Minusta ei saisi millään vakavasti otettavaa elokuva- tai kirjallisuuskriitikkoa. Katson tai luen varsinkin fantasian puhtaasti fiiliksellä, kaikenlainen analyyttinen erittely tulee vasta jälkijunassa - jos lainkaan. Neil Gaimanin Coraline varjojen talossa -kirjasta en ollut hetkeäkään ajatellut sen kuvastavan siirtymävaihetta lapsuudesta nuoruuteen, kunhan pelännyt ja jännittänyt ja ollut ihmeen tunnussa mukana.
No kuitenkin, katsoin elämäni ekan 3D-leffan nenän varrelta valuvien lasien läpi. Coralinen maailma näytti oikealta ja hyväksyttävältä, hahmot tunnistettavilta ja tunnelma oli ainakin yhtä hyytävä kuin kirjassa. Leffan ikäraja oin K7, se tuntuu turhankin väljältä.
Kritiikeissä taustamusiikki-lallatus on jakanut mielipiteet, minusta se toimi. C:n isän ja käsien soittamasta biisistä sen sijaan en kummemmin diggaillut. Samoin Wybie oli turha, tai nukkien tematiikan lisääminen jo muutenkin aika paksuun symbolisoppaan. Kirjaan verrattuna käytävä varjojen taloon ja hiirisirkus oli laadittu visuaalisesti kiinnostavammin kuin mielikuvitukseni osasi ne minulle esittää. En ollut uhrannut ajatuksia käytävälle, ennen elokuvaa siis. Tai varjojen talon/toisen todellisuuden valaistukselle.
Kaiken kaikkiaan ihan hlkulla neljän tähden leffaksi, sekä aikuisen näkökulmasta että ikään sitomattoman fantasian ja taian ystävän näkökulmasta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti