Mitä on kun jättää tilaisuuden käyttämättä

Ali Shaw'n Tyttö joka muuttui lasiksi ja Kazuo Ishiguron Never let me go jättävät molemmat lukijan/  katsojan minimalistisen toivottomaan tilaan. Perussävy on niin surullinen, niin surullinen. Kerronta on kaunista, kuvallista ja haikeaa molemmissa tarinoissa, lukijan valtaa kalvava huoli oman elämän ohimenneistä tilaisuuksista tai läpi käsien päästetyistä onnen mahdollisuuksista. Ehtiikö kertoa että rakastaa, onko vielä aikaa, ehtiikö vielä tarttua päivään? 

Leidien kirjalliset syrjähypyt

Kate Atkinson ja Joanne Harris ovat kumpikin omassa genressään tai genreissään ansioituneita kirjoittajia, molemmilla on teoslistallaan novellikokoelma joka kenties yllättää lukijan irrottautumalla arkitodellisuudesta.

Harrisin Jigs and Reels oli Pienen suklaapuodin ym. hajumaku-kirjojen jälkeen aikamoinen pommi, hyvässä mielessä. Silkkaa spefiä! Onhan Harrisin tuotannossa muutakin spekulatiivisempaa, kun siihen tarkemmin tutustuu. Mutta ei niin pitkälle vietyä, ei. Kansansatujen hahmot saavat kyytiä, ja taitaapa mukana olla scifi-elementtejäkin.

Kate Atkinsonin vanhempi materiaali oli maagisen realismin rajoilla keikkuvaa, joten Not the end of the world ei ollut niin suuri yllätys. Atkinson pöllyttää puolestaan Kreikan ja muita mytologioita, ja koko teoksen rakennekin on jotain vanhaa ja lainattua.

Osa novelleista on keskinkertaisia ja selkeästi sormiharjoituksia, osa perushyviä ja sitten on muutamia aivan loistavia pieniä helmiä, vaikka nyt Harrisin Gastronomicon. Keittokirjoihinkin on syytä suhtautua vakavuudella!

Sucker for distortion

Oi kun mä oon helppo: kun soundit on raskaat niin kevyempikin riffittely tuntuu nerokkaalta. Jo muinoin hehkutin levyä, josta kaikki muut thumbs down, D-A-D ja Helpyourselfish. Nyt kuuntelen Cult'in Beyond Good and Evil -levyä vuodelta 2001 ja ihmettelen miten se onkin jäänyt huomiotta aikaisemmin. Mikä jytinä! Mikä särö!

Unimuutto

Näin unta, että muutettiin jonnekin uuteen kaupunkiin. Hissi uuden talon kolmanteen kerrokseen oli hutera ja kiikkerä, porraskäytävässä oli hylättyjä telkkareita ja muuta rojua. Asunnon huonekalut olivat 1940-lukulaisia, lattia likaisenruskeaