväteeaikaan sinne mahtui istumaan. Apple crumble oli normi-lontoohintainen £4, mutta sitä sai sitten ison lounaslautasellisen... En mitenkään jaksanut kaikkea.

SYSTEM OVERLOAD

In awe! Overwhelmed! Liikaa virikkeitä, aivoissa kuumenemisvaara!

Lontoossa on 22 astetta vähemmän pakkasta kuin Suomessa, ja paikalliset kehtaavat valittaa siitä yhdestä asteesta. Mulle tämä on kevät. Olen tosin saanut pistoksen liiasta kulttuurista, taisin tehdä tänään ennätyksen: neljä museota/näyttelyä samana päivänä + esitys päälle. British Museum, V&A, Cartoon museum ja Foundling museumissa Quentin Blake. Foundling museumin kuvat ja tarinat orvoista löytälapsista herkisti, ja viimeistään rivi näytteillä olleita epätoivoisten äitien hylkäämiensä vauvojen viereen jättämiä muistoesineiä aiheutti itkut :(

Huomisen suunnitelmissa oli V&A Museum of childhood mutta jos ylikierrokset ajattelussa jatkuu yöllä unissa, jätän näyttelyt väliin ja hankin vaikka pienet päivähiprakat sen sijaan. Ei tällaista kauneuden ja ajatusten määrää kestä pieni ihminen. Hotelli-murju on Bloomsburyssa kaiken kukkuraksi, kadullakin historia ja kulttuuri hyökyy niskaan joka askeleella.

Keskinkertainen paratiisi

 Vegetarian's Paradise  Lontoon Bloomsburyssa ei aivan lunasta nimensä lupausta. Keskinkertainen intialainen buffet lienee kaupunginosan edullisin, lounasaikaan £4,95 ja iltasella punnan enemmän. Leivät parasta, muuten kaikki samanoloisia jeeranruskeita mössöjä. Plussaa tuoreista vihanneksista.

222 Veggie vegan

Toinen Lontoon kasvisrafla oli tällä reissulla 222 Veggie vegan osoitteessa 222 North End Rd. Kaupunginosa West Kensington tai Hammersmith.

Kiva tuttavuus, harmillisen kaukana pelipaikoista mutta nyt sopivasti easybusin pysäkin kulman takana. Luomuolutta ja -viiniä, buffetlounas £7,50. Wokki oli tosi maukasta, samoin harvinaisen ei-etninen herkku punajuurisalaatti. Tänne voisin mennä mielelläni toistekin, vaikka illalla á la cartea kokeilemaan.

Beatroot

Lontoon Soho- ja Covent Garden-kierroksen jälkeen lounastettiin Beatrootissa (92 Berwick Street). Marraskuun lopussa oli niin lämmintä, että syötiin ulkona koska paikka on mikroskooppisen pieni. Vastapäätä torikauppias läksytti toista maksamattomista vuokrista paksulla cockneyn murteella josta oli lähes mahdoton saada selvää.

Annokset kootaan pahvirasiaan tiskiltä, ja hinta määräytyy rasian koon mukaan. Keskikokoinen annos maksoi muistaakseni viitisen puntaa, valikoimissa oli lasagnea, shepherd's pie linssiversiona ym. Ruokalajien erittelevä maistelu oli hankalaa, koska ne mössääntyi rasiassa salaatin kanssa sekaisin. Lasagnen vegaanijuusto oli ehkä parasta.

Ok pikalounaalle.

Muumioita ja munaisjäännöksiä Lontoossa

Prince’s Trust Rock Gala 2011 Royal Albert Hall'issa 23.11. oli lipunostoaikaan hasardiveto: esiintyjistä ei vielä mitään tietoa, ympäripyöreästi vain että 'brittimusiikin kuninkaalliset kohtaavat tuoreet nimet'. No nyt ne siniveriset on jo tiedossa, ja on vain toivottava että nuoressa kaartissa on jotain positiivista yllätystä... Päästään näkemään Pete Townsend, Boy George, Midge Ure, Julian Lennon jne. Piti ihan googlata että onko muutamat noista nimistä elossakaan...

Iltaan täytyy suhtautua niin että se on kalliihko tutustumisretki RAH:n sisätiloihin. Ja ehkä Charleskin on aitiossaan jammailemassa?

Ben Aaronovitch: Rivers of London

Taas uusi Lontoo! Tai vanha (ajalta ennen roomalaisten tuloa). Urbaanifantasiaa kuivakkaan brittiläiseen tapaan, vampyyritkin oli jotenkin arkisempia kuin amerikkalaiset lajitoverinsa.

Poliisi- ja myöhemmin myös velhonoviisi Peter Grant koettaa sovitella Lontoon jokijumaluuksien riitoja ja estää melkein-tyttöystävä-kollegansa kasvoja räjähtämästä. Sivulla 16 olin nauranut ääneen kolmesti, kirjan edetessä tahti hieman hiipui mutta anyway: kerrankin huumorifantasiaa ja kelvollista sellaista! Vastapainona oli melkoisen paljon verenroisketta ja ruumishuonekohtauksia sekä yksi pieni koira (joka oli edesauttamassa kahta kolmesta ensimmäisestä naurusta).

Sarja alkoi tällä kirjalla, ja ainakin kakkososa Moon over Soho on jo kaupan. Olemassaolevista fantasia-aineksista on keitetty kokoon tuoreenoloinen soppa, jään odottamaan jatkoa! Gaimanin Neverwhere tuli mieleen lukiessa, mutta sehän on hyvä vain.

Lontoon paikallistuntemus ei ole pahitteeksi lukukokemuksen virittämisessä, ja toisaalta kirjaa voi melkein lukea matkaoppaana.

Mittasuhteita

Skotlanninreissulla viivyttiin erikokoisissa paikoissa: Mallaig 650 asukasta (V:n ottamassa kuvassa) Inverness 55 000, Edinburgh 430 000 ja sitten lopuksi Londinium 7 miljoonaa.

Nähtiin delfiinejä, Harry Potter-leffoista tuttu akvadukti höyryjunan ikkunasta, The Datsuns, Wallace&Gromitin isännöimä keksintönäyttely, sir John Soanen koti, ruijanpallasta ja koljaa kauppahallissa, isohaarahaukka ja Covent Garden hyvin sekalaisessa järjestyksessä.

London calling, matkakuulumisia

Jo vain, sepäs oli vallan mainio kaupunki! Odotin jotain harmaata, ruuhkaista ja kaoottista. Lontoo oli harmaa, ruuhkainen ja kaaottinen mutta kivalla tavalla!

Harmi että the Cultin torstain keikka siirrettiin sunnuntaiksi ja sinne ei voitu jäädä, mutta Eoin Colferin näin ja kuulin kertovan lapsuuden lentokokemuksistaan. Jonotin säntillisessä brittiläisessä jonossa 45 minuuttia saadakseni signeerauksen Airman-kirjaan ja päästäksweni jutskaamaan Suomen saunapolitiikasta ym. Airman onkin fantasian ja huumorin jälkeen jotain uutta Colferilta, historiallinen jännitysromaani jossa fantasian osuus on häviävän pieni ja huumorikin sivuosassa. Ihan viihdyttävä paketti silti. Eoin kertoi kirjoittavansa myös AIKUISTEN kirjaa. Kun hän oli maininnut asiasta kustannustoimittajalleen, tämä oli kuivasti todennut että aikuisten kirjoja kutsutaan yleisesti pelkästään kirjoiksi, lastenkirjat ovat nimeltään lastenkirjoja. Ai miten niin muka?

Olen henkisesti varautunut lähtemään Lontooseen uudelleen asap, musikaalivajetta piti täydentää täällä Prahassa Sweeney Toddilla eilen. Jaa että Rambo 61 vee väkivaltainen??? Pullamössöä tähän verrattuna! Pidin kovasti, Burtonin värimaailma on aina kauniin goottisen painajaismainen, suorastaan animaatiomainen. Näyttelijät kuulemma laulavat itse omat roolinsa, hellyttävintä oli Timothy Spallin laulanta. Johnnykin lauloi ihan mallikkaasti.

Tunnen oloni globetrotteriksi kirjoitellessani tuoreeltaan reissukuulumisia kepeällä kädellä majapaikassa, kun tännekin on laajakaista tullut. Vielä huominen aikaa, ja paljon tekemistä: outlet center, Ritva-Liisan näyttely, kalenterin osto ja palatsipuutarhoissakin pitäisi kävellä. Onneksi tänne pääsee taas uudelleen pian...