Onneksi on olemassa Neil Gaiman. Onneksi on olemassa American Gods -kirja. Olen lukenut sen suomeksi 3-4 kertaa ja englanniksi vielä useammin, joka kerta nautin, nauran ja saan kylmiä väreitä.
Picture this: kaikki joskus olemassa olleet jumalat ja myyttiset hahmot ympäri maailman säilyvät hengissä vuosisadoista ja -tuhansista toiseen. Uuudisasukkaiden mukana nämä hiipuneet - sanoisiko tahra kengänpohjassa-asteella olevat - jumalat matkaavat pohjois-Amerikkaan ja juurtuvaat sinne kuin lupiini Suomeen. Ajan myötä syntyvät uudet tekniikka- ja IT-jumalat dissaavat vanhoja jumalia rajusti, mutta eivät kuitenkaan voi olla huomioimatta näitä. Tilanne kärjistyy siihen pisteeseen, että television, luottokorttien ja Internetin pöyhkeät uudisjumalat läimivät vanhoja jumalia hansikkaalla poskelle = sota on väistämätön.
Kuolevainen Shadow vapautuu vankilasta elämään, jolla ei ole hänelle mitään tarjottavaa. Vaimo on kuollut, töitä ei ole. Shadow tarttuu kuivakkaan herra Wednesdayn työtarjoukseen, työnantajan paljastuminen Odiniksi ei hätkäytä Shadow'ta suurestikaan. Niin Shadow vaeltaa halki Amerikan, pujotellen historian ja nykypäivän välillä muinaisten jumalten kanssa. Hän tapaa niin Horuksen, Anansin, Csernobogin kuin juopon leprekauninkin ja lukemattomia tuntemattomia ja nykyihmisiltä unohtuneita jumalia. Shadow'lla on on oma osansa jumalien sotaskenaariossa, eikä hänen kohtalonsa (jos kohtaloon sattuisi uskomaan) ole aivan perinteinen.
Gaiman vyöryttää lukijan eteen jumalia niin että heikompaa hirvittää. Osasta en ole koskaan kuullutkaan, kirjan rinnalla on syytä selailla useampaa opusta YKL-luokasta 29: ei-kristilliset uskonnot.
Aina kirjan loppuun saatuani huokaan syvään, ja luulen lukeneeni sen lopullisesti. Sitten puolen vuoden päästä huomaan tarttuvani kirjaan uudelleen, jommalla kummalla kielellä. Onneksi on olemassa American gods. Thank gods it's Wednesday.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti