Hui, googlasin Lucernan keikan lämppärin Creature with the Atom Brain ja Wikipedian artikkeli alkoi että "on keyboards Millionaire sejase". Kyseessä on kuitenkin belgialainen stoner-vaikutteinen bändi eikä ekstentrinen antwerpenilainen perijä :D Lämppäri oli hyvä, genre voisi olla vaikka stonge tai gruner. Vinksahtanutta ja aika ahdistavaa, mutta melodioissa riittävästi tarttumapintaa. Olen kevään aikana saanut tuta belgialaista rock-popskeneä enemmän kuin entisen elämäni aikana yhteensä. Ai niin, join vielä kaupan päälle belgialaisen päärynäsiiderin!
Mark Lanegan oli vain vähän kiinnostava. Aivan kuin olisi Youtubesta kuunnellut, kivikasvoinen heebo joka kerran murahti kiitos ja flegmaattisesti esitteli bändin loppuillasta. Ellei kitarassa olisi ollut innokas brylcremelettinen fiftari, olisin saattanut hitaiden murinoiden aikana vaikka torkahtaa. Muutama nopeampi biisi svengasi ihan ok, mutta sitten taas muristiin.
Lucerna on aika hikinen ja sokkeloinen, hyvä että selvin päin osasin sieltä ulos. On se niin keskustassa kuin olla voi, Mustekin metroasema heti oven vieressä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti