Olen mukana opastetulla matkalla jossain kaukana, lämpimässä. On nähty palatseja ja puutarhoja, viimeisenä kohteena on kaunis vehreä saari. Saarelle pääsee vain huteria kelluvia pitkospuita pitkin. Lähden ylittämään vettä ja tajuan heti alkuun etten pysy pystyssä enkä uskalla kulkea pitkospuita pitkin. Heitän reppuni (Fjällräven Kånken) maihin hidastamasta menoa, mutta sekään ei auta. Joudun palaamaan rannalle ja olen vähän harmissani. Olen kuullut että saarelta saa vastauksen henkisiin tai filosofisiin perimmäisiin kysymyksiin, ja kaikki se jää nyt kokematta.
Ihmiset palailevat saarelta, osa on aivan täpinöissään ja kertoo löytäneensä vastauksen elämään, maailmankaikkeuteen ja kaikkeen. Osa tulijoista on pettyneitä, joku mutisee "ei siellä mitään jumalatarta ollutkaan, turhaan kävin". Kun kuuntelen kovin eriäviä mielipiteitä saaresta, oloni helpottuu enkä enää harmittele. Ei siellä olisi ollutkaan mitään merkittävää, täytyy etsiä muualta.
I take part in an organized trip into tropic sceneries. I've seen palaces and gardens, the last visiting place is a green lush island. The only way to reach the island is to walk across shaky floating causeway. I try to walk, but realize soon that I can't and don't have the courage to do it. I have to return to mainland and wait there.
When other people return, some of them are really excited and tell me they have found the ultimate answer to everything. Others seem to be disappointed, someone murmures "there wasn't any goddess on the island, the trip was totally futile". Listening to different opinions I feel relieved. Maybe the things I am looking for were not on that island after all.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti