This city is spoiling me

This weekend is totally overflowed with happenings, decision making is difficult.

Free United Islands festival with Floex. ReSite conference but more importantly, festival with open-air yoga, street music, films, open-air breakfast, workshops... Knihex book market. Dyzajn design market (oh how cute is the way czechs write the word),  another open-air breakfast on the street at Brevnov. New circus at La Fabrika. Opening of a new veggie restaurant at Divoka Sarka.
Just to mention some.

Nordic midsummer may be 1760 km away, but what a great compensation I got here.

Sohva- ja leffasurffausta | Sofa surfing

Days of European film -festarin anti oli 4 leffaa, yhden nukuin pommiin. Dokkari prostituoiduista Thaimaassa, Bangladeshissa ja Meksikossa, itävaltalainen visuaalinen essee metroista ja ihmisten metroajatuksista, teennäisyyden rajalle saakka tyylitelty latvialainen eepos ja Baltasar Kormakurin islantilainen ihmemies-leffa.

Eniten pidin itävaltalaisesta Trains of thoughtsista. Kokonaisuudessaan festarista mukaan tarttui paitsi ajateltavaa, elämyksiä ja muutama hohhoijaa-tylsyys-kiusallisuushetki, myös wieniläinen elektro-acid jazz-trip hop-mikälie -kokoonpano Sofa Surfers ja siitä edelleen saman genren Tosca. Semmottinen musiikki aktivoi ja stimuloi kuuloa sekä ajattelua mukavasti. Plus Tsekin kulttuuriministerillä oli tosi kivat kengät festarin lopetuspuheenvuoroa pitäessään.

Four movies at 20th Days of European Film festival. Documentary about prostitution, austrian documentary about metros in metropolises like NY, LA, Moscow or Tokio, latvian over-stylized epic costume drama and islandic film about fishermen. In addition to thrills, some boring and embarrassed moments the balance of the festival was also finding austrian electro-whatever ensembles Sofa Surfers and Tosca. Nice brain stimulating noise they make! Plus the Minister of Culture had very nice shoes when she was closing the festival.

Ei se ollutkaan ainutkertainen tunne

Luulin, että blues-tagini jää näivettymään Joe Bonamassa-huuman haihduttua.Tässä tulee toinen: on fiilis johon keskitempoinen valitus puree kuin rabies, oikein etsimällä etsin Bonamassan hitaampia biisejä kuunneltavaksi. Melkein kuin itkuvirsiä :{

Musiikillista tajunnanvirtaa

Spotifyn ja Fesen soittohistoriasta voi seurata ajatuksen kulkua ja musavaikutteiden ja -mieleenjuolahtamisten reittiä. Miten onkin tullut aina jostain jotain mieleen.

Alla lyhyt reittiopas Spotify-ajattelulle lauantai-illalle, ryydittäjänä Devils Rock Riesling:

Smack: Stepping stone Ai kun tykkään aina ja iänkaiken edelleen!
Paul Revere& The Raiders: alkuperäinen I'm not your Stepping Stone
aika lailla Smackin kaltainen versio jo on Sex Pistolsin Stepping Stone
anarkiasta in the UK tuli jotenkin mieleen Patti Smith: Because the night belongs to lovers
niin ja lisää laadukkaita naisartisteja on Chrissie Hynde& the Pretenders: Don't get me wrong
samaan aikaan tuon levyn kanssa kuuntelin Georgia Satellitesia: Battleship chains
yhtä lailla hyvä ja nykyisin unohdettu Raging Slab: Weatherman
vähän samoja vaikutteita on Nurmeksen omassa stonerhelmessä: Alpha Indigo
Alphastapa tulikin mieleen loistava Animal Alpha
tätä en oo koskaan kuunnellut mutta nimi on tuttu: 10cc
sama juttu, nimi tuttu mutta tuotanto ei: Siouxsie & the Banshees
olipa voimakas ääni leidillä, tätä seuraa Annie Lennox ja Blondie
Blondien aikalainen on The Police (1981)
Hei muistatko tään 80-luvulta: Paul Simon You can call me Al
[tätä hyppäystä en pysty taustoittamaan tai perustelemaan, kumpahan vain tuli mieleen] Freukkarit: Jaloviinaa
tosi vanhaa kamaa Jefferson Airplane: Somebody to love
pseudovanhaa Black Crowes: Hard to handle

Ja niin edelleen... En itsekään pysy ajatuksen kulussa mukana. Similar artist-lista on aika harvoin käytössä, seuraaja löytyy jotenkin aina tunteella. Nyt The Datsuns, seuraavana Danko Jones (sama alkukirjain). Musa ON. Uudet Eduskuntatalon edestä löydetyt TOSI laadukkaat kuulokkeet siirtää äänet suoraan aivolohkosynpsiin, tuntuu pahalta mutta hyvältä.

Näin miljonäärin lavalla, melkein

Hui, googlasin Lucernan keikan lämppärin Creature with the Atom Brain ja Wikipedian artikkeli alkoi että "on keyboards Millionaire sejase". Kyseessä on kuitenkin belgialainen stoner-vaikutteinen bändi eikä ekstentrinen antwerpenilainen perijä :D Lämppäri oli hyvä, genre voisi olla vaikka stonge tai gruner. Vinksahtanutta ja aika ahdistavaa, mutta melodioissa riittävästi tarttumapintaa. Olen kevään aikana saanut tuta belgialaista rock-popskeneä enemmän kuin entisen elämäni aikana yhteensä. Ai niin, join vielä kaupan päälle belgialaisen päärynäsiiderin!

Mark Lanegan oli vain vähän kiinnostava.  Aivan kuin olisi Youtubesta kuunnellut, kivikasvoinen heebo joka kerran murahti kiitos ja flegmaattisesti esitteli bändin loppuillasta. Ellei kitarassa olisi ollut innokas brylcremelettinen fiftari, olisin saattanut hitaiden murinoiden aikana vaikka torkahtaa. Muutama nopeampi biisi svengasi ihan ok, mutta sitten taas muristiin.

Lucerna on aika hikinen ja sokkeloinen, hyvä että selvin päin osasin sieltä ulos. On se niin keskustassa kuin olla voi, Mustekin metroasema heti oven vieressä.

Itä on itä ja länsi on länsi, tässä ne ny sit kohtaa

Marraskuussa kävin Lontoossa katsomassa STOMPin vähän niin kuin musikaalin asemesta. Tykkäsin kovasti. Rytmiä ja ääntä saa aikaan niin pienillä jutuilla, vaikka vain sanomalehdellä. Sitä esitettiin tosi pienessä Ambassadors -teatterissa, olin jotenkin kuvitellut West Endin teatterit isommiksi ja hienommiksi. On kai siellä koreampiakin rakennuksia joissa laulellaan.

Prahassa vieraili japanilainen Yamato-rumpuryhmä, ja tykkäsin tästäkin. Kalliihkolle lipulle (viitisenkymppiä eurorahassa) sai kovasti vastinetta, lähdin ennen narikkajonoa kahden tunnin jälkeen toisen encoren aikana ja sinne ne jäivät vielä rummuttamaan.

Esityksissä on aika paljon samoja elementtejä, vaikka kumpikin on uniikki ja omanlaisensa. Molemmat on tosi fyysisiä, mukana huumoria ja vuorovaikutusta yleisön kanssa ja ystävällistä yleisön rytmitajulle naureskelua. Katselin yamatolaisten hauiksia, ja mietin että noin hurjasti rummuttaessa käsivarret pysyys sutjakassa kunnossa. Ryhmä kuulemma aloittaa päivän treenit 10 kilsan juoksulenkillä, vasta sen jälkeen soitellaan.

I need a holiday from my vacation

Tämä päivä on ollut food & travel. Ensinmainittua vähemmän kuin tuota jälkimmäistä. Taas Frankfurtissa, nyt vain 5 tunnin vaihto  ilman flunssaa.  Mikäs terveenä ollessa, henki kulkee ja viiniä kuluu enemmän kuin teetä. Teetä siis ei lainkaan ja viiniäkin maltillisesti, selvennettäköön.

Otsikonmukaisesti laulaa Nicke Imperial State Electricin biisissiä, olen noudattenut ohjetta tunnollisesti. Ensin tulin Suomeen Prahasta käydäkseni Lontoossa, ja nyt piipahdan Suomeen pitkäksi viikonlopuksi kuin turisti ikään :D Käyn keikalla ja kosmetologilla, iltaravintolassa syömässä ja mulle tulee heila kumppaniksi hotellihuoneeseen :DD

My varsinainen vacation kestää enää ensi maanantaista kaksi viikkoa, siitä täytyy sitten tiristää irti kaikki. Johdanto, johtopäätökset ja lähteet oppariin + ankaraa kulttuurin kuluttamista.

Mon dEUS

Ennen keikalle lähtöä maistelin itävaltalaista rieslingiä Dreisiebner&Muster-viinitilalta, ja se oli ältsin hyvää: pehmeää kuin sametti mutta kirpakkaa kuin sitrus. Viinin kaverina oli basic-vuohenjuustoa ja savuedamia (EDAMIA!), juustot olisi voineet olla tuhat kertaa temperamenttisempia mutta näinkin yhdistelmä toimi. Viinissä ei ollut lainkaan bensan tai ruohon riesling-makuja, samettista kirpeyttä vain. No ehkä ihan hiven juurileikatun kesäisen raikkaan ruohon aromia?

Hinnaltaan tää oli suunnilleen kissa-istuu-munan-päällä -viinin luokkaa, 150 kruunua eli abouttia 6 euroa. Jos kuutosella saa loistoviinin, niin pelottaa ajatella millaista viiniherkkua saisi reilulla kympillä??? Ehkä vielä testinä joku 200 czk:n pullo ennen kotiutumista.

Sitten varsinaiseen asiaan eli dEUS. Tiistai-illan keikka Meet Factoryssa opetti uusia asioita: kevyen musiikin konsertissa volyymilla on väliä Sitä voi vaihdella ja sen vaihtelut on osa musiikillista antia. Lujaa soittaminen sai ihan uuden intensiteetin kun se ei ollut kokoaikaista toimintaa. Aivan uutta mulle! Yleensä mennään aina 100% nupit kaakossa ja se on volyymi hela kvällen. Tykkäsin, jorasin muiden mukana eikä kukaan tiennyt että olen henkisesti salaa hevari ja epätyypillisessä ympäristössä :D Eivät soittaneet Favourite Gamea vaikka piipitin yleisön seasta aina biisien välillä "soittakaa Paran.. eikun FG".

On se Meet Factory kyllä merkillisessä paikassa, onneksi kelmeä neonkyltti loisti rautatien yli niin osasin hortoilla suunnilleen oikeaan suuntaan. Baarissa Cuba Libre maksoi 80 kr ja toisaalta tuzemak, cola ja sitruuna 55 kr. Kumman lienen ottanut?

Meno senkun kiihtyy

Sain opparin ohjaajalta hyvää palautetta, mutta tajusin samalla että tekemistä on vielä aika paljon ja dedis häämöttää. Työn pitäisi olla valmiina 28.3.

Myös elo Prahassa alkaa olla kohta loppusuoralla, ja kulttuuritarjonnan sommittelu päiviin muuttuu epätoivoisemmaksi; jos menen matineaan katsomaan tuon niin ehdin vielä illaksi tänne. Tai jos menenkin konserttiin tuolle puolelle kaupunkia niin on lyhyt matka sinne ja tänne. Merkillinen panic, ottaen huomioon historiani kaupungin kanssa ja tiedon että tulen pian uudelleen, ehkä jo toukokuussa. Silti vain tuntuu että tapahtumat valuu käsistä. En ehdi Espanjalaiseen synagogaan konserttiin, siellä kuulisi Carminan Buranan jonka haluaisin kuulla. Just ja just ehdin Hunger Games-leffan enskariin, päivää ennen lähtöä ja päivää ennen Suomen ensi-iltaa :D En oikeasti tiedä miten oman kaupungin kjulduuriskene maistuu tään kevään jälkeen.Onneksi on se NY. Ja onneksi on Praha.

Monta ravintolaa on kokeilematta, ja piti koeistua myös viihtyisät kahvilat analyyttisesti. Kaiken kukkuraksi on menossa Vegetfest - tietyt raflat tarjoaa kiinteähintaisen kasvismenun, sellaisetkin raflat joissa yleensä syödään vain porsaanniskaa. Ei ehdi! Kääk!

Tilasto, ihmisen ystävä

Helmikuu on viime vuosina ollut näköjään lukemattomuuskuu. 2011 viisi luettua kirjaa ja tänä vuonna kaksi! Onhan helmikuu lyhyt, mutta tänä keväänä lukeminen on jäänyt oppikirjoja lukuunottamatta äärimmäisen vähälle. Haruki Murakami, josta kerroin viikko sitten, on edelleen kesken samassa kohtaa ja yöpöydällä on kaksi uuttakin koskematonta kirjaa odottamassa.

Toki jos tilastoidaan muita taiteenaloja, niin pääsen plussalle kokemuksia laskiessa. Leffat ynnäsinkin jo, nykysirkusta kaksi esitystä ja ehkä kolmas tulossa maaliskuussa, aikuisten nukketeatteria, museoita&gallerioita vajaat kymmenkunta ja tähän mennessä sama määrä keikkoja, yksi ooppera ja baletti. Kulttuuria on siis koettu.

Uusi kukoistus

Elvytys, herätyskokous. Näin kertoo Google kääntäjä revivalista. Perjantaina-iltana Nightwish kotitantereilla, mulla korvikkeena Nightwish revival & Prague Rock Chamber Orchestra. Laulajatar Eliska oli upeaääninen, samoin kamariorkesteri jossa oli siis n. 25 soittajaa + 10-15 kuorolaista! Bändi ei erityinen, ja välillä lavalla kävi heilumassa joku paidaton mies joka heilutteli rintalihaksiaan, yäk.

Keikkapaikan SaSaZun sisäänkäynti Holesovicessa on aika huomaamaton, mutta sisällä odottaa hämärä  ja kai siksi trendikäs yökerhohelvetti. Ensimmäisen kerran elämässäni mulle tehtiin drinkki pullojenheittely- jne. show'n säestyksellä, siihen osallistui KAKSI baarimikkoa. Oli se kyllä kalliskin, kansankuppilassa olisin juonut 3 samalla hintaa.

Led Z-revivalia suosittelin kämppis S:lle, 14.3. olisi sitä lajia tarjolla Vagonissa (niin kuin joka ilta  siellä elvytetään joku).

Lähetin opparini tärkeimmät luvut ohjaajalle luettavaksi, palkkioksi siitä ostin jutskuja, mm. Ramones-t-paidan 6 eurolla ruokakaupasta! Läysin myös melkein sellaisen käsiveskan jota olen etsinyt. Hinta oli sopiva joten kompromissi piti tehdä.

Keikka-arvio jota ei ikinä julkaistaisi musiikkilehdessä

Hallelujah! Blues puhui minulle tänään, ja näin se sanoi: on ihan ok olla välillä surullinen tai haikea tietämättä miksi.

Ymmärsin, ettei bluesissa ole kyse siitä että tänä aamuna kun heräsin, koirani oli kuollut tai että kun beibini jätti minut en tiennyt mitä tehdä. Siinä on kyse jostain muusta ja tänään Joe Bonamassa - tai oikeammin Joen kitara sen mulle kertoi. Tiedoksi niille, jotka ei vielä sitä tiedä: en kerro.

Tesla-areena ei ollut täpösen täynnä, viisi minsaa ennen keikan alkamista vielä kauhistutti tyhjät penkkirivit, mutta kyllä permanto siitä täyttyi. Mulla piippuhyllyllä oli väljää. Keikan alkamisajaksi lipussa ilmoitettiin 20.00 ja eka sointu irtosi ekasta kitarasta (kitaranvaihtoja 9 tai 10) klo 20.02.  Päätösaika oli 22.22, eli vastinetta pienelle rahalle sai pitkään. Areenalla oli iso digitaalikello, siksi näin tarkat tiedot.

Bonamassa on ulkonäöltään maailman ehkä epäkarismaattisin heebo, sellainen naapurin äijä, verotarkastaja tai it-tuki. Mutta mitäpä väliä sillä kun kitara laulaa, guitar gently weeps. Uijui, kylmät väreet tulee kun ajattelenkin. Akustisen kanssa Joe teki kaikenlaisia temppuja, vähän niin kuin olisi itseään hyväillyt (anteeksi ranskani). Encore-countrybiisi oli vähän tylsä, enkä erityisemmin lämmennyt myös encore-encore-rocknrollille, vaikka sitä flying V:llä vedettiinkin. Muuten keikka oli noin tuhat kertaa positiivisempi kokemus kuin osasin odottaa. Luulin oikeasti etukäteen, että haukottelen vaivihkaa kämmeneeni.

Liikkistä oli, en kerro tarkempia tuntomerkkejä, mutta eräs cry baby piippuhyllyllä kyynelehti paitsi Sloe Ginin, myös yhden soolon aikana.

ps. täytyy varmaan tehdä oma tagi bluesille blogiin...

Onkohan täällä vedessä jotain kummallista?

Vai onko kyseessä vain säästäväisen ihmisen ominaisuus? Jotain outoa on musiikkiskene-ilmastossani joka tapauksessa. Olen kuunnellut täällä paitsi tuttua ja turvallista musiikkia, myös paljon mukavuusalueen ulkopuolelle menevää kamaa. Olen pohjustanut tänne tulevien bändien mahdollista keikalle lähtöä kuuntelemalla ko. tuotantoa. Läheskään kaikille keikoille ei ole tullut sitten mentyä, mutta muutama nimi on jäänyt mieleen.

The Computers tavoittelee kohdeyleisöksi n. 20 vuotta nuorempaa populaa, mutta reipas ja raikas meno sopii varttuneemmillekin. Ainakin tälle varttuneelle.

Hidden Orchestra vasta on kummallista musaa! En voi tykätä koska en ymmärrä, mutta jotenkin se vain vie mukanaan ja mesmeroi.

Mark Lanegan singersongwriter, karheaääninen tilitys ja tomwaitsmaisuus ei kolahtele mutta kyllähän tuota ihan mielellään kuuntelee.

Joe Bonamassa (olin tiistaina keikalla, siitä lisää myöhemmin)

Sitten bändi, josta pelkään jo diggaavani, vaikka yleensä tällainen on no can do: belgialainen dEUS. Favourite Game-biisi tekee vastustamattoman halun ponkaista pystyyn hipihiljaisessa Klementinumisssa ja aloittaa yhden hengen flash mob. Miten voi olla tykkäämättä orkasta, jolla on levy nimeltä In a bar, under the sea tai EP nimeltä My sister = my clock?

Meet Factoryssa parin viikon päästä keikalla, ja on sellainen tunne että täytyy tutustua koko tuotantoon ennen livenä näkemistä. Hui.

Säästäväisyyskommentti siksi, että mietin haluanko oikeasta laajentaa musamakuani ja olenko avoin uusille genreille vai olenko yksinkertaisesti niin pihi, että jos pääsen kuuntelemaan maailmanluokan bändejä paljon Suomen lippuhintaa halvemmalla, päätän ryhtyä faniksi??

Hurra Torpedo!

Norjalaiset teryleeniverkkariheebot räjäytti Palac Akropoliksen ja suuren määrän kodinkoneita  überhullulla keikalla. Intensiteetti oli talossa 1000%, ainakin! Eriskummallisinta mitä olen nähnyt aikoihin, jos koskaan, mutta fiilis vei ihan kybällä mennessään.

Kirjoitettuna vaikuttaa vähän laimealta, että kolme miestä soittaa kitaran ja basson lisäksi kodinkoneita: pesukoneiden rumpuja, pakastimia, sähköliesiä ja pieniä laitteita. What? Etukäteen tuumittiin, onko kyseessä yhden tempun poni, mutta keikka osoitti epäilyt vääriksi. Sitä tuhmaa ja törkyistä meuhketta ei voinut nauramatta katsoa. Kun rumpali ryömi (oikeasti, ryömi) kaikkensa antaneena lavalta encoren jälkeen, oli yleisö saanut koko rahan - ja tunnin odotuksen edestä nannaa. Biisit oli kuulemma valtaosin omalaatuisia Lady Gagan ym. kevyen musiikin covereita, multahan nämä viittaukset meni ihan ohi ja yli. Tää ei levytallenteena oikein toimi... Nettisivut ja youtube on n. vuodelta nolla.

Illalla vielä quesadilla Fraktalissa, jossa on ollut vuosia aina yhtä kivaa, viihtyisää ja hyvää safkaa. Jotkut asiat sentään pysyy. Nyt kolmen viikon mukavan kimppakämppä-jakson jälkeen vieroitusoireita: miten kestän illan kotona yksin? Kuka lähtee mun kanssa kahville ja leivokselle?? Miksi viini maksaa enemmän kuin vesi???

Hyväksyvät leuannyökkäykset eli normi metalli-ilta

Raskaampaa musiikkia kuuntelematon ystävätär kiinnitti syksyllä huomiota kotimaisen mustapukuisten yleisön vähäeleiseen liikehdintään metallikeikan alkupäässä. Totta turisi, ennen kuin pääesiintyjä on lauteilla ja/tai yleisön humalataso riittävän korkealla pienimuotoiseen moshaukseen tai muuhun innostuksen osoittamiseen, vain pieni leuan nyökkäys osoittaa että kivaa on ja jei miten hyvä bändi tuossa vetääkään. Seistään jalat tukevassa haarassa, kädet puuskassa ja silmät sirrillään. Eikä tää ole dissaus koska itsekin seison samoin. Tämä olemus saattaa kirvoittaa lehteen, blogiin tai kavereiden kanssa irl hurjat hehkutukset illasta, vaikka ulkopuolisen mielestä mitään ei tapahtunut ja mikään ei tuntunut miltään.

Minkäs teet, syitä pieteettiin on siis useita: valtaosin miespuolinen yleisö ei voi hetkuttaa lannetta, suomalainen yleisö ei tunnetusti hevillä(kään) lämpene selvinpäin ja onhan kai joku k-uskottavuus jostain syystä säilytettävä vaikka kuinka kolahtaisi. Näin vanhemmiten pidän hyvänä jos ei tule pittiä lavan eteen niin että hennot naisimmeisetkin pääsee bändin äärelle ilman mustelmia. Ks. viite "moshaus voi aiheuttaa aivovamman" Wikipediasta.

Tänään nyökkäilin muiden leuannyökkäilijöiden kanssa Amoja katsellessani Retro Music Hall'issa. Se oli helpon matkan päässä, tosi lähellä Namesti Mirun metrorappusia. Kellarissa, vähän isompi kuin aikaisemmat klubit ja baatritiskejä oli 2 tai jopa 3.

Auld lang syne ja niin edelleen

Mitä sitä tuli tehtyä vuonna 11?

Luin laskujen mukaan 122 kirjaa, kun jätetään kuvakirjat, sadut ym. nopsalukuiset ja toisaalta tietokirjat listauksista pois. Selvästi vähemmän kuin edellisvuosina, lukumaku joko kapenee tai kirjat maailmassa huononee. Realismi ei jaksata, mutta urbaani spefi tympii. Kirjahyllyn kasvattaminen ei enää tunnu kiinnostavalta, tarkoittaako tämä että on aika vaihtaa e-kirjoihin?

Nähtyjä keikkoja pikaisen kalenteriselauksen mukaan parikymmentä (fifty-sixty maailmalla-kotimaassa), kovimmat the Hives ja ehkä Danko Jones. Annetaan vielä M. Monroelle mahdollisuus tänään, harmin paikka että Imperial State Electric perui. Pitikin rahdata ahterinsa maamme pääkaupunkiin ihan sitä varten ja siis turhaan :[ Tää on jo kolmas tilaisuus jossa/josta ISE menee ohi ja sivu suun. edit 1.1. MM oli juuri niin adhd kuin odotin, ei kohonnut kärkikeikaksi. 

Musiikkituttavuuksia Royal Republic, Graveyard, Orchid, Rival Sons, liuta depressiivisiä stoner-pumppuja.

Vuoden levy... tääpä onkin paha. D-A-D nousee sympatiapisteillä aika kärkeen, vaikkei levy (jonka nimeä en yritäkään muistaa ulkoa) ole mitenkään kuolemattoman hyvä. Mutta kun ne vaan on olleet mun lemppari ikuisesti. Yllättävän usein on kuulottimissa soinut Amorphiksen The Beginning of Times ja Mastodonin Hunter. Ja Rival Sons ynnä Royal Republic.

Reissun päällä parasta oli New York, Olomoucin juhannus ja Oxfordin sumu. Wien kohosi lempparikaupunkilistalla aikaisemmasta kiva-mutta-vähän-tylsä -sijoituksesta, sitä paikkaa pitää nyt Tukholma.

Vuoden viini oli W3. Graham's LBV hyvänä kakkosena, mature cheddarin kanssa aikamoista nannaa. Myös Berliinin market-riesling oli loistava.

Mitään en tainnut oppia, enkä päässyt viisastumaan. Näillä mennään ensi vuoteen: elävää musiikkia ja uusia kaupunkeja. Vähemmän vauhtia, ehkä.

I pledge allegiance to rock'n'roll proletariat

Aloittaa muutkin kiertueensa meidän pikkukaupungista kuin Nightwish: eilen Danko Jones melkein täytti Kerubin. Huom. vain melkein täytti, what a shame.

Just tuoreimmassa Soundissa oli biisilyrikkajuttu, jossa mietittiin kuinka ja miksi suomen kielellä seksistä laulaminen on niin vähissä. Englanniksi aihepiiriin paneudutaan ihan toisella vakavuudella, myös Dankolla useampikin eroottissävytteinen viesti. Sen kunniaksi seuraava keikka-arviomiete on englanniksi: 'twas honest and vigorous hard working foulmouthed hardrocking. Superior! Vähän loppua kohti oli kitara epävireessä mutta se ei menoa haitannut.

Tästä mä niin diggaan:
Grab the keys, start the car, take me home to where my records are.
Hit the gas, take the open road, I'm turning on the stereo first thing when I get home.

Ps. mikä parasta, pääsin melkein jatkoille: näin unen jossa Dankon, JC:n ja rumpalin (mikä sen nimi on?) kunniaksi illastettiin Fennia-nimisen tanssilavan takahuoneessa. Pöydät notkui herkkuja, mutta kasvissyöjälle oli vain Mozartin muotoisia samosoita. Rumpali puristi mulle peukaloon muiston niin että luu murtui.

Muumioita ja munaisjäännöksiä Lontoossa

Prince’s Trust Rock Gala 2011 Royal Albert Hall'issa 23.11. oli lipunostoaikaan hasardiveto: esiintyjistä ei vielä mitään tietoa, ympäripyöreästi vain että 'brittimusiikin kuninkaalliset kohtaavat tuoreet nimet'. No nyt ne siniveriset on jo tiedossa, ja on vain toivottava että nuoressa kaartissa on jotain positiivista yllätystä... Päästään näkemään Pete Townsend, Boy George, Midge Ure, Julian Lennon jne. Piti ihan googlata että onko muutamat noista nimistä elossakaan...

Iltaan täytyy suhtautua niin että se on kalliihko tutustumisretki RAH:n sisätiloihin. Ja ehkä Charleskin on aitiossaan jammailemassa?

Dazed & confused: rojalisti vai tasavaltainen?

Strahovin opiskelija-asuntolakompleksissa betonilohkareessa #7 on yökerho Club007. Asiakaspaikkoja on n. 125 ja lavan korkeus on n. 180 cm, ihan aikuisten ja nuorisolaisten oikeesti. Royal Republicin laulaja Adam on 197cm+tötterötukka.

RR veti settinsä hienosti, että soitannollisessa suhteessa ei kalpene The Hivesille.

MUTTA
- ei yhtään uutta biisiä, ei sitten ensimmäistäkään vaan pelkästään levyllinen
- kuka disssasi ja ketä: Sweet home Alabama, Ace of spades ja vielä joku kolmas (ei ihan Paranoid mut melkein)?? Siis c'mon! Vaikka yleisö koostuíkin 99%:sesti 17-22-vuotiaista lähesteineistä jotka on just muuttaneet  maalta pääakaupunkiin opiskelemaan, niin silti!  Näistä jäi tosi paska fiilis, kun ei biisejä kuitenkaan soitettu kokonaan niinkuin yleisönkosiskelumielessä vain vaan näyttääkseen että "teille kelpaa kaikki". Kun niille olisi kelvannutkin...

Plussaksi keikkapaikasta on sanottava vielä että
+ bussipysäkki heti siinä futiskenttien ja parkkipaikan takana, pääsee Andeliin ja Dejvickaan
+ halpaa Kopparberg-siideriä, kalja lähes ilmaista
+ mukava vessa ♥

Sucker for distortion

Oi kun mä oon helppo: kun soundit on raskaat niin kevyempikin riffittely tuntuu nerokkaalta. Jo muinoin hehkutin levyä, josta kaikki muut thumbs down, D-A-D ja Helpyourselfish. Nyt kuuntelen Cult'in Beyond Good and Evil -levyä vuodelta 2001 ja ihmettelen miten se onkin jäänyt huomiotta aikaisemmin. Mikä jytinä! Mikä särö!