Voi unet! Miten ne onkin muuttuneet täysin. Ei enää katastrofeja eikä taistelua vaan palastelua, sirpaleita, kokonaisuuden näyttämistä pikaisesti muttei kokonaan. Alitajunta sanoo että lällällää, siellä se kaikki on, ota kiinni jos saat.
Metaforina on ollut tähän mennessä siis sanomalehden gallup-palstan pikselihöhhö, palapeli, televisiokanavat. Viimeinen viipaleuni oli superpikajunan ikkunan takana vilahteleva elämä, maailma, kaikki. Aina kun koetin tarkentaa katseeni johonkin vähän tutulta näyttävään, se jäi jo taakse. Kun koetin sanallistaa jonkin kivan asian, osoittaa sormella ja huudahtaa "kato tuolla on xxx", oli ajoitus aina väärä ja kiva asia historiaa. Seuraava kuitenkin jo tulossa.
My dreams have changed radically and fundamentally. No more dystopic battles or apocalypses, now only fragments, slices, bits and pieces of some yet unknown entity. Last one was looking out of TGV-train window. Landscapes flashing before my eyes. When trying to focus on something, it was already history. New things rushing towards me already. Like subconscious boasting with showing me everything there is and saying: catch it if u can.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti