Onkohan täällä vedessä jotain kummallista?

Vai onko kyseessä vain säästäväisen ihmisen ominaisuus? Jotain outoa on musiikkiskene-ilmastossani joka tapauksessa. Olen kuunnellut täällä paitsi tuttua ja turvallista musiikkia, myös paljon mukavuusalueen ulkopuolelle menevää kamaa. Olen pohjustanut tänne tulevien bändien mahdollista keikalle lähtöä kuuntelemalla ko. tuotantoa. Läheskään kaikille keikoille ei ole tullut sitten mentyä, mutta muutama nimi on jäänyt mieleen.

The Computers tavoittelee kohdeyleisöksi n. 20 vuotta nuorempaa populaa, mutta reipas ja raikas meno sopii varttuneemmillekin. Ainakin tälle varttuneelle.

Hidden Orchestra vasta on kummallista musaa! En voi tykätä koska en ymmärrä, mutta jotenkin se vain vie mukanaan ja mesmeroi.

Mark Lanegan singersongwriter, karheaääninen tilitys ja tomwaitsmaisuus ei kolahtele mutta kyllähän tuota ihan mielellään kuuntelee.

Joe Bonamassa (olin tiistaina keikalla, siitä lisää myöhemmin)

Sitten bändi, josta pelkään jo diggaavani, vaikka yleensä tällainen on no can do: belgialainen dEUS. Favourite Game-biisi tekee vastustamattoman halun ponkaista pystyyn hipihiljaisessa Klementinumisssa ja aloittaa yhden hengen flash mob. Miten voi olla tykkäämättä orkasta, jolla on levy nimeltä In a bar, under the sea tai EP nimeltä My sister = my clock?

Meet Factoryssa parin viikon päästä keikalla, ja on sellainen tunne että täytyy tutustua koko tuotantoon ennen livenä näkemistä. Hui.

Säästäväisyyskommentti siksi, että mietin haluanko oikeasta laajentaa musamakuani ja olenko avoin uusille genreille vai olenko yksinkertaisesti niin pihi, että jos pääsen kuuntelemaan maailmanluokan bändejä paljon Suomen lippuhintaa halvemmalla, päätän ryhtyä faniksi??

Jonkin suuren jalanjäljissä

En ole menettänyt indefiniittipronomien tajuani. Eikä kyseessä ole Saarikoski eikä edes Kafka.

Kävi nimittäin näin: olipa kerran päivä, jolloin huomasin katukiveyksessä Na Příkopělla isot mustat jalanjäljet. Niissä oli selvästi erottuva ukkovarvas/tarttumavarvas, eivätkä ne muodoltaan olleet muutenkaan ihmismäiset. Koska mulla on käytössäni erinomaisen runsaasti aikaa, lähdin seuraamaan jälkiä. Haahuilin katuja pitkin, jäljet loppuivat Masarykovo nádražílla  Náměstí Republikyn metroaseman liukuportaisiin. Kuka ja miksi? Ympäristötaidetta vai protesti Shellin toimille Nigeriassa? Jeti vai golem? Isojalkainen varvaskenkäinen buddhalaismunkki?

Sunnuntaina(kin) harhailin päämäärättä kaupungilla, tai oli mulla pieniä asioita hoidettavana. Törmäsin jalanjälkiin uudelleen kun olin tulossa jostain tai menossa jonnekin. Kävin Radost FX:ssa brunssilla, ja kuuntelin jenkkineitosten tulevaisuudensuunnitelmia: "mä en siis koskaan mee niinku naimisiin". "En so not mäkään, tai siis jos niinku meen niin lääkärin tai arkkitehdin kanssa". "Joo niin mäki lääkärin tai jonkun kanssa". Puputin bagelia ja appelsiinimehua ja yritin olla hymyilemättä. Join muuten kahvia eka kerran yli kahteen viikkoon, ja se maistui ihanalta.

Kävin Kavarna Adriassa, koska luulin sitä olde world-stailiksi paikaksi, mutta se olikin aika tyhjä ja tylsä. Join valkoista luomu-sitruuna-vaniljateetä, joka varmaan teeconnaisseurien mielestä on hyvää. Minusta se maistui oudoilta kasvin lehdiltä joihin oli lisätty vaniljaa. Hukkaan siis meni hyvät teet mulle tarjottuna.

Bio Okossa oli kirjabasaari, olin viemässä sinne Haruki Murakamin novellikokoelmaa Blind willow, sleeping woman koska ekan tarinan jälkeen kirja on jäänyt pöydälle ja luulin ettei se ole hyvä. Tänään luin sitä julkisilla paikoilla, ja huomasin etten voi missään tapauksessa koskaan luopua siitä (postaus tulossa myöhemmin). Sain kuitenkin mukaani Okosta Isaac Asimovin lyhytSF-kokoelman Robot dreams ilman vaihtaria. Lupasin viedä sen seuraavaan vaihtotoripäivään takaisin jos se ei ole riittävän hyvä omiin kokoelmiin.

Ostin tulppaaneja kämpille, kuljin vuorotellen auringonpaisteessa ja raesateessa. Sen pituinen se sunnuntai. 

Lasse, lations ja muut rakkaan ruoan nimet

Lasagne on ystävällistä ruokaa. Sitä on kiva ja melkein nopeakin tehdä, kunhan oikaisee työvaiheissa. Siihen voi upottaa mitä vain kaapissa on ja yleensä aina tulee hyvää. Sitä on vaikea saada epäonnistumaan. Liian löysä tiivistyy yön aikana parahultaiseksi ja liian kuivakin maistuu hyvältä. Ainoa ikävä asia on vuoan putsaaminen ja täydellisen vuoan löytämisen vaikeus: miksei kuivalasset mahdu normaalivuokiin pitkittäin eikä poikittain, aina on oltava halkomassa niitä.

Tämänkertainen ylistyksen kohde pötköttelee jääkaapissa JA PAKASTIMESSA. Tehdyn lasagnen määrä vaihtelee suuresti, joskus tulee pieni annos ja joskus jättimäinen vaikka luulen tekeväni suunnilleen summamutikalla samankokoisesti. Tänään annos oli valtaisa, ja ainakin neljän syömäkerran verran meni pakastimeen.

Vuoka pitää sisällään mm. rucolaa, babypinaattia, raejuustoa, sulatejuustoa, mozzista, Tesco-tomaattikastiketta ja intialaisen dhalin jämät :) Hyvää tuli.

ps. kiitos työkaverin vävylle (tjsp) lations-nimestä, se tuli välittömästi käyttöön kun kuulin!

Tuuletusta

Oon nyt niin ihastunut huonoihin sanaleikkeihin että. Mutta silti, tässä lisää tuuletusta:

Perjantai-iltana oli tarkoitus mennä tunnelmalliseen Vzorkovna-pubiin Bartolomějskálle. Omistajista toinen on suomalainen, joten pubiparka on vääntynyt meidän puheessa "Suomibaariksi", vaikka se terminä viittaa enemmän Costa del Solille ja aikaansaa erilaiset fiilarit. No enivei Suomibaari ei ollut yleisölle auki. Siellä vaan suljettujen ovien takana pidettiin hauskaa yksityistilaisuudessa, musiikki soi ja silleen.

Seuraava etappi oli  Klub architektů, se on Happy cow:n vegfriendly-listalla. Juotiin luomuviinilasilliset hyvää kotimaista viiniä (Naturvin BiO Cuvée Hana Mádlová). On siis olemassa hyvää tsekkiläistä valkkaria! Paikka on ehkä enemmän ruokapaikka, kiva kellarirafla vanhassakaupungissa Betlémské náměstílla.

Päätepysäkki oli Bar Duende Karoliny Světlélla. Jostain syystä mulla oli nimestä mielikuva modernista lounge-henkisestä baarista, lasia ja kromia ym. Olin tosi positiivisesti yllättynyt kun pubi olikin ihana tavallinen eriparituolipaikka! Mukavat vibat, savupuolella jotenkin eläväisempää niin kuin yleensä. Ainoa miinus oli naapuripöydän känniset jenkit, mutta niistä päästiin vaihtamalla pöytää.

Yöratikka imuroi ihmiset kaupungin halki kyytiinsä, nyt ei päästy suoraan kotiovelle vaan piti vaihtaa. Mutta kätevästi kuitenkin. Eikä kahden aikaan kuumottanut yhtään olla liikkeellä, toisin kuin vaikka Hesassa.

Lauantaina ihana ilma, arska mollotti lämpimästi. Lähdin ulos tuulettumaan aikomuksenani kävellä vähän matkaa ja hypätä ratikkaan sitten kun siltä tuntuu. Keli oli niin hyvä, että kävelin loppujen lopuksi puolisentoista tuntia aina Andeliin asti! Pysähdyin välillä tankkaamaan jääteetä+quesadillan ja jatkoin matkaa. Kaupungilla oli paljon muitakin ulkoilemassa, Kampan puisto oli melkein yhtä täysi kuin kesäpäivänä. Muutenkin turisteja oli jostain pölähtänyt suuret määrät viikonlopun viettoon. Espanjalaisia ja ranskalaisia nuorten ryhmiä, japanilaisia, venäläisiä ym. paljon enemmän kuin vaikka viime viikonloppuna. Nytkö sesonki jo on aluillaan??

Kauppareissulla oli pakko ostaa viini jossa on tällainen etiketti ja hauska nimi! Laitan sen tuulettumaan kohta, hinnan perusteella sen pitäisi olla laadullista. Ranska on kuulemma aikaisemmin kieltänyt sellaisten viinien myynnin, joiden nimi on sananmuunnos :D ranskalaisista, mutta täähän on ranskalainen viini.

Tunnustan vielä tähän loppuun että kopioin katujen nimet Googlesta, en todellakaan vielä osaa laittaa aksentteja kohdilleen. Ja olipas tekstissä monta huutomerkkiä, tuli tuuletettua oikein kunnolla.

Työvoittoja

#1 Tauti on voitettu. Vähän vielä yskittää ja nuhattaa mutta olo on niin normaali kun se voi olla.

#2 Talvi on voitettu! Perjantaina ekan kerran tuuli tuntui uudelta. Lämpötila on ollut hyvän matkaa plussalla jo pitkään, mutta nyt ilmassa on se kiihkon, kiiman ja epätoivon tunne joka kuuluu kevääseen. Vrt. T.S. Eliot.

#3 Viimeinen pieni mutta sitä merkittävämpi: opastin tänään ensimmäisen kerran turistia tsekin kielellä. Osaan ilmansuunnat, ymmärrän kysymyssanat ja osaan vielä varoittaa että puhun vain vähän. Tyytyväinen böömi tai muu bönde lähti kohti Kaarlen siltaa mun ohjeiden mukaan! Se tuntui NIIN hyvältä!

Numerot on hanskassa aika hyvin, eilen annoin ravintolan kassalla oikean summan ollenkaan räknäämättä mielessäni saati sormilla hanskan sisällä. Tosi hyvä fiilis oppimisesta!

Ajanviettoa kirjastossa ja "kirjastossa"

Prahan kansalliskirjaston ja ylipiopiston kirjaston Klementinumin kaikkein hulppeimmat salit ovat rempassa, mutta kyllä peruslukusalin koristuskin mulle kelpaa. Kirjastokäytännöissä on mennyt vähän aikaa opetellessa, kun mulla ei ole sitä kv-tutoria neuvomassa. Kirjastokortin hankkiminen oli helppoa, paitsi että mukaan varaamani melko hyvä passikuva ei kelvannut vaan kirjastoihminen räpsäsi minusta kammottavan pölähtäneen kuvan korttiin.

Valtaosa kirjoista on suljetussa varastossa, eli teen tilauksen haluamastani kirjasta joko netissä tai propuskalla ja 2-3- tunnin kuluttua haen kirjan tiskiltä. Jos kirjaa ei saa kotilainaan, jää kirjastokortti pantiksi lukemisen ajaksi. Luulin saavani kirjan kotiin, joten mulla oli paperia mukana just ostoslistan verran. Tuhrasin sen täyteen mikroskooppisen pienellä käsialalla tehtyjä muistiinpanoja ääneenajattelusta ja päätin tulla seuraavana päivänä uudelleen läppärin kanssa. Wifi on, aulasta saa kaffee ja limua automaatista. Narikassa on tädit, muuten yliopiston on niin kuin yliopistot yleensä.

Kirjastossa saa ajan kulumaan aivan valomerkkiin asti, Veleslavinovalla on U Knihovny-baari jossa kävin kielikurssilaisten kanssa. Kellarissa oli jotenkin samanlainen nihkeän kostea ummehtunut dunkkis kuin kirja-kirjastossakin. Peruspaikka, henkilökunta puhui englantia ja oli suunnilleen ystävällismielistä. Viini oli halpaa. Voisin mennä toiste, eiköhän me heti maanantain kurssin jälkeen taas ;)

Nachot ja muita katastrofeja

Toissa kesänä pahimipien helteiden aikaan mulle tuli useita kertoja hillitön himo tehdä ruokaa ja leipoa. Eikä mitään pikapullaa vaan ihan monimutkaisia ja -vaiheisia reseptejä. Nyt flunssaisena sama juttu, sormet syyhyää päästä keittiöön vaikka räkä velloo päässä ja keho käskee olla vaaterissa. Tänään nukuin päivän ja sitten illan pimetessä hiivin keittiöön. Pöytään päätyi nachoja tomaatti-linssisoosissa, mangosalsaa ja guacamolea. Smetana huitelee eri rasvaprosenttilukemissa kuin kotona koskaan, oli se vaan hyvää. Onkohan tällaisella pakkomielteiselle epäideaalisissa olosuhteissa ruoanlaittamiselle/leipomiselle jotain diagnoosia? Gastromania?

Nachot eivät suinkaan olleet se katastrofi, vaan viime yön uni. Maailman oli vallannut letaali epidemia, vampyyri- tai muu. Osa ihmisistä oli jo sairastunut, kodin ympärillä pyöri orpoja villilapsia joiden vanhemmat olivat saaneet tartunnan. Vaikka meillä oli oma evakuointi menossa, säälin lapsia ja käskin heidän tulla seuraavana aamuna oven taakse, niin toisin heille ruokaa. Muksujen ilme oli niin hurja ja eläimellinen, etten voinut olla varma ymmärsivätkö he enää ihmisten kieltä.

Tiesin, ettei tavaroiden keruulla ole aivan mahdoton kiire, aikaa oli ainakin seuraava päivä. Siksi ahnehdin ensin reppuuni monta paria kenkiä ja monenlaista turhaa kannettavaa. Lopuksi ymmärsin, että en enää palaa tähän elämään ja kotiin, otin mukaani vain välttämättömimmän ja myös talvivaatteet ajatellen jo seuraavaa talvea joka pitäisi ehkä elää metsässä. Tunnelma oli katastrofista huolimatta jotenkin iloisen odottava, sellainen luokkaretkimäinen.

Lähtöhetkellä pihalle tupsahti vanhuudenhöperö, sokea ja köpäkästi liikkuva valkoinen Murre-kissa. Sitä silitellessäni tajusin, ettei se jaksa kulkea mukana minne nyt olimmekaan suuntaamassa. Ehkä se kuitenkin mahtuisi rinkan sadesuojan taskuun?

