Candle Café

Aivan hotellin lähelle (2427 Broadway, 87th) on ilmeisesti aivan hiljattain avattu toinen Candle Café, alkuperäinen on 3. Avenuella. Rafla on niin tuore ettei Happy Cow tiedä siitä.

Kävin syömässä siellä I:n kanssa, klo 18.30 arki-iltana mahduttiin mainiosti ilman varausta. Seiskan jälkeen paikka alkoi täyttyä, ja myöhempään illalliseen olisi varmaan tarvinnut varata pöydän.

Paikan miljöö antoi ymmärtää fiinimpää kuin mitä ruoka sitten oli. Kontrasti oli aika iso, koska ruoka oli ihan perusmättöä. I otti talon salaatin, joka näytti tosi vaatimattomalta ja köyhän torpparin salaatilta. Kuulemma oli hyvää, muttei hän mitenkään hihkunut innosta. Mulla oli seitanburger, joka oli ok mutta perunoissa ei ollut suolaa ja sämpylä oli takuulla lämmitetty mikrossa koska se koveni korpuksi salamannopeasti. Viinilasillinen ja burger tippeineen $23, toiveisiin ei aivan vastattu.

What is life, what is art, WTF

Yllä oleva teksti oli epätoivoisena raaputettu seinään Prahan taideyliopiston kulmille.

Väsytin itseni museomaililla: ensin Metropolitan Museum of Art ja myöhemmin samana päivänä Whitney Museum of American Art.

Met oli melkein pettymys. Ellen olisi käynyt British Museumissa ja V&A:ssa, olisin varmaan nauttinut enemmän. Nyt ei tehnyt tiukkaakaan ohittaa Rooma ja Kreikka. Egyptiläinen temppeli oli aika makea, mutta muumiot jätin väliin koska seen that done that. Kiinnostavinta oli edullinen kahvila. Vapisin jo nälästä ja kofeiiniriippuvuudesta, ja kaksi ekaa museon kahvilaa avattiin vasta klo 11 kun mulla oli kahvintuska klo 10.30. Onneksi jaksoin raahautua siihen kolmanteen: pintti regular coffeeta, bagel&cream cheese ja appelsiinibriossi ilman tippiä $8,25. Pohjakerroksessa on myös museokaupan SALE-osasto, poimin sieltä pari T-paitaa.

Muuta kivaa oli moderni taide (duh, mennä nyt Metiin katsomaan modernia taidetta...). ja Australian sekä Oseanian jumalat. Aika pelottavia veikkoja ovat palvoneet ennen vanhaan, sanon vaan!

Metista jatkoin toiveikkaana Whitney museumiin, aikomuksena käydä vain Edward Hopper-huoneessa ja äkkiä pois. Pah, koko museo pursui Whitney Biennalissa nykytaidetta ja teini-ikäisiä taiteentuntjoita opettajineen. Hämmentäviä, yhdentekeviä, ajatuksia herättäviä, rumia, kauniita, mieleenjääviä... Jouduin ajattelemaan koko iltapäivän.

Tuo rautalangasta väännetty Pegasos kuului kokonaiseen groteskiin ruosteiseen sirkukseen, jota olisi voinut tuijottaa tuntikausia. Ja hieno ikkuna niillä siellä Whitneyssa on myös.

Keskuspuistoilua

Central Park oli maaliskuisessa koleassa säässäkin ihastuttava, voin vain kuvitella millaista ihanaa elämää siellä vietetään kesäkuumalla! Vettä, varjoa, puita, nurmikoita, kukkia, kahviloita, hot dog-kojuja... Ihana paikka! 

Haahuilin puistossa pari tuntia, ensin aamulla odottelin museoiden aukenemista ja sitten iltapäivällä kuljin takaisin hotellille eri reittiä. Yhtäkkiä kävellessäni oli mennä latte väärään kurkkuun kun metsästä alkoi kuulua Nälkäpeli-Ruen tunnusvihellys! Joko pusikot oli täynnä faneja tai sitten matkijalinnut oikeasti visertää sillä tavoin!

Otin kuvia patsaista, jota en yleensä koskaan koskaan tee. Tämän voi todistaa ne jotka minut tuntevat. Halveksin patsaankuvaajia. Mutta HardCore Anderson oli niin söpö satuillessaan ankalle, ja hullu hatuntekijä puolestaan näytti hullulta ja pelottavalta.

Nälkäpeli

Hunger Games, Arena smrti nähty.

Se oli  raaempi ja raadollisempi kuin kirjana, mättöä mätön perään. Peeta oli ihan pökkelö ulkonäöltään, mutta se sopi ihan hyvin leipurigosselle. Kaupunkilaisten look taas oli niin ällö, että viimeistään se herättäisi kapinahengen.

Taustoitusta annettiin vähän, ja Katnissin&Galen välit jätettiin myös avaamatta. Sektori 12 näytti Venäjän Karjalalta. Tykkäsin Ruesta (supersnif), Lenny Kravitzilla oli keskikokoinen rooli stylisti-Cinnana. Loppu katkaistiin niin että tyhmempikin osaa jäädä odottamaan kakkososaa ja pian.

Emmää nyt osaa siitä mitään älyllistä näin äkkiseltään sanoa. Kauheastihan tuota leffaa on ootettu, ja olihan se hyvä. Arviotähtien määrää miettiessä täytyy nukkua yön yli.

Puistoilua ja piirasta

Kotoilu ei ole vielä napannut, mutta puistoilu rulettaa. Sitä voi harrastaa kotona ja reissussa ja aktiviteetti on perin yksinkertainen. Pakataan jotain tekemistä ja ehkä jotain syömistä, hifistelyversiossa myös huopa tms. pehmuste ja mennään joko lähimpään puistokolkkaan tai hifiversiossa siihen Täydellinen Paikkaan  joka on puolivarjossa, johon käy tuulenvire ja/tai näkyy vesi. Lisäksi seuraava puistoilija on hienotunteisen välimatkan päässä eikä viereinen puistoilija ole kemisti.  Heittäydytään maate tai vaihtoehtoisesti penkille ja ollaan siinä pitkään.

Tänään on tällä erää viimeinen puistoilupäivä. laukut on pakattu ja kapsäkkeihin ei mahdu mitään lisää = ostotarpeita ei onneksi ole. Ainoastaan lukemista on varsin vähän, on joko hankittava lentokonekirja tänään tai pidättäydyttävä lukemasta kesken olevaa. Cirque du Soleil-lipun lunastaminen ja ehkä kangaskassin hankinta on ainoat aktiviteetit ennen illan Nälkäpeli-leffaa.

Samalla lähiluontoretkelläni kävin taas Kidó-kahvilassa. Se on mun silmiin niin style, niin style. Aivan jäätävän viilee. 40- tai 50-luvun varsajalkaiset huonekalut, turkoosin ja vihreän sävyiset seinät ja lämpimän värikkäät laatat lattiassa. Me likes!!

Näin miljonäärin lavalla, melkein

Hui, googlasin Lucernan keikan lämppärin Creature with the Atom Brain ja Wikipedian artikkeli alkoi että "on keyboards Millionaire sejase". Kyseessä on kuitenkin belgialainen stoner-vaikutteinen bändi eikä ekstentrinen antwerpenilainen perijä :D Lämppäri oli hyvä, genre voisi olla vaikka stonge tai gruner. Vinksahtanutta ja aika ahdistavaa, mutta melodioissa riittävästi tarttumapintaa. Olen kevään aikana saanut tuta belgialaista rock-popskeneä enemmän kuin entisen elämäni aikana yhteensä. Ai niin, join vielä kaupan päälle belgialaisen päärynäsiiderin!

Mark Lanegan oli vain vähän kiinnostava.  Aivan kuin olisi Youtubesta kuunnellut, kivikasvoinen heebo joka kerran murahti kiitos ja flegmaattisesti esitteli bändin loppuillasta. Ellei kitarassa olisi ollut innokas brylcremelettinen fiftari, olisin saattanut hitaiden murinoiden aikana vaikka torkahtaa. Muutama nopeampi biisi svengasi ihan ok, mutta sitten taas muristiin.

Lucerna on aika hikinen ja sokkeloinen, hyvä että selvin päin osasin sieltä ulos. On se niin keskustassa kuin olla voi, Mustekin metroasema heti oven vieressä.

Potom

Tykkään tsekin kielestä ihan hurjasti! Se on hassu ja pehmeä kuunnella vaikka konsonantteja onkin yli oman tarpeen. Jotenkin koko sanasto on yhtä diminutiivia, hauskalta ja hellyttävältä kuulostavia sanoja. Ei mennä kielioppiin tarkemmin, se ei ole järin hellyttävää mutta kai senkin oppii. Otsikko tarkoittaa sitten. Näyttää ja kuulostaa sarjakuvan äänitehosteelta, eikö?

Ostin retiisejä, jotka olivat yllättäen niin makoisia että viipaloin ne leivän päälle ja söin sellaisenaan. Ei yhtään kirpeitä. Wasabi-juustonaksut (lupinky) oli vähän enemmän kirpeitä, kitalaki halki ja puhki mutta aih miten hyvää. Mansikoita saisi parin litran laatikollisen 89 kruunulla, mietin asiaa aina uudelleen ja uudelleen. En taidaa saada vietyä niitä ehjänä periferiaan saakka, mieli tekisi kovasti.

Alitajunta alleviivaa

Kertaus on opinnan äiti, ajattelee idini. Toissayönä minulle muistutettiin tuplana, miltä menetys tuntuu: kuljin rakkaan entisen kodin huoneissa ja sain kuulla että unessa tärkeimmän ihmisen ainoa tunne minua kohtaan on "ei mulla ole mitään sinua vastaan". Heräsin kun kyyneleet valuivat korviin ja tyynylle. Oli pitkään paha mieli, ennen kuin se ehti upota mielen kerroksiin päivän ajaksi.

Viime yönä pistin vielä paremmaksi. Näin KOLME uuden alun tai mahdollisuuden symboliunta peräkkäin! Aukikirjoitettuna nää kuulostaa aika laimeilta, mutta oh boy, eivät sitä olleet. Ensin sain kuulla, että ikivanha rakkaus toivoi palavasti tapaavansa minut uudelleen, sitten löysin sattumalta kauan sitten kadonneen ihmisen ja vielä päätteeksi lakaisin toisen entisen kodin lattiat puhtaiksi asua siellä.

Näiden öiden jälkeen on vähän hämmentynyt olo, ja arkiasioihin tai otsikoinnin tai lähdeluettelon yhdenmukaistamiseen tarttuminen tuntuu hankalalta. Kun vielä ymmärtäisi, mitä minä itselleni koetan kertoa.

Taikalyhtyjä

Ensimmäinen aamiainen ulkosalla, viikonlopulle on luvattu parikymmentä lämpöastetta. Aamupala oli varsin vaatimaton, mutta lämpö ja aurinko korvasivat puuttuvat juustot tai vihannekset.

On lähdettävä ulos, puistoon. On otettava kirja mukaan ja kokeiltava joko kärsii istuskella lukemassa. Tää menee nyt.

Illalla sitten Laterna Magikaan, jotta voin sanoa nähneeni senkin.

Govinda

Testasin viimein Prahan pitkäikäisimmän (?) kasvisravintolan Govindan Soukenickálla. Raflaan mentiin sisäpihalta myymälän yläpuolelle, siellä oli tosi kostean kuumaa. Samoin muuten Country Lifessa pari viikkoa sitten, johtuisiko tuosta yläkertamaisuudesta vai mistä? Melkein  tukalan kasvihuonemaista.

Pöperö kasattiin tarjottimelle, pieni tarjotin kustansi 96 kr ja iso 108. Vettä sai ilmaiseksi.

Mitä ruoasta sanoisi? Jossain toisessa kaupungissa tai kaupunginosasssa se olisi ollut ok intialaista mättöä, aika mietoa. Mutta kun tiesin että Loving Hut on viereisellä kadulla, niin en voi antaa paikalla kuin keskinkertaisen arvosanan. Seuraavan kerran noilla kulmilla nälkäisenä suuntaan ehdottomasti LH:n patojen ääreen.

Endiivi ennen ja jälkeen

Näin sievä se oli. Luulin ostaneeni salaattisikurin mutta googletus kertoi leikkuulaudalla pötköttävän endiivin. Siitä piti tuleman wokkia, koska tofu oli marinoitumassa. Nappasin mukaan herkkusieniä (superkiinteitä, niillä olisi voinut vaikka pelata palloa) ja tulokseksi sain värittömän mutta makuisan wokin.

Maku oli kiinankaali, jossa on särmää. Ei yhtään kitkerä, tai ainakaan ikävän kitkerä. Soijan ja chilin kanssa wokkautui mainioksi. Sopii raakana salaattiin, vaikka salaattilusikaksi niin kuin Waldorfin-sellaisessa usein. Ulkomuoto erinomaisen hauska, kuin luoti tai joku muu sotaisa juttu jonka voi sitten popsaista. Piis.

Yöasioita

Näin unta jonka nimi oli Lyhyt. Paha vaan kun en muista siitä muuta kuin peukalonkynnen, vai olisiko se ollut unen koko sisältö? Otsikointi-käänne lucid dreamingissa on kiinnostava, kohta voin varmaan valita illlalla nimitarjonnasta, minkä unen aion nähdä seuraavana yönä? Huomio alitajunta, ota vinkki.

Tein leikkimielisen testin siitä, millainen aamuihminen olen. Kone melkein räjähti analysoidessaan vastauksiani. Draamakuningatar tässä kirjoittaa, tulos ei ollut mitenkään yllättävä. Jo nyt, kuukausi ennen työaamua numero 1 kiukkuilen sitä aamuherätystä. Siihen on alle ladattu paljon ja kaikenlaista unen laatua parantavaa mutta heräämistä vaikeuttavaa: vapaa, aikaero USA-Suomi, kesäaika... Huoh!

Jos terävöittäisi tietoista unennäköä niin että saisi tehtyä hommia öisin, nyt vain uneksin olevani töissä ja ideoista ei saa aamulla enää tolkkua tai ne uhmaavat fysiikan/Suomen lakeja tms. Automaattikirjoituksella asiat muistilehtiöön, tai unissapuhuntana sanelimelle. Ja miksei unissaan voi lähettää sähköpostiakin.

Itä on itä ja länsi on länsi, tässä ne ny sit kohtaa

Marraskuussa kävin Lontoossa katsomassa STOMPin vähän niin kuin musikaalin asemesta. Tykkäsin kovasti. Rytmiä ja ääntä saa aikaan niin pienillä jutuilla, vaikka vain sanomalehdellä. Sitä esitettiin tosi pienessä Ambassadors -teatterissa, olin jotenkin kuvitellut West Endin teatterit isommiksi ja hienommiksi. On kai siellä koreampiakin rakennuksia joissa laulellaan.

Prahassa vieraili japanilainen Yamato-rumpuryhmä, ja tykkäsin tästäkin. Kalliihkolle lipulle (viitisenkymppiä eurorahassa) sai kovasti vastinetta, lähdin ennen narikkajonoa kahden tunnin jälkeen toisen encoren aikana ja sinne ne jäivät vielä rummuttamaan.

Esityksissä on aika paljon samoja elementtejä, vaikka kumpikin on uniikki ja omanlaisensa. Molemmat on tosi fyysisiä, mukana huumoria ja vuorovaikutusta yleisön kanssa ja ystävällistä yleisön rytmitajulle naureskelua. Katselin yamatolaisten hauiksia, ja mietin että noin hurjasti rummuttaessa käsivarret pysyys sutjakassa kunnossa. Ryhmä kuulemma aloittaa päivän treenit 10 kilsan juoksulenkillä, vasta sen jälkeen soitellaan.

I need a holiday from my vacation

Tämä päivä on ollut food & travel. Ensinmainittua vähemmän kuin tuota jälkimmäistä. Taas Frankfurtissa, nyt vain 5 tunnin vaihto  ilman flunssaa.  Mikäs terveenä ollessa, henki kulkee ja viiniä kuluu enemmän kuin teetä. Teetä siis ei lainkaan ja viiniäkin maltillisesti, selvennettäköön.

Otsikonmukaisesti laulaa Nicke Imperial State Electricin biisissiä, olen noudattenut ohjetta tunnollisesti. Ensin tulin Suomeen Prahasta käydäkseni Lontoossa, ja nyt piipahdan Suomeen pitkäksi viikonlopuksi kuin turisti ikään :D Käyn keikalla ja kosmetologilla, iltaravintolassa syömässä ja mulle tulee heila kumppaniksi hotellihuoneeseen :DD

My varsinainen vacation kestää enää ensi maanantaista kaksi viikkoa, siitä täytyy sitten tiristää irti kaikki. Johdanto, johtopäätökset ja lähteet oppariin + ankaraa kulttuurin kuluttamista.

Etelän hetelmiä

Ruokakaupoissa aina herkistää kun hedelmiä saa a) edullisesti ja b) eurooppalaisina. Miksei niitä tuoda meille keski-Euroopasta vaan lennätetään suoraan jostain paljon kauempaa? Olen kantanut kilotolkulla omenoita, sitruksia ja avokadoja syötäväksi, tänään iltapalalla oli taas tuoretta ananasta (no se ei sentään ole tsekkiläistä) ja granaattiomena jonka ostin Pražská tržnice-torialueelta Holešovicesta. Siellä on hevi-halli c.22! Ulkokojut on täynnä feikkimerkkivaatteita ja -kenkiä, huonolaatuisia laukkuja ym. krääsää mutta vihanneshalli on kiva. Ei kummoinen Budapestin vanhaan kauppahalliin tai Barcelonan La Ramblaan verrattuna mutta ainoa tietämäni kauppahalli täällä.

Nyt odottelen, olenko granaattiomenalle allerginen :( En muista että olisin aiemmin syönyt sitä tuoreena.

Mon dEUS

Ennen keikalle lähtöä maistelin itävaltalaista rieslingiä Dreisiebner&Muster-viinitilalta, ja se oli ältsin hyvää: pehmeää kuin sametti mutta kirpakkaa kuin sitrus. Viinin kaverina oli basic-vuohenjuustoa ja savuedamia (EDAMIA!), juustot olisi voineet olla tuhat kertaa temperamenttisempia mutta näinkin yhdistelmä toimi. Viinissä ei ollut lainkaan bensan tai ruohon riesling-makuja, samettista kirpeyttä vain. No ehkä ihan hiven juurileikatun kesäisen raikkaan ruohon aromia?

Hinnaltaan tää oli suunnilleen kissa-istuu-munan-päällä -viinin luokkaa, 150 kruunua eli abouttia 6 euroa. Jos kuutosella saa loistoviinin, niin pelottaa ajatella millaista viiniherkkua saisi reilulla kympillä??? Ehkä vielä testinä joku 200 czk:n pullo ennen kotiutumista.

Sitten varsinaiseen asiaan eli dEUS. Tiistai-illan keikka Meet Factoryssa opetti uusia asioita: kevyen musiikin konsertissa volyymilla on väliä Sitä voi vaihdella ja sen vaihtelut on osa musiikillista antia. Lujaa soittaminen sai ihan uuden intensiteetin kun se ei ollut kokoaikaista toimintaa. Aivan uutta mulle! Yleensä mennään aina 100% nupit kaakossa ja se on volyymi hela kvällen. Tykkäsin, jorasin muiden mukana eikä kukaan tiennyt että olen henkisesti salaa hevari ja epätyypillisessä ympäristössä :D Eivät soittaneet Favourite Gamea vaikka piipitin yleisön seasta aina biisien välillä "soittakaa Paran.. eikun FG".

On se Meet Factory kyllä merkillisessä paikassa, onneksi kelmeä neonkyltti loisti rautatien yli niin osasin hortoilla suunnilleen oikeaan suuntaan. Baarissa Cuba Libre maksoi 80 kr ja toisaalta tuzemak, cola ja sitruuna 55 kr. Kumman lienen ottanut?

Meno senkun kiihtyy

Sain opparin ohjaajalta hyvää palautetta, mutta tajusin samalla että tekemistä on vielä aika paljon ja dedis häämöttää. Työn pitäisi olla valmiina 28.3.

Myös elo Prahassa alkaa olla kohta loppusuoralla, ja kulttuuritarjonnan sommittelu päiviin muuttuu epätoivoisemmaksi; jos menen matineaan katsomaan tuon niin ehdin vielä illaksi tänne. Tai jos menenkin konserttiin tuolle puolelle kaupunkia niin on lyhyt matka sinne ja tänne. Merkillinen panic, ottaen huomioon historiani kaupungin kanssa ja tiedon että tulen pian uudelleen, ehkä jo toukokuussa. Silti vain tuntuu että tapahtumat valuu käsistä. En ehdi Espanjalaiseen synagogaan konserttiin, siellä kuulisi Carminan Buranan jonka haluaisin kuulla. Just ja just ehdin Hunger Games-leffan enskariin, päivää ennen lähtöä ja päivää ennen Suomen ensi-iltaa :D En oikeasti tiedä miten oman kaupungin kjulduuriskene maistuu tään kevään jälkeen.Onneksi on se NY. Ja onneksi on Praha.

Monta ravintolaa on kokeilematta, ja piti koeistua myös viihtyisät kahvilat analyyttisesti. Kaiken kukkuraksi on menossa Vegetfest - tietyt raflat tarjoaa kiinteähintaisen kasvismenun, sellaisetkin raflat joissa yleensä syödään vain porsaanniskaa. Ei ehdi! Kääk!

Sunday b....y Sunday

Lehka Hlavassa brunssilla tänä sunnuntaina. Savumakkarasoosin makuista tofua lukuunottamatta hyvää! Parasta ravintolassa saamaani hummusta, pinaattiquesadillat ja pavut erityisen hyviä (jo toisen kerran tällä reissulla).
Sitruunalimu toimii aina ja kaiken kanssa, nyt kahvikupponen menee alaso jo ilman erityistä miettimistä. Addiktio still going strong.

Miinustakin LH saa: juomat ei kuuluneet hintaan, eikä makeat palaset. Maksu oli lautasen koon mukaan, ja medium tai standard 155 kc riittää mediumkokoiselle syöjälle paremmin kuin hyvin. Mutta joku torttu-kolac olisi ollut niin ihana saada loppuun.

Seurueen laskun erikseen maksaminenkaan ei ole enää ongelma, eikä henkilökunta odota kymmentä prosenttia tippiä MISSÄÄN mun käymissä paikoissa. Pyöristys seuraavaan kymppiin tai isossa laskussa parikymmentä kruunua on ok. Ehkä turistic menu-annoksia tarjoavat raflat edellyttää 10% juomarahaa.

edit:brunssi nautittu klo 12-13.30. Kirjoittamisaika 20.00 eikä nälän hiventäkään kiikarissa.

edit 2: klo 22.00 jälkeen söin iltapalaksi jogurttia, hunajaa ja mansikoita. Siinä kaikki, superbrunssi!

Tilasto, ihmisen ystävä

Helmikuu on viime vuosina ollut näköjään lukemattomuuskuu. 2011 viisi luettua kirjaa ja tänä vuonna kaksi! Onhan helmikuu lyhyt, mutta tänä keväänä lukeminen on jäänyt oppikirjoja lukuunottamatta äärimmäisen vähälle. Haruki Murakami, josta kerroin viikko sitten, on edelleen kesken samassa kohtaa ja yöpöydällä on kaksi uuttakin koskematonta kirjaa odottamassa.

Toki jos tilastoidaan muita taiteenaloja, niin pääsen plussalle kokemuksia laskiessa. Leffat ynnäsinkin jo, nykysirkusta kaksi esitystä ja ehkä kolmas tulossa maaliskuussa, aikuisten nukketeatteria, museoita&gallerioita vajaat kymmenkunta ja tähän mennessä sama määrä keikkoja, yksi ooppera ja baletti. Kulttuuria on siis koettu.

Uusi kukoistus

Elvytys, herätyskokous. Näin kertoo Google kääntäjä revivalista. Perjantaina-iltana Nightwish kotitantereilla, mulla korvikkeena Nightwish revival & Prague Rock Chamber Orchestra. Laulajatar Eliska oli upeaääninen, samoin kamariorkesteri jossa oli siis n. 25 soittajaa + 10-15 kuorolaista! Bändi ei erityinen, ja välillä lavalla kävi heilumassa joku paidaton mies joka heilutteli rintalihaksiaan, yäk.

Keikkapaikan SaSaZun sisäänkäynti Holesovicessa on aika huomaamaton, mutta sisällä odottaa hämärä  ja kai siksi trendikäs yökerhohelvetti. Ensimmäisen kerran elämässäni mulle tehtiin drinkki pullojenheittely- jne. show'n säestyksellä, siihen osallistui KAKSI baarimikkoa. Oli se kyllä kalliskin, kansankuppilassa olisin juonut 3 samalla hintaa.

Led Z-revivalia suosittelin kämppis S:lle, 14.3. olisi sitä lajia tarjolla Vagonissa (niin kuin joka ilta  siellä elvytetään joku).

Lähetin opparini tärkeimmät luvut ohjaajalle luettavaksi, palkkioksi siitä ostin jutskuja, mm. Ramones-t-paidan 6 eurolla ruokakaupasta! Läysin myös melkein sellaisen käsiveskan jota olen etsinyt. Hinta oli sopiva joten kompromissi piti tehdä.

Elämää (kuin) elokuvissa

2 kuukauden aikana olen nähnyt äkkiä laskettuna 32 elokuvaa. Okei, valtaosa lyhäreitä mutta kuitenkin. Viimeisimpänä Oscar-ehdolla olleet lyhytelokuvat ja vielä kaupan päälle 4 bubbling under.

Peter McDonaldin Pentecost olisi ansainnut voiton, näin sen jo tammikuussa ja nauroin itseni tärviölle. Toisen kerran katsottuna nauratti edelleen, nyt jo etukäteen... Voittaja-animaatiosta The Fantastic Flying Books of Mr. Morris Lessmore  tykkäsin myös, mutta kesymmin. Animaatioista eniten miellytti ehkä Pixarin La Luna tai brittiläinen A morning stroll.

Lähileffateatteri Bio Oko on tosi symppis, katsomossa voi istua joko tuolilla, aurinkotuolilla, säkkituolilla tai - jos sattuu pääsemään ekana sisälle- avoauton etupenkillä katsomassa leffaa. Oluet, viinit ja koirat on luonnollisesti tervetulleita katsomoon, ja aina täydessä baarissa on oma pikku kirjasto. 8 lyhärin satsin hinta oli 60 kruunua eli suunnilleen 2,50. Teatterissa menee normiesitysten lisäksi jukebox-näytöksiä, joissa yleisö äänestää etukäteen esim. tietyn ohjaajan tuotannosta katsottavan. Onpa Okossa leffasokkotreffi-iltojakin, jolloin yleisö ei tiedä etukäteen, mikä elokuva valkokankaalle aukeaa. Maksu suoritetaan jälkikäteen tykkäämisasteen mukaan.

Prahassa on monta muutakin ihkua elokuvateatteria. Kaikkein söpöisin, Kino Perstyne klaffituoleineen on valitettavasti lopettanut toimintansa, mutta Lucernassa on kaunein sali, Ponrepossa hellyttävin interiööri, Svetozor kätevimmin Mustekin metroaseman vieressä ja Aerossa katu-uskottavin betonibaari.  Evald on ainakin vielä käymättä, samoin MAT. Nää kaikki on itsenäisiä, lisäksi tietysti teatteriketjut joista ei ole yhtä paljon hehkutettavaa. Paitsi se yksin isossa salissa istumisen merkillisyys.

Ruoka ja juoma empiirisessä tarkastelussa

Keskiviikkoillan tsekin kurssin aihe oli piti a jidlo eli syö/juo. Harjoittelin kurssia varten päivän ajan, kävin Country Lifessa Melantrichovalla lounaalla. Keitto, tofumössö ja sämpylä kustansi 84 kr, eli toiseksi halvin koko kevään aikana. MUTTA: perunakeitto oli mautonta ja muovilusikka niin terävä että halkaisin huuleni :(. Tofu-herkkusienipääruoka näytti tosi epäilyttävältä harmaanruskealta mutta oli sitten aivan maukasta.

Nyt parin kuukauden testauksen jälkeen voi jo kertoa painavan mielipiteen Prahan kasvisravintolaketjuista. Kyllä se vaan on niin että Loving Hut vie ehdottomasti pisimmän korren! Olen käynyt Novy Smichovin ostarin paikassa ainakin 5 tai 6 kertaa, eikä kertaakaan muona ole pettänyt. Buffetissa vaihtuu aina pari lajia viikoittain (?), perussetti säilyy samana. Molemmat testaamani LH:t pärjää vertailussa, Vinohrady vielä käymättä.

LH siis ykkönen, Beas ja Country Life jakaa kakkospaikan hit and miss-kokemusten vuoksi. Kummassakin olen syönyt hyvin ja kummassakin on mennyt metsään.

Löysin itselleni myös kahvilan. Haluaisin pitää sen itselläni enkä jakaa muille, mutta jos muut ei käy siellä niin se ei kestä pystyssä järin kauaa. Kidó, Šmeralova 22, ihan kämpän vieruskadulla on tosi kivan oloinen ja valoisa luomukahvila josta saa myös lounasta. Pieni kauppanurkkauskin siellä on, eli luomuelintarvikkeet saa siitä kulman takaa. Sellainen välimerellisen näköinen paikka, ystävällinen omistaja kertoi sen olevan vasta pari kuukautta vanha. Nurkassa oli ISO ruokakuppi ja toisessa nurkassa ISO koiran peti, joten talouteen kuuluu joku iso karvainen. Sitä ei tällä käynnillä näkynyt.

Toivotan kahvilalle pitkää ikää tummaksi huurustuneiden kaljakuppiloiden rinnalla!

Keikka-arvio jota ei ikinä julkaistaisi musiikkilehdessä

Hallelujah! Blues puhui minulle tänään, ja näin se sanoi: on ihan ok olla välillä surullinen tai haikea tietämättä miksi.

Ymmärsin, ettei bluesissa ole kyse siitä että tänä aamuna kun heräsin, koirani oli kuollut tai että kun beibini jätti minut en tiennyt mitä tehdä. Siinä on kyse jostain muusta ja tänään Joe Bonamassa - tai oikeammin Joen kitara sen mulle kertoi. Tiedoksi niille, jotka ei vielä sitä tiedä: en kerro.

Tesla-areena ei ollut täpösen täynnä, viisi minsaa ennen keikan alkamista vielä kauhistutti tyhjät penkkirivit, mutta kyllä permanto siitä täyttyi. Mulla piippuhyllyllä oli väljää. Keikan alkamisajaksi lipussa ilmoitettiin 20.00 ja eka sointu irtosi ekasta kitarasta (kitaranvaihtoja 9 tai 10) klo 20.02.  Päätösaika oli 22.22, eli vastinetta pienelle rahalle sai pitkään. Areenalla oli iso digitaalikello, siksi näin tarkat tiedot.

Bonamassa on ulkonäöltään maailman ehkä epäkarismaattisin heebo, sellainen naapurin äijä, verotarkastaja tai it-tuki. Mutta mitäpä väliä sillä kun kitara laulaa, guitar gently weeps. Uijui, kylmät väreet tulee kun ajattelenkin. Akustisen kanssa Joe teki kaikenlaisia temppuja, vähän niin kuin olisi itseään hyväillyt (anteeksi ranskani). Encore-countrybiisi oli vähän tylsä, enkä erityisemmin lämmennyt myös encore-encore-rocknrollille, vaikka sitä flying V:llä vedettiinkin. Muuten keikka oli noin tuhat kertaa positiivisempi kokemus kuin osasin odottaa. Luulin oikeasti etukäteen, että haukottelen vaivihkaa kämmeneeni.

Liikkistä oli, en kerro tarkempia tuntomerkkejä, mutta eräs cry baby piippuhyllyllä kyynelehti paitsi Sloe Ginin, myös yhden soolon aikana.

ps. täytyy varmaan tehdä oma tagi bluesille blogiin...