Olen laivassa, käsissäni jotain äärettömän arvokasta ja kallisarvoista. Kun katselen veteen, aarre putoaa sormistani ja alkaa vajota meren pohjaan. Vaikka pelkään syvyyksiä, sukellan perään. Joudun sukeltamaan niin syvälle ettei auringon valo enää valaise, uin tumman veden läpi aarteen perässä. Näen koko ajan aarteen etenemisen, se kimmeltää edessäni. Tiedän että aarre on uppoamassa ikuisiksi ajoiksi ellen nyt saa sitä kiinni, toisaalta tiedän että pystyn tavoittamaan sen.
Taas liian helppo.
On a ship deck I'm holding something extremely precious in my hands. The treasure slips from my fingers and starts to sink into bottom of the sea. Even though I'm afraid of water I dive after my treasure. I dive so deep the sunlight doesn't illuminate the depths anymore, I swim through dark waters to catch the precious thing. All the time I can see my treasure shining ahead me. I know that if I don't catch it it will be gone forever. But at the same time I'm aware that I am able to reach it.
This is too easy once more.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti