Mr. Nobody

Katsoin eilen Belgian kalleimman filmituotannon tai en katsonut. Pidin elokuvasta tai en pitänyt.

Elämä on valintoja, ja joka kerta kun valitsee jotain. jää jotain pois. Tämän minulle Mr. Nobody-ohjaajan, Jaco Van Dormaelin scifi-lovedraama oli hyvä valinta.

Miettiihän sitä aina itsekin niitä kohtia elämässä, joissa tietää tehneensä valinnan. Miten erilaista kaikki olisi ollut jos... Olisiko onnellinen jos... Leffan päähenkilön Nemo Nobodyn valinnat ja niiden seuraukset leväytetään valkokankaalle, ja mies itsekin muistaa/kuvittelee/tjsp omat käännekohtansa. Meille tyhmille mukana on myös metafiktiivinen kertoja, joka käy läpi kvanttifysiikan perusteita ja temporaaliulottuvuuden olemusta.

Leffa oli vähän liian pitkä ja kiemurainen, mutta kuitenkin hyvää treeniä aivoille. Fillarisade Marsista oli hieno!

Yökielitieteilyä

Uneksin uuden sanan. Etsin unessa netistä keskustelupalstalta tietoa valkoisen kuolaavan apinan hoidosta, ruokavaliosta, virikkeistä ym. Eksyin keskusteluun, jossa kyseltiin neuvoa sekundaation suorittamisesta.

Sekundaatiota ei löytynyt googlesta eikä sivistyssanakirjasta, joten suomen kieleen syntyi viime yönä uusi termi. Englannin kielen secundation on synonyymi vauraudelle, hyvinvoinnille (prosperity), joten jotain positiivista se lienee suomeksikin.

Terminaalivaiheen unet

Uneksin usein lentokentistä. Niin usein, että niissä alkaa olla jo tuttu struktuuri: kauppakäytävä kahden terminaalin välissä (siellä myydään joskus bretzeleitä, joskus kalanpyrstöjä ja puukenkiä) ja portit useassa kerroksessa. Kokolattiamaton peittämät käytävät ja portaat, joskus lentokenttä on samalla hotelli. Aina siellä on huonot opasteet, joudun juoksemaan ja eksymään ennen kuin löydän oikealle gatelle. Useimmiten unen fiilis on kuitenkin hyvä, odottava.

Joskus näen uneni terminaalin ulkopäin, tulen sinne bussilla (jostain syystä tosi usein Etelä- tai Pohjois-Savon paikkakunnilta, Siilinjärveltä tai Juvalta) tai kävelen lentokentän halki koneelle tietäen ettei niin saisi tehdä.

Muutama yö sitten kapteeni otti matkustajat vastaan koneen ovella oluttuopppi kädessä tervehtien kaikkia tuttavallisesti nimeltä. Koneeseen timantinmuotoisessa jonossa rynniessäni tapasin jonossa vanhoja koulukavereita (facebook-flashback). Sisällä matkustajat jaoteltiin neljän hengen pöytiin tai tatameille. Ehdin juuri istahtaa, kun kone lähti hitaasti pyörähtämään ylösalaisin, oltiin siis jo ilmassa. Kiepautusvauhti oli niin hidas, että ehdin ottaa tuolista kiinni ja varmistaa etten putoa. Ehdinpä myös kysyä, onko matkakumppani kunnossa. Hän oli, ei välitöntä hätää.

Teepä se

Kaikesta keskustellaan nykyisin samoin termein ja samalla antaumuksella kuin viineistä: teestä, oluesta, suklaasta ja oliiviöljystä. Onko maku mantelinen vai pähkinäinen, tuntuuko tuoksussa enemmän piki vai terva tai onko väri mieluummin pyöreä kuin pitkulainen?

En ole koskaan erityisemmin miettinyt teetä, juonut vain. Tiedän, etten tykkää kamomillasta enkä vihreästä teestä, ja kun tarkemmin ajattelen niin en oikein mustastakaan. Tanniinit takertuvat kitalakeen ja sitten valvottaa.

Nyt kuitenkin synkän lauantai-illan iloksi emännöin elämäni ensimmäiset teekutsut. Hullu hatuntekijä olisi kavahtanut pöydän siisteyttä, eikä vieraatkaan olleet kovin vauhkoja. Tarjolla oli tod. snobisti Pirkka-luomu-karpalo-kerma-rooibosta, sitruuna-lime-vihreää, vihreää + perusmustaa. Pirkka ja sitrus jäävät juomavaliooni jatkossakin! Rooibosta voi litkiä mukikaupalla iltasella ja limesitruuna-yhdistelmä toimii kaikkialla, myös teessä. Japanilainen vihreä sencha saa odottaa seuraavaa sushikattausta, ruoan kanssa se toimisi ehkä paremmin.

Nyhväsin sandwich-valikoimaa koko prkl lauantaipäivän, ja kantapaloja kertyi yksi biopussillinen. Lopputulos oli 3,5 lautasellista kääkäsiä, jotka popsittiin kymmenessä minuutissa. Ei tuu tehtyä toiste. Makuina porkkana-inkivääri, kurkku-vesikranssi, munasalaatti sekä viikuna-tuorejuusto.

Suklaata ja siankorvia

Vege laajentaa ruokamukavuusaluettaan, tosin vain koiravieras nautti siankorvia. Me muut sipulipiirakkaa ja luomupunkkua, joka toi kielelle tervan, savun, pien ja taas tervan. Jälkiruokana maailman helpoin suklaamousse, ilman kananmunaa. En taida edes kertoa, kuinka yksinkertaista herkun valmistus oli! Saatiin Baileys'kin vihdoin viimein tuhottua, eikä tehnyt tiukkaakaan.

Tässä vaan mietin, kun en muuta voi

Tweetin mittainen ajatus tänään: onko se suvaitsemattomuutta, jos ei kerta kaikkiaan voi suvaita suvaitsemattomia ihmisiä?

Unia toisista

Unissani tutut, puolitutut ja jopa tuntemattomat ihmiset elävät arkielämäänsä. Saatan olla osa sitä elämää, kylässä vieraana tai muuten kuvioissa, tai sitten minulla ei ole mitän muuta roolia kuin tarkkailijan.

Miksi muut? Miksen näe unta itsestäni? Ja tärkein: minne lentounet ovat piiloutuneet?

Naapurissa taas

Kokeilin Tukholmanreissulla Hermitage-kasvisravintolaa ja kävin kurkkaamassa Herman'sin interiööriä. Hermitagen buffet oli pienehkö mutta riittävä, tunnelmaltaan se oli hyvin vegeravintolamainen eli kodikas, pieni ja arkinen. Nyt kun näitä on jo nähty jonkin verran, nostan panoksia ja haluaisin päästä fine dining-vegepaikkaan. Ykköset päällä, hopean hohtoa, kekseliäs á la carte ja silleen.

Myös Vete-Katten testattiin, sen leipä- ja suklaapuoti tulee myöhemmillä reissuilla varmasta tutuksi. Välimerimuseon yläkerran Bagdad café ei ollut yhtään itämainen, mutta kiva kuitenkin. Ja sieltä voi kurkkia museon esineistöä ilmaiseksi...

Terrakottasoturit luolassa Itä-Aasian museon alla tulivat uniin, vaikka kni olikin vähän pettynyt kun niitä ei ollut kahdeksaa tuhatta muodostelmassa. Pidin eniten soturista, joka ihan selvästi harjoitti taiji'a siinä rivissään.