Ravintolapäivä

Flunssan jo hellittäessä (jee) käytiin sunnuntaina ulkona syömässä oikein urakalla. Ensin puolenpäivän aikaan laiskalle brunssille Fraktaliin, ja siellä sohvalla istuskelua niin kauan että omeletit ja burgerit vähän sulivat. Sitten crepille sokean kissan U Slepé Kočičky-lettupaikkaan. Jälleen tuntikausien istuskelua, mulla oli mustikka-hapankermacrepe, T:lla hunaja-suklaa. Kahvia ja teetä huiviin lisäksi, ja kylläpä parin tunnin päiväunet maistui tämän jälkeen! Illalla riitti omena, makeanmakea klementiini ja kuppi teetä, tänään päärynä-vaniljaa.

Hyvä ruoka tekee hyvän mielen, ja kun kropassakin tuntuu että tauti on voiton puolella, on kaikki taas saavutettavissa. Annoin itselleni jo deadlinen; helmikuun loppuun mennessä on saatava raavittua opparista kasaan versio, jonka voi lähettää ohjaajalle esilukuun. Jos tämä toteutuu, palkitsen itseni jollain kivalla jutskalla.

Arkipäivä

Jo lähes terve olo! Tästä riehaantuneena kirjoitin/editoin aamusella tekstiäni yli kaksi tuntia. Tein päiväsuunnitelman, keskityn aina yhteen lukuun kerrallaan ja  2.3. pitäisi olla (puoli)valmista!

Päivä oli ihanan arkinen: kävin hakemassa varaamani Buchty&Loutky -liput, marionetti-Rocky IX luvassa helmikuun lopussa. Lounastin Loving Hutissa TAAS. Ostin lipun huomisillan nykysirkukseen, näen eka kerran kansallisteatterin uuden näyttämön. Esityksen on käsikirjoittanut (vai miten sirkuksessa sanotaan), ohjannut ja valosuunnitellut suomalainen Circue Aereo, kumppanina ja esiintymässä tsekkiläinen ensemble Circ La Putyk. Pääsen todistamaan kenraalia, esitykset on ensin Tsekissä ja toukokuussa Suomessa. Hankin myös kans.teatterin kanta-asiakaskortin. edit: La Putyk oli LOISTAVA!  Jos hinta oli kymmenesosa Cirque du Soleilin lipusta, laatu huomattavasti enemmän!

Iltasella kävin ostamassa vihkon ja kynän (!) ja menin tsekin kielen iltakurssille. Kääk, sama porukka on opiskellut syksystä saakka,  joten osa puhuu jo ihan sujuvaa tsekkiä opettajille. Onneksi muutama muukin oli ihan tumpelo, ja suomalaisella on ääntämisetu moneen muuhun kieleen nähden.Ryhmä kokoontui pääkirjaston ryhmätyöhuoneessa, ja porukassa oli tosi monenikäisiä ja -maalaisia. Opettajat puhuivat vain tsekkiä, aluksi tuntui etten tajua yhtään mitään mutta kyllä sieltä jotain aina tarttui. Nyt osaan suuntimat; ylös alas ulos sisään hissillä toiseen kerrokseen. Erinomainen hinta-laatusuhde: puolentoista tunnin pläjäys ihan pedagogisesti hyvin suunniteltua opetusta (keskustelua, leikkejä, kirjoittamista, liikkumista ym.) maksaa 50 kc, tunteja on kahdesti viikossa. Ehdin oppia ainakin puhelimessa asioinnin, katujen numeroinnin ja ehkä myös virastokäyttäytymisen alkeet.

Soppaa ja quesadillaa

Kaapissa oli  jonkun jättämiä linssejä, ja tekaisin niistä keittoa. Mausteita on käytettävissä kohtuullisen niukasti, mutta ihan hyvää siitä tuli. Ehkä inkivääriä ja chiliä liikaa suhteessa muihin makuihin, toisaalta sen voi ajatella olevan flunssantorjuntasoppaa. Keittoa tuli paljon, niin paljon että mietin täytyykö sitä peräti pakastaa. Nyt olen ottanut viimeisen askeleen pois turistielämästä, turisti ei pakasta!

Kaveriksi homejuusto-cheddar-quesadillat ja smetanaa. Punaviini olisi ollut niin paikallaan juomaksi, mutta ei :( Soppaleffana katselin tasan 50 vuotta vanhan tsekkoslovakialaisen animaation Kyberneticka babicka eli cyber-mummo. Mainio! Tekstit oli japaniksi tjsp. mutta minähän ymmärrän jo tsekkiä (?)

Narozeniny

Syntymäpäivä siis. Vuotta vaille kamalan iso luku, tätä ei vielä juhlita eikä kauhistella. Synttäripäivä meni flunssan kourissa, ohjelmassa oli teen juontia, lepoa, teen juontia ja sitten lepoa. Sain kortin Suomesta ja äiti soitti kysyäkseen paljonko laittaa rahaa tililleni lahjaksi (!). FB-onnitteluja nolostuttavan paljon tällaiselle stalkerille. Prahan kaupunki muisti minua ilotulituksella, ei olisi tarvinnut.

Aamupala on ollut usein näin kivan runsas, kuvan omenan sijaan söin kylläkin tuoretta mangoa+mangomehua. Jos olisin ollut terve niin mangomimosahan siitä olisi tullut, nyt pelkkää hedelmää ja mehua.

Teehyllyllä on kuutta lajia: perusrooibos joka maistuu koivunlehdeltä, persikka+mansikka, mandariini-sitruuna-hunaja, luumu-kaneli-vanilja, päärynä-sitruuna-vanilja ja nyt mukissa oleva granaattiomena-mustikka. Hunajaa menossa toinen purkki, sitruunaa ja inkivääriä myös kulunut saman verrran kuin yleensä puolessa vuodessa. Hedelmät on aivan ihania, olen ostellut kakeja, avokadoja, mangoja, ananaksia, munakoisoja... Kilo omenoita tarjouksessa 20 kruunua eli 80 snt, saman verran kilon pussi ohutkuorisia mutta makeita pikkuklementiinejä. Plus nämä kaikki on eurooppalaista alkuperää, eli muutaman sadan kilsan päästä! Kurkku voittaa suomalaisen kurkun 6-0, siinä on  MAKU (hyvä).  Kun vielä tofu ja soijasubstituutit on edullisia, samoin falafelit ym. vegelle sopivat puolivalmisteet, olen syönyt terveellisemmin kuin miesmuistiin.

Auts, just radiossa sanottiin että Tesco, Billa, Ahold ja joku neljäs ruokakauppaketju on saatu kiinni itse teosta liimaamasta elintarvikkeisiin, erityisesti leivonnaisiin uudet "parasta ennen" -laput. Onneksi käytän eniten Albertia. Lähikauppa on Billa, täytyy tarkkailla hintalappujen alle seuraavalla käynnillä.

Jos näkisi kuun ensimmäistä kertaa

Prahan elokuva-arkisto ja Ponrepo-leffateatteri on Hugo-leffan ja ajan hermolla. Helmikuussa näytettiin kahdessa osassa Georges Méliès'in elokuvia, onnekkaasti satuin lukemaan lehteä oikeaan aikaan eli tunti ennen kakkososan ainoaa esitystä. Hinta-laatusuhde oli kohdillaan, kun lippu maksoi 60 kruunua ja sillä näki 8 elokuvaa! Eikä aikaakaan kulunut niiden katseluun kuin reilu tunti. Kaupan päälle sai kuulla flyygelin soittoa, livenä. Leffakimarassa oli mukana kaikki klasarit,  Le Voyage dans la lune eli se kuumatkajuttu, Voyage à travers l'impossible (matka aurinkoon) ja  A la conquête du pôle (matka Pohjoisnavalle).  Opin taas tsekkiä spoilerin verran, snehovy obr tarkoittaa lumijättiläistä.

Leffat oli oikeasti hauskoja, enimmäkseen. Mietin, miltä 1900-luvun alun ihmisestä on mahtanut tuntua katsella jotain jota ei ole ennen nähnyt ja jota ei oikein osaa edes kuvitella. Onko se ollut hauskaa vai pelottavaa. Vertailukohtaa 2010-luvulle on jotenkin vaikea miettiä, kun tuntuu että kaikki on olemassa jos niin haluan.

David mokoma LaChapelle

Kävin katsomassa David LaChapellen valokuvanäyttelyn Rudolfinumissa (olipa kummallinen kahvila), ja se ei tuntunut miltään. Kiiltäviä alastomia ihmisvartaloita, popkulttuuria, muovia ja kitschiä. Ei tunnu missään. Rudolfinumissa on muuten loistava akustiikka; keskellä salia yskitty kuuluu kauas ja kauan. Kokeilin varmuudeksi monta kertaa.

No sitten tulin sieltä ulos, ajoin ratikalla kahvilaan (vähemmän kummalliseen kuin edellinen), kauppaan ja kämpille. Huomasin tuijottavani ihmisiä ajatellen "miltähän tuo näyttäisi alastomana/kuolleena". Katselin ikkunasta ja mietin miltä maisema näyttäisi tulvan jälkeen. Tulviahan Prahassa on alvariinsa, mutta sellaisen LOPULLISEN tulvan jälkeen. En myös voi lakata miettimästä miten järkyttävän ja naurettavan etuoikeutettu länsimainen/suomalainen onkaan ja olenkaan. Satuin katsomaan kadulla kyyhöttävän kerjäläisen kämmeniä ja tajusin etten ole koskaan nähnyt niin rohtuneita, punaisia ja turvonneita käsiä kenelläkään.

Voi Dave minkä teit!

Fajita, co je to?

Opin tänään taas lisää tsekin kieltä, ylläoleva tarkoittaa "mikä se on"?

Päivän annos oli savutofu-soijasuikalefajitas + aika hellyttävä  italialainen luomuviini mehupullossa ja mehupullon korkin alla. Hintaa kertyi kahden viinilasillisen kanssa 84 CZK eli päivän kurssin mukaan 3 euroa 30 senttiä, salaattia ja kastiketta jäi vielä huomiseksi.

Yhden hengen perheen on periaatteessa sama käydä rafloissa syömässä, olisin saanut lounaan (okei ilman viiniä) samalla rahalla ja säästynyt tiskiltä ja ruokatarpeiden roudaukselta kaupasta. Viinilasillinenkin maksaa kansanpaikoissa saman verran kuin itse ostamani. Merkillinen maa ja merkillinen käytäntö tämä. NY:ssa oli sama tilanne, kannatti käydä ulkona syömässä varje dag, každý den.

Uměleckoprůmyslové!

Onneksi ei tarvinne osata sanoa koristetaide tsekiksi. Museo on taskukokoinen V&A, muutama tekijä nosti sen heti ekalla käynnillä lempparimuseoiden joukkoon.

Ensinnäkin se on tyhjä ja rauhallinen. Harva viikonloppua Prahassa viettävä ehtii käydä katselemassa lipastoja, lasipulloja tai juhlamekkoja lomasensa aikana, ja vaikka paikka on juutalaisen hautausmaan vieressä, on rakennus ja opastus aika diskreetti.

Toiseksi, lippu on edullinen vaikka ilmaista tiistai-illan sis.pääsyä ei enää ole.

Eilisen Hugo-leffan jälkimainingeissa oli oikein soveliasta, että kello-huoneessa oli automatoneja, hammasrattaita, vietereitä ja muita koneiston anatomisia osia. Erityisesti tykkäsin pääkallon muotoisesta taskukellosta.

Vaikka museon esineistö ei ollut mitenkään erikoisen mielenkiintoista, oli sen esillepanoon ja museon interaktiivisuuteen satsattu Prahan mittakaavassa tosi paljon. Sai kokeilla, ottaa joitain esineitä käteen tai tehdä tehtäviä. Palautteenantoon kannustettiin mittavasti, kun pudotin palautelomakkeen laatikkoon lähtiessäni niin kaikki viisi museosetää hymisivät tyytyväisinä perääni.

Hauskinta oli aikakausien ja tyylien sekoittaminen: 1600-luvun penkin päällä nökötti karmean ruma 2000-luvulla puhallettu lasilamppu, ja trymoo-peilin rivin viimeisessä peilissä oli lasisia kranaatteja ja kaasunaamarin kuvia. Perusäyttelyn seassa oli siis vaihtuvan näyttelyn töitä.

Parhaan seikan jätän viimeiseksi, museon kahvila oli nimittäin jotain aivan muuta kuin mihin museokahvilat yhdistetään! Arkisen mukava, savun ja puheensorinan täyttämä, aivan kulmakuppilan oloinen paikka jossa tädit kahvittelevat kiireettä, taideopiskelijat puhuvat kiivaasti nykytaiteen pelastamisesta ja pukuäijät piipahtavat töiden jälkeen tuopposella. IHANA paikka, sinne olisi voinut jäädä vaikka koko illaksi. Taustalla soi Led Zeppelinin Houses of Holy.

Hugo-leffapäivän sitaatti: Happy endings only happen in the movies

Olin odottanut Hugo-leffaa aikamoisella innolla, kirja oli loistava ja useita katselukertoja kestävä ynnä monenikäisille sopiva. 3D-leffan katsominen silmälasit päässä on vähän kiusallista, nyt lasit pysyivät nenällä yllättävänkin hyvin.

Elokuva oli tosi kaunis katsella, ja 3D  oli perusteltu lisäelämyksien tuoja. Ihmiset, esineet, koiran kuonot ja erityisesti kellonkoneistot olivat aivan käsinkosketeltevan pyöreitä ja oikean muotoisia.

Kokonaisuutena hyvä, ei aivan loistava jostain syystä kuitenkaan. Kirjan kuvaulottuvuus oli muuntunut elävässä kuvassa toisenlaiseksi ja ehkä jäin kaipaamaan kirjan mv-fiilistä, mutta toisaalta elokuvahistorialinen faktaosuus toimi kirjaa paljon paremmin (luonnollisesti...)

Moka: Asemapoliisin Maximilian-dobermann oli joissain kohtauksissa narttu.

Tämä ei ole knöödeli

Gnocchi, se on gnocchi. Knöödelistä sen erottaa öö.. se että gnoccheja pyöritellään Italiassa. Duh.
Tästä alkaa helmikuun hymni kotiruoalle, vaikka koti onkin poissa kotoa tällä kertaa. Aion esitellä ylpeänä pöperöni niin pitkään kuin jaksan, ja vielä kommentoida päälle!

Mössöä jäi toinen mokoma, en syö sitä huomenna koska on leffapäivä ja ennen elokuvaa saa käydä Loving Hutissa. Keskiviikkona vasta, olisikohan se silloin muuttunut knöödeliksi?

Palladium-ostarin alakerroksen ruokakauppa saa miinusta suppeasta valikoimastaan. Olisi pitänyt mennä omaan vakio-Albertiin tien toiselle puolelle. Plussaa englannintaitoisesta mukavasta kassasedästä.

Tähänhän saattaisi jäädä koukkuun, kaiken raportoimiseen täällä: miltä nyt ostamani tee maistuu suhteessa edelliseen (Teekanne mansikka+persikka, oikein hyvä), mistä leipomosta saa parhaat sämpylät tai kolacit tai paljonko päivän annos aina itse tehtynä maksaa (tänään arviolta 1,50 euroa).

Lyhyessä juoksussa

Seuraavien viikkojen vaatimattomat tavoitteeni ja ponnisteluni kohteet

Ensimmäinen ja tärkein joka on edellytys muiden toteutumiseen ja järjelliseen elämään täällä: pitää selättää tauti. Kurkussa on arka kohta, johon ruoan tahi hengen osuessa tulee järkyttävä yskänpuuska joka ei millään lakkaa. Tuntuu että yskimisen mukana lentää keuhkonriekaleita (ei tuu verta, olen tarkistanut). Räkää irtoaa, mutta se on voiton puolella.

Täytyy käyttää vähemmän rahaa ruokailuun kuin tammikuussa :O No more lunch joka päivä ulkona! Padat, kaalit ja knöödelit kehiin! Myös suklaansyöntiä on rajoitettava, Choco caféen ei mitään asiaa. Saan käydä ulkona syömässä harkiten, esim. kaupunkiin avataan uusi fine dining-vegepaikka Bistro Metropolitan nyt helmikuussa, ja sen aion kokeilla.

Haluan tutustua tuntemattomammiksi jääneisiin kaupunginosiin, kuten Karliniin, Vysehradiin tai Josefovin hautausmaihin ja kirkkoihin.

On nähtävä D-A-D. Ihan sama missä, kunhan jossain. T-paitakin on jo mukana valmiiksi. Muita kulttuuritoiveita on huomisen Hugo-leffa, mahdollisesti taas ooppera ja ehkä keikka tai pari. Plzen, koska jäi tammikuussa käymättä.

Ja pitisi kai kirjoittaa se opinnäytetyö valmiiksi. Vaatimattomammin mennään kuin edellisreissulla, täytyy eläytyä nälkätaiteilijan osaan. Pakkanen helpottaa sitä kummasti.

It's just a perfect day, I'm glad I spent it in airport

Frankfurt, rapiat 6 tuntia vaihtoaikaa ja karmea, toistan, karmea flunssa päällä. Kuinka selviytyä?

#1 Lufthansa tarjoaa teetä ja kahvia ynnä lehtiä luettavaksi
#2 wifi on ilmainen puolen tunnin ajan
#3 suihkuunkin pääsee
# kentällä on lääkärin vastaanotto, tarkistin
#4 Sky Line terminaalien välissä on söpö, jos olisin ollut terve niin olisin ajellut sillä eessuntaas
#5 istuimia löytyi muunkinlaisissa rykelmissä kuin suorissa riveissä, ts. pehmeitä nojatuoleja, vähän omaa rauhaa ja tuoli ikkunaan päin

Olisin siis ehkä säilynyt elossa myös terminaalissa, valitsin kuitenkin vaihtoehdon #6 (vähän hankalan matkan päässä omalta jatkoportila plus vaatii uudet securityt ym. palatessa mutta mukavin NYT kun pääsin sohvalle rönöttämään) eli Sky loungen 2-terminaalissa

Mentaalinen muistilappu itselle: ei kuuden tunnin vaihtoja, pliis. Menossa päivän kuudes tai kahdeksas teekuppi, sadas Fishermans' Friend ja moneskohan lie Codetabs+Panadol. Kauhiasti tekisi mieli rommia teehen mutta en taida tohtia.

Perillä Prahassa juuri ennen puoltayötä, toivon totisesti sormet, varpaat ja mykoplasmat ristissä ettei lento ole myöhässä.

Annan Luffen matkustamohenkilökunnalle täydet pojot: kun astuin köhien koneeseen, tuli teekuppi nenän alle välittömästi ja sitä täytettiin ahkerasti. Peiton ja tyynyn kanssa sain matkan jotenkin kärvisteltyä, emot kyselivät aina ohi mennessään että joko helpottaa. Ei prkl helpota.

Tämä oli nyt tämmöinen itkutipallinen helmikuun avautuminen, mutta kipeänä ei jaksa olla reipas. Nih ja nyyh. Mikäs Viktor Navorskin oli ollessa Terminaalissa kun oli terve.

Flunssan hyvä puoli?

On tää ehkä vähän hakemalla haettua, mutta flunssaisena ja kehonlämmön vaihdellessa näkee kiinnostavia unia. Olen uneksinut asioista, joita ei mitenkään voi sanoiksi pukea koska niitä ei ole olemassa missään muualla kuin ad hoc kuumehoureisessa mielikuvituksessani. Tässä joitain helpommin verbalisoituja välähdyksiä:

Uneksin kolmesta pallosalamasta. Ne kulkivat kaikki samasta paikasta talon halki, viimeinen meni niin läheltä minua että jouduin heittämään pehmolelun (Angry Birds) sen eteen jotta en itse joutuisi  sen tielle. Niitä edelsi torpedo tai hurrikaani, kova tuuli kuitenkin. Tuuli pyöritti  pihan muratin, lakanat ja pöytäliinat lipputangon ympärille ja mietin että "tällä ilmalla ei  lento varmaan lähde ajoissa".

Luin Mondon Lontoo-opasta joka ei suostunut käyttäytymään siivosti, tekstikatkelmat punoutuivat toisiinsa kuin pärekorin pohja, enkä enää tiennyt mikä on vasemmalta oikealle tai ylhäältä alas. Aina kun yritin lukea, morfaantui teksti tunnistamattomaksi ja katkelmat resitoivat itseään ääneen yhtäaikaa: Lontoon pinta-ala... kanavissa on kuljetettu... historian saatossa useat hallitsijat...kun käännyt Regent Streetiltä vasemmalle... Tuli samanlainen olo kuin veden alla, kun ei tiedä missä on pinta.

Näistä kuvista ja tunnelmista huolimatta, olisi kiva nukkua ensi yö syvää ja keskeytymätöntä unta, silläkin uhalla etten muistaisi seikkailuja aamulla.

Unen monet kerrokset, ja lumen

Uneksin, että näin unta jossa tiesin näkeväni unta. Se tuntui unen läpikin kummalliselta. Minulle selvisi myös jotain todella todella tärkeää elämästä, maailmankaikkeudesta ja kaikesta. Pahkeinen kun en enää aamulla muistanut, mitä se oli ;)

Samaan aikaan öisen Englannin taivaalta sateli pientä räntälunta, joka Suomessa olisi aiheuttanut ainoastaan omakotiasujissa lievää ärtymystä ja napakkaa kolaamista. Täällä se laittoi taas lentokentät, metrot, junat, moottoritiet ym. polvilleen. Mulla ei onneksi välitöntä hätää, lento lennetään jahka kone joskus tulee edelliseltä reitiltä, viive vain pari tuntia. Plus lounge on normaalia fiinimpi: löytyy biljardi, leffahuone, spa ja á la carte. Saan itsen ja sähkölaitteet ladattua. edit: paitsi että täällä pitää pistorasiat napsauttaa PÄÄLLE jotta niissä kulkee virta, eli eipäs lataututkaan, laite. Täällä olisi jopa tuntihotelli, laitetaan korvan taakse valtameren takaa tullessa.

Kotimaan sääuutinen on ilakointi siitä, että vaalihuoneet saatiin auki kovasta pakkasesta huolimatta. Voi ihmistä luonnon armoilla.

Tibits

Ihanaa käydä kasvisravintolassa jossa soi länsimainen musiikki ja josta saa viiniä + drinkkejä. Täten tunnustan reilusti pinnallisuuteni, mutta ei aina jaksa henkisyyttä ja hare krishnaa. Intialainen ruokakin, vaikka on hyvää, alkaa välillä kyllästyttää.

Tibits Regent Streetin poikkikadulla on jo lähes legendaarinen vegeravintola, ja liityn sen faneihin:  ruoka oli tosi hyvää. Itämaisia makuja mutta myös perunasalaattia, pastaa, kasvispiirakkaa... Papuja ja kurpitsaa oli käytetty kekseliäästi ja monessa ruokalajissa, tofua vain yhdessä.

Eikä ollut edes niin kallista kuin arvioissa nuristiin. Harmi ettei ollut illallisseuraa, paikka näytti viihtyisältä ja sinne olisi voinut jäädä viettämään iltaa.

Päivän lounas: vaniljakastikeitto omenalla

 St. Martins in the Field -kirkon kellarissa Trafalgar Squarella on Café in the Crypt. Loistavalla paikalla, kiva miljöö holvikaarien alla ja ainakin tänä lauantaina parhaaseen iltapäiväteeaikaan sinne mahtui istumaan. Apple crumble oli normi-lontoohintainen £4, mutta sitä sai sitten ison lounaslautasellisen... En mitenkään jaksanut kaikkea.

SYSTEM OVERLOAD

In awe! Overwhelmed! Liikaa virikkeitä, aivoissa kuumenemisvaara!

Lontoossa on 22 astetta vähemmän pakkasta kuin Suomessa, ja paikalliset kehtaavat valittaa siitä yhdestä asteesta. Mulle tämä on kevät. Olen tosin saanut pistoksen liiasta kulttuurista, taisin tehdä tänään ennätyksen: neljä museota/näyttelyä samana päivänä + esitys päälle. British Museum, V&A, Cartoon museum ja Foundling museumissa Quentin Blake. Foundling museumin kuvat ja tarinat orvoista löytälapsista herkisti, ja viimeistään rivi näytteillä olleita epätoivoisten äitien hylkäämiensä vauvojen viereen jättämiä muistoesineiä aiheutti itkut :(

Huomisen suunnitelmissa oli V&A Museum of childhood mutta jos ylikierrokset ajattelussa jatkuu yöllä unissa, jätän näyttelyt väliin ja hankin vaikka pienet päivähiprakat sen sijaan. Ei tällaista kauneuden ja ajatusten määrää kestä pieni ihminen. Hotelli-murju on Bloomsburyssa kaiken kukkuraksi, kadullakin historia ja kulttuuri hyökyy niskaan joka askeleella.

Keskinkertainen paratiisi

 Vegetarian's Paradise  Lontoon Bloomsburyssa ei aivan lunasta nimensä lupausta. Keskinkertainen intialainen buffet lienee kaupunginosan edullisin, lounasaikaan £4,95 ja iltasella punnan enemmän. Leivät parasta, muuten kaikki samanoloisia jeeranruskeita mössöjä. Plussaa tuoreista vihanneksista.