Haluatteko kuulla ensin hyvät vai huonot uutiset pikkukaupungin tulevaisuudesta? Näin scifi-enneunen, jossa tässä kaupungissa ja näillä leveysasteilla oli (100 vuoden kuluttua?) ikuinen talvi-iltapäivä siinä klo 16.30 aikoihin. Ei vielä ihan pimeä mutta hämärä, lunta maassa reilusti ja pakkasta. Tämä keli siis aina ja ikuisesti.
Ikitalvea oli kompensoitu tekniikalla, sadan tuhannen asukkaan kaupungissa kulki metro jolla välttyi liikkumasta kylmässä ulkoilmassa. Pysäkkejä oli parin sadan metrin välein ja osa pysäkeistä oli maan pinnalla kasvihuonemaisessa kuvussa. Näin sai ihailla talvimaisemaa joutumatta alttiiksi pakkaselle,
Tulin junalla kaupunkiin ja päätin kuitenkin jäädä maan pinnalle. Asemalla sain kuulla, että on mahdollista lentää tai leijua yksinkertaisen apuvälineen avulla. Keinun istuimen avulla voi leijua, jos vain uskaltaa tarttua siihen kaksin käsin ja irrottaa jalat maasta. Aluksi idea tuntui täysin järjettömältä ja olin varma että kun nostan jalat maasta, pudota tömähdän persauksilleni maahan. Päätinpä kuitenkin kokeilla ja uskoa että lentäminen on mahdollista. Istahdin keinuustuimelle, otin tukevan otteen reunoista, nostin jalat ilmaan ja lähdin lentämään katua pitkin.
Matalaahan se lentäminen oli, mutta kuitenkin ilmassa! Taas piti pysähtyä liikennevaloissa ja risteyksissaä (ks. edellinen lentouni).
Kun kännykän herätys soi aamulla, irrotin toisen käteni keinusta tarttuakseni kännykkään. Putosin ja heräsin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti