Street art: Pasta Oner @Praha 6

Ei kukaan / kuka vain | What is the difference between nobody and anybody

Miljoonakaupungissa on helppo olla ei kukaan, samalla se on ihana mahdollisuus olla mitä ja kuka vain! Tänään huvittelin kuvittelemalla olevani traaginen hahmo mustine silmänalusineen, onneton nälkätaiteilija-älykkö tai muuten le miserable. Todellisuudessa näytin varmaan vain hyvinvoivalta hyvinvointivaltion asukkaalta epämiellyttävän turvonneine silmäluomineni. Mutta ei se mitään. Huomenna voisi leikkiä jotain muuta.

It is easy to be no one in a big capital. At the same time it is the perfect opportunity to be anyone I've ever wanted to be! Today I amused myself  imaging to be a tragic person, starving artist, intellectual in distress or otherwise le miserable. IRL I probably looked like affluent citizen of welfare state with unattractively puffed eyelids. But hey, it didn't kill the spirit. Tomorrow I can be something and someone else.

Le Douanier -uni | Customs officer dream

Tutustuin ranskalaiseen Florian Rousseau -nimiseen tullivirkailijaan ja ryhdyin muodostamaan ihmissuhdetta tämän kanssa. Siinä oli omat hankaluutensa. Ensinnäkin Florian puhui vain ranskaa. Unessa koetin muodostaa lauseita niistä 12:sta sanasta jotka ranskaksi muistan, onneksi Florian ymmärsi myös pikkiriikkisen englantia. Isompi ongelma suhteen kehittymiselle oli se, että saatoin tavata mielitiettyni vain Ranskan rajalla, en missään muualla. Syystä tai toisesta Rousseau ei voinut liikahtaa rajalta mihinkään. Kuljin siis bussilla edestakaisin maasta toiseen ja jäin tulliin tuntikausiksi  kunnes minut aina karkotettiin maasta hetkeksi.

ps. Rousseau ei käyttänyt baskeria.

I was in a relationship with a french customs officer called Florian Rousseau. There were some issues hindering our happy co-existence, first af all Florian didn't speak a word of english. Luckily he understood some english, I remember formulating clumsy french sentences in my dream using the 12 french words I know. The bigger obstacle was his unability to leave the French border. I could only meet him at the border control, and I spent my time traveling back and forth across the border and lingering at customs until I was deported for a while.

ps. He didn't wear a beret.

Melkein läsnä, melkein poissa | Between presence and absence

Viimein näin Jakub Schikanederin näyttelyn Wallensteinin ratsastuskoulun tiloissa. Näyttelyaikaa pidennettiin onnekseni, se on auki tammikuun 2013 loppuun. Selvisi samalla myös se, miksi pari kertaa aikaisemmin gallerian sisäänkäyntiä etsiessäni olen harhautunut aina palatsipuutarhoihin, sis. käynti ei olekaan kadun puolella vaan Hradcanskan metroaseman kupeessa.

Pidän Schikanederin töistä hillittömästi, niissä vetoaa surumielinen valo, usva, ilta, yksinäiset kulkijat, udusta kohoavat patsaat, poissaolo. Nyt näin  ulkokuvien lisäksi interiöörejä (joihin olen jostain syystä höpelönä muutenkin) ja niissä puolestaan on vahva läsnöolon tunne. Joku on vain pistäytynyt käymään kuvan ulkopuolella, jättänyt valon päälle tai puutarhapöydän ääreen puoliksi juodun kahvikupin. Koira odottaa kärsivällisenä pöydästä mahdollisesti putoavia makupaloja, joten omistaja ei voi olla kaukana.

Tiivistunnelmallinen, rauhallinen ja kaunis kaunis kaunis kokoelma. Näyttelyn jälkeen ratikalla kuvien siltojen yli meneminen oli niin toisesta maailmasta kuin olla voi. Keskiviikkoiltana oli sitäpaitsi Schikaneder-keli, sankka usva jonne oli helppo eksyä ja kadottaa joko itsensä tai kaupungin.
Kuvat Prahan kansallisgallerian Schikaneder-sivustolta.

Jakub Schikaneder appeals to me with his melancholy, misty, lonely exteriours. It is just possible to identify them depicting Prague bridges, streets and buildings. Dusk, lonesome figures and strong feeling of absence. Now seeing first time his interieurs I must add also feeling of deep presence into my description. Like someone just popped out of the picture, leaving the lights on and coffee cup half empty. The dog awaits for crumbs falling from garden table, so the owner can't be very far.

Dense, atmospheric, calm and peacful exhibition. Afterwards riding a tram across the same bridges made me feel very lightheaded and otherworldly. Besides it was a Schikaneder fog on Wednesday night, the kind of fog you can easily lose yourself into.  Pictures linked from Prague National Gallery Schikaneder site.

Katutaidetta galleriassa | Gallery street art

Prahan pääkirjaston yhteydessä olevassa galleriassa on näytteillä useiden kansainvälisesti tunnettujen graffitintekijöiden töitä. Katutaide galleriassa on aika laimea ja vesittynyt juttu, onneksi näyttelyssä oli joitain hienoja töitä, kiinnostavan oloisia mutta tsekinkielisiä videoita ja ihana pahvilaatikko-käytävä-installaatio. Galleria oli myös täynnä yläkoululaisen näköisiä oppilaita, joilla ei ollut ollenkaan kiire pois taidenäyttelystä. Varsinkin kun yhden huoneen seiniin sai itse tehdä tägejä. Minäkin ikuistin statementini. Taisin ottaa kuvan jokaikisestä styöstä. Mutta kun tykkäsin.

National gallery at Prague main library exhibits international street artists. Bringing street art to gallery is quite a lame thing, luckily there were some fine works of art, interesting (czech language) videos and a cute cardboard box hallway installation! Visitor could do their own tags into walls of one room, I also wrote something immortal. Seems that I photographed each and every work on the gallery. But I liked them!

 

Katutaidetta kadulla | Street art

Silmä tarttuu nykyisin hanakasti graffitehin ja katutaiteeseen, tässä löytöjä Praha 7:n ja 9:n alueelta.

Some street art from Prague 7 and Prague 9.

Toinen tämän vuoden keväistä

Huhtikuun alussa NY:ssa naytti tältä. Ainakin Brooklyn Museum of Artissa näytti. Olipa hienoa kiertää Keith Haringin näyttely Keithin aikalaisen kanssa, joka kertoi miltä tuntui nähdä ensimmäisiä piirroksia metron käytävillä.




Ulkona oli vähän enemmän väriä.

What is life, what is art, WTF

Yllä oleva teksti oli epätoivoisena raaputettu seinään Prahan taideyliopiston kulmille.

Väsytin itseni museomaililla: ensin Metropolitan Museum of Art ja myöhemmin samana päivänä Whitney Museum of American Art.

Met oli melkein pettymys. Ellen olisi käynyt British Museumissa ja V&A:ssa, olisin varmaan nauttinut enemmän. Nyt ei tehnyt tiukkaakaan ohittaa Rooma ja Kreikka. Egyptiläinen temppeli oli aika makea, mutta muumiot jätin väliin koska seen that done that. Kiinnostavinta oli edullinen kahvila. Vapisin jo nälästä ja kofeiiniriippuvuudesta, ja kaksi ekaa museon kahvilaa avattiin vasta klo 11 kun mulla oli kahvintuska klo 10.30. Onneksi jaksoin raahautua siihen kolmanteen: pintti regular coffeeta, bagel&cream cheese ja appelsiinibriossi ilman tippiä $8,25. Pohjakerroksessa on myös museokaupan SALE-osasto, poimin sieltä pari T-paitaa.

Muuta kivaa oli moderni taide (duh, mennä nyt Metiin katsomaan modernia taidetta...). ja Australian sekä Oseanian jumalat. Aika pelottavia veikkoja ovat palvoneet ennen vanhaan, sanon vaan!

Metista jatkoin toiveikkaana Whitney museumiin, aikomuksena käydä vain Edward Hopper-huoneessa ja äkkiä pois. Pah, koko museo pursui Whitney Biennalissa nykytaidetta ja teini-ikäisiä taiteentuntjoita opettajineen. Hämmentäviä, yhdentekeviä, ajatuksia herättäviä, rumia, kauniita, mieleenjääviä... Jouduin ajattelemaan koko iltapäivän.

Tuo rautalangasta väännetty Pegasos kuului kokonaiseen groteskiin ruosteiseen sirkukseen, jota olisi voinut tuijottaa tuntikausia. Ja hieno ikkuna niillä siellä Whitneyssa on myös.

Arkipäivä

Jo lähes terve olo! Tästä riehaantuneena kirjoitin/editoin aamusella tekstiäni yli kaksi tuntia. Tein päiväsuunnitelman, keskityn aina yhteen lukuun kerrallaan ja  2.3. pitäisi olla (puoli)valmista!

Päivä oli ihanan arkinen: kävin hakemassa varaamani Buchty&Loutky -liput, marionetti-Rocky IX luvassa helmikuun lopussa. Lounastin Loving Hutissa TAAS. Ostin lipun huomisillan nykysirkukseen, näen eka kerran kansallisteatterin uuden näyttämön. Esityksen on käsikirjoittanut (vai miten sirkuksessa sanotaan), ohjannut ja valosuunnitellut suomalainen Circue Aereo, kumppanina ja esiintymässä tsekkiläinen ensemble Circ La Putyk. Pääsen todistamaan kenraalia, esitykset on ensin Tsekissä ja toukokuussa Suomessa. Hankin myös kans.teatterin kanta-asiakaskortin. edit: La Putyk oli LOISTAVA!  Jos hinta oli kymmenesosa Cirque du Soleilin lipusta, laatu huomattavasti enemmän!

Iltasella kävin ostamassa vihkon ja kynän (!) ja menin tsekin kielen iltakurssille. Kääk, sama porukka on opiskellut syksystä saakka,  joten osa puhuu jo ihan sujuvaa tsekkiä opettajille. Onneksi muutama muukin oli ihan tumpelo, ja suomalaisella on ääntämisetu moneen muuhun kieleen nähden.Ryhmä kokoontui pääkirjaston ryhmätyöhuoneessa, ja porukassa oli tosi monenikäisiä ja -maalaisia. Opettajat puhuivat vain tsekkiä, aluksi tuntui etten tajua yhtään mitään mutta kyllä sieltä jotain aina tarttui. Nyt osaan suuntimat; ylös alas ulos sisään hissillä toiseen kerrokseen. Erinomainen hinta-laatusuhde: puolentoista tunnin pläjäys ihan pedagogisesti hyvin suunniteltua opetusta (keskustelua, leikkejä, kirjoittamista, liikkumista ym.) maksaa 50 kc, tunteja on kahdesti viikossa. Ehdin oppia ainakin puhelimessa asioinnin, katujen numeroinnin ja ehkä myös virastokäyttäytymisen alkeet.

David mokoma LaChapelle

Kävin katsomassa David LaChapellen valokuvanäyttelyn Rudolfinumissa (olipa kummallinen kahvila), ja se ei tuntunut miltään. Kiiltäviä alastomia ihmisvartaloita, popkulttuuria, muovia ja kitschiä. Ei tunnu missään. Rudolfinumissa on muuten loistava akustiikka; keskellä salia yskitty kuuluu kauas ja kauan. Kokeilin varmuudeksi monta kertaa.

No sitten tulin sieltä ulos, ajoin ratikalla kahvilaan (vähemmän kummalliseen kuin edellinen), kauppaan ja kämpille. Huomasin tuijottavani ihmisiä ajatellen "miltähän tuo näyttäisi alastomana/kuolleena". Katselin ikkunasta ja mietin miltä maisema näyttäisi tulvan jälkeen. Tulviahan Prahassa on alvariinsa, mutta sellaisen LOPULLISEN tulvan jälkeen. En myös voi lakata miettimästä miten järkyttävän ja naurettavan etuoikeutettu länsimainen/suomalainen onkaan ja olenkaan. Satuin katsomaan kadulla kyyhöttävän kerjäläisen kämmeniä ja tajusin etten ole koskaan nähnyt niin rohtuneita, punaisia ja turvonneita käsiä kenelläkään.

Voi Dave minkä teit!

Onnellisuuden kokemuksia: yksin taiteen kanssa

Yksin museossa on ihanaa. Kuvat tarttuvat verkkokalvolle, etenkin surrealismi vie mukanaan totaalisesti.

Koetan ajoittaa vierailuni heti avaamisen jälkeen tai juuri ennen sulkemista, arki-iltapäivään sen jälkeen kun luokkavierailut on tehty mutta turistit ovat vielä lounaalla tai muuten sopivasti. Useimmiten se ei onnistu mutta joskus saan koko museon tai ainakin osaston/huoneen itselleni. Olen hortoillut 2000 vuotta vanhojen kiinalaisten lohikäärmeiden seassa, uponnut Kleehen tai Escheriin ja kummastellut H.R. Gigerin sielunelämää ilman häiritseviä lajikumppaneita. Berliinin Dali-näyttelyn sain pitää itselläni puolen tunnin ajan, sitten alkoi kuulua ihmisääniä ja piti palata takaisin tälle planeetalle.

Nyt olen omistanut taas yhden museon lisää: Wienin tuore Phantastenmuseum, suomeksi sisältö jotain surrealismin, fantasia- ja visionäärisen taiteen välimaastosta. Mietin pitkään etukäteen onko museo lippuhintansa väärti, ja olihan se aika vaatimaton. Esillä on siis vain itävaltalaisten töitä, Max Ernst ainoana mulle aikaisemmin tuttu.

Päivällä piipahdin Albertinassa Magritte-näyttelyssä, jossa en TOSIAANKAAN ollut yksin. Ostin (virkamies kun olen) pikkuruudullisen vihkon, jonka kannessa vakavia knallipäisiä virkamiehiä sataa taivaalta. Virallisia muistiinpanoja varten, tietenkin. Huoh, Brysselissä on kaksi (2) Magritte-museota näkemättä edelleen.

Kuratointihaaveita, ei koulussa kuitenkaan

Joskus unelmoin taidegalleristin ammatista, tai kuraattorin. Ainakin aina silloin kun käyn jossain galleriassa tai näyttelyssä jossa löydän taiteilijan jonka haluaisin viedä taskussa Suomeen.

Prahan uusimpien museoiden joukossa lienee Artbanka MoYA, Museum of young art. Osoitteeseen Karlova 2 on rähjäiseen palatsiin koottu taideopiskelijoiden ja muiden tuoreiden nykytaiteilijoiden töitä, pihalla heti vastassa David Cernyn Guns. Näyttely oli kovin epätasainen, niinkuin opiskelijatöissä tapana on, mutta muutamia ihkuja töitä sieltä löytyi. Mm. nimi Jakub Hubalek pantiin korvan taakse tulevaisuuden varalle.

Toinen kiinnostavan häiritsevä kokemus oli Pasta Oner The Chemistry gallery 'ssa. Galleria sattuu sijaitsemaan Shakespeare&synove -kirjakauppaa vastapäätä, joten tästedes aina kaksi kärpästä yhdellä iskulla.

Vielä jälkimuisteluna New Yorkin kokemuksista ihana Animazing Gallery SoHossa.

Quint Buchholz

Joskus asiat liittyvät toisiinsa ja loksahtelevat kohdalleen... Työpaikan kahvihuoneessa oli postikortti, josta minulle tuli välittömästi mieleen Peter Hoegin Lumen taju. Kuvassa apina kuskaa miestä veneellä yössä. Kuva oli hieno, googlailin tekijällä ja kas kummaa:

a) Buchholz on tehnyt Lumen tajun kansikuvan
b) kotona vessan seinällä olevista postikorteista ihanin on Buchholzin kuva, samoin kuin ne ihqut kirjalle päivää sanovat heput. Olen miettinyt aina joskus vessassa istuessani, että pitäisi irrottaa kortti kehyksestä nähdäkseni kenen työ se on. No nyt ei tarvitse.

Tässä pari suosikkiani Buchholzin töistä, yllä Flug ja alla Leuchttorm