Olin menossa lapsuudenkotiini, kuljin tuttuakin tutumpaa tietä ja katselin ympärilleni. Ruoho oli kuollut, puut ja maa oli harmaan tuhkakerroksen peitossa, tuhkan alla näkyi jäätä. Maisema oli kuin ydinonnettomuuden tai luonnonkatastrofin jälkeen. Talosta kuului kuitenkin iloisia elämän ääniä, se tuntui oudolta mutta lohdulliselta kuolleen maiseman rinnalla.
I was walking along the familiar road towards my childhood home. The earth was dead and covered in thick grey layer of ash, underneath it I could see ice. Like after nuclear missiles or some natural catastrophy. Still I could hear happy voices from inside the house, it felt weird but comforting contrast to barren earth.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti