Katsoessani Brokeback mountain -leffaa tajusin, että olen muodostanut mielessäni Amerikan maisemat Annie Proulxin ja Anne Tylerin kirjallisten maisemien mukaan. Erityisesti Proulxilla maisema, yleisimmin Wyomingin seutu on tarinoissa tärkeässä osassa. Laivauutisiakaan ei olisi voinut toimia muualla kuin New Foundlandissa, eihän? Ihmisten toiminnan pienuus luonnon äärellä ja toisaalta ihmissuhteiden monimutkaisuus vs. yksinkertainen, karu luonto tekevät Proulxista loisteliaan maiseman kuvaajan.
Tyler sijoittaa ihmisensä pittoreskeihin ja/tai eksentrisiin pikkukaupunkeihin, joissa on korkeintaan parikymmentä tuhatta asukasta. Kun vielä lisätään maisemaan Northern Exposure, on soppa valmis. Minun mentaali-Amerikassani ei taida olla suurkaupunkeja lainkaan? Pitäisi varmaan lukea Paul Austeria.
Leffa oli muutenkin niin ajatuksia herättävä, että kelailen sitä vielä tänään (kolme päivää katsomisen jälkeen). Suren ja iloitsen ihmisen valintojen tekemisen ja hetkeen tarttumisen vaikeutta. Itken ja nauran aidon ainutkertaisen rakkauden saamista ja sen menettämistä.
Luin novellin heti leffan katsomisen jälkeen, ja tuli hassu ja hyvä olo. Kuin Ang Lee yhdessä käsikirjoittajan kanssa olisi poiminut novellista peukalon mittaiset miniatyyrihahmot ja kasvattanut ne ihmisiksi. Tai näyttänyt ne katsojalle suurennuslasin läpi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti