Kasvis matkailee

Olen tajunnut vasta näin vanhemmiten kasvisravintoloiden olemassaolon. Myös hoksannut että voin ennen lähtöä tsekata mistä vegeruokaa löytyy määränpäässä, niin ettei sinne päädy vain vahingossa. Olen siis kymmenen vuoden ajan istunut sianniska-hospodoissa ja järsinyt sitä ainokaista marinoitua juustoa tai mautonta munakasta... On kuin uusi maailma olisi auennut ruokailijalle! Valinnan vaikeus!

Ensi viikonloppuna olisi tarkoitus maistella taas lisää Tukholman kasvisantia. Kyllä se vain onkin mukava kaupunki, jospa vain säät suosisivat joulukuuta paremmin. Hermitage Gamla Stanissa ja/tai Hermans Hojdare Söderissä on merkattuna karttaan. Toinen vegelle sopiva vaihtoehto on etniset paikat, esim. etiopialainen Abyssinia tai kovin kehuttu Malaysia.

Saan viikon etumatkaa Tim Burtonin Liisa ihmemaassa-leffan Suomen ensi-iltaan kun katson sen siellä lauantaina, spoilaan tänne häpeilemättä jos jotain mainittavaa on :)

Boheemielämää

Olipas ihanaa käydä pitkästä aikaa Prahassa. Näin Boheemielämää kansallisoopperassa, ja The Imaginarium of Dr. Parnassus -leffa voitaneen laskea samaan kategoriaan.

Yksi parhaista fiiliksistä on tämä: sä olet (ihan pakko käyttää Häkkistermiä) leffassa katsomassa hyvää, tajuntaa laajentavaa elokuvaa. Sä tulet ulos leffateatterista, orientoidut pikku hiljaa takaisin tähän elämään ja huomaat olevasi Prahassa. Charlie Hustonin pulp noir- tarina Already dead toi taas jotain tuoretta vampyyritarinoihin, vaikka väkivaltaa oli mulle melkein liikaa, genreen nähden sopivasti. Taas uusi antisankari, joka ei ole harrastanut seksiä vuosikymmeniin...

BW Pav- hotellin huone oli hassun muotoinen, kylppäri melkein huoneen kokoinen ja sokkeloinen (ks. kuva). Kuten pohjapiirustuksesta näkyy, ei vanhaan taloon tehdyssä hotellissa ole kahta samanlaista huonetta, kiva.

Haluan heti takaisin!

Ruokapoliittinen kannanotto: porkkana-rakuunakeitto ja focaccia

Tästä postauksesta piti tulla lempeiden makujen ylistys, mutta ei. Porkkanakeitto onnistui edes vähän toiveiden mukaisesti, vaikka curryn maku katosi jonnekin (tarttui kattilan kanteen?) ja jäljelle jäi rakuuna+feta. Mutta: pehmenneet perunat ja hikiset porkkanat eivät muutu keitossa maukkaaksi yhdistelmäksi, vaan ne jäävät hikisiksi ja pehmeän makuisiksi... Priimalaatuiset ainesosat mahdollistavat lopputuloksen olevan enemmän kuin osiensa summa, niin kuin hyvässä ruoassa on. Nyt raaka-aineet pyytelevät anteeksi olemassaoloaan ja näivettyneisyyttään, eikä onnistunutkaan maustaminen pelasta ruokaa.

Focacciasta tuli juuri niin jämäjauhojen makuinen kuin pelkäsin, mitä muuta voi olettaa jos hiivaleipäjauhojen parasta ennen on v. 2008? Siis onko meillä leivottu viimeksi ENNEN vuotta 2008?? Lisukkeeksi mukaan viskaamani grahamjauhot puolestaan tekevät kaikesta niin terveellisen makuista, että vähempikin riittäisi. Italia on kaukana tästä leipuskasta, muistelen kaiholla Milanossa syömääni peruna-focacciaa, joka oli niin mehevä ja pehmeä ja riitti kokonaiseksi lounaaksi.

Nyt likasin kaikki omistamani astiat keskinkertaisen aterian vuoksi, kyllä harmittaa. En viitsi edes postata reseptejä, ja kuvan laitan vain itseäni ruoskimistarkoituksessta. Illan viini, Yali carmenere on liian voimakasta tällaiselle hutulle, plääh. Täytynee kaivella jääkaapista joku juustopala viini ystäväksi.

Ruoanlaittomusiikkina tänään Chrissie Hynde, Stevie Ray Vaughan, Jeff Beck ja Ronnie James Dio, Spotifyn pirtsakoilla mainoksilla laimennettuna.

Neal Shusterman: Everlost

Shustermanin Neverlostissa lapset ja nuoret eivät kuollessaan päädy välttämättä sinne minne ovat menossa, vaan jäävät välitilaan tai limbukseen hengaamaan. Välitilan nimi on Everlost, sinne ilmestyy myös tavaroita joita on niiden elinaikana rakastettu (mm. Lentävä Hollantilainen). Päähenkilöt Allie ja Nick pähkäilevät, onko Everlostista pääsyä a) takaisin elävien kirjoihin tai b) sinne minne nyt olikin menossa?
Shusterman vaalii jotensakin makaabereita aiheita, mutta kyllä tämäkin vähän laittoi ihmisen ajattelemaan.

Chicklit ja chicklit

Jostain syystä Rachel Cainen Weather warden -sarja ei ärsytä lainkaan niin paljon kuin Justina Robsonin chicklit-fantsu tai Charlaine Harris. Tässäkin päähenkilö Joanne kertoo aina meille lukijoille minkävärinen nahkahame hällä on päällään tai miten poikaystävän hiukset/silmät/rintakehä kiilteleekään auringon kilossa. Aluksi pysähdyin vaatteiden kuvauksiin ja koetin nähdä niiden yhteyden juonen kulkuun, mietin vakavasti onko Miu Miu-avokkailla helppo juosta henkensä edestä? Nyt viidennen osan jälkeen osaan hypätä adjektiivit ja kuvaukset yli, ja tiedän että pantsuit ei ole sama asia kuin catsuit.

Garderobit ja pehmoseksi sikseen, sarja on viihteellistä urbaania fantasiaa jonka perusidea jaksaa kannatella. Perusidea onkin niin omaperäinen kuin maailman pelastaminen. Duh.

Any way, Joanne on sääpaimen, jonka taitona on kontrolloida säätä. Maailmassa on paljon paimenia, osa säätelee maata, osa tulta ja niin edelleen. Djinni-henkiolennot ( you know ne kippurakärkitossuiset pullosta tulevat pussihousuiset tyypit?) haluavat irti muinoin tehdystä YYA-sopimuksesta ihmisten kanssa, ja sotahan siitä syttyy. Mesotessaan osapuolet herättävät kaiken kukkuraksi Maaäidin, ja sitten ollaan kusessa.

Kaiken tämä tohinan ohella Joanne on löytänyt tienvarresta liftaavan djinnin ja alkaa styylata kiihkeästi tämän kanssa. Eka tai tokassa osassa Joanne kuolla kupsahtaa, mutta sekään ei typyä lannista.

Leikin ajatuksella: mitä tapahtuisi jos Joanne ja Harry Dresden tapaisivat?

Kirja ja leffa: tasapainoilua

Sergei Lukyaenkon erinomainen urbaani fantasiasarja on käännetty ainakin kahdeksi leffaksi: Night watch ja Day watch. Katsoin ekan yhdessä sarjaa tuntemattoman puoliskon kanssa, ja mielipiteet meni ristiin. Leffa oli minusta hyvä, tottakai, koska siinä oli tuttu tarina josta pidän.

Mies väitti, että teemat olisi olleet puhkikuluneita, moneen kertaan tehtyjä ja hahmotkin yksiulotteisia. Höpö höpö, miten Anton voi muka olla yksiulotteinen? Hänhän jatkuu persoonana kirjasta leffan kautta omaan mielikuvitukseen? Taisin vähän loukkaantuakin henkilöiden puolesta, ja tietty Sergein.

Ihmiset katsovat elokuvia eri lailla, tää on todettu moneen kertaan. Muut pystyvät heti hyvän leffan jälkeen keskustelemaan joko elokuvasta tai jostain muusta, mulla menee useita tunteja (leffan loistavuudesta riippuen) ennen kuin puhekyky palaa. Aivot raksuttaa ylikierroksilla pitkään, ja small talk on ylivoimaista.

Oikeasti Night watch taisi olla keskiverto kauhu-action-fantasia -pläjäys, ja ihan turhan väkivaltainenkin vielä. Mutta oli se vaan niin kiva nähdä millaisiksi joku muu on kirjan hahmot kokenut ja ohjannut. Hyllyssä odottaa 8 tuntia Dresden filesiä, mutta en ole vielä uskaltautunut sen pariin juuri edellä mainituista syistä, kun Harry on niin ihq. Sarja taitaa tulla telkkaristakin, muuten.

Kolmas lasillinen toden sanoo

Lindemans Cawarra Shiraz-Cabernet 2008 tuli avattua ennen kuin vieraat ilmoittivat etteivät pääsekään tulemaan. Olihan se sitten juotava, kolmannen (viimeisen) lasillisen kohdalla huomasin että viini on mainiota. Se on poistumassa Alkon valikoimasta, harmin paikka. Kyytipoikana juustosalaatti vain oli viinille aivan liian vaisu ja neutraali. Salaattikulho on Sagaformin venho, jonka kannoin Tukholmasta viime talvena. Huomaa myös pähkinäkulho-soutuvene, joka on hankittu niinkin trendikkäästä paikasta kuin savonlinnalaiselta huoltsikalta... Melkein samaa tyyliä, vain tyyli puuttuu.

Uusin juustoihastukseni kuvassa oikealla on Castello Golden: puna-valkohomejuusto, josta vanhemmiten irtoaa ihastuttava kitin tuoksu ja sen koostumus pehmenee voimaisen valuvaksi. Saman firman valkohome sen sijaan on vaatimatonta, sinihomeesta pidän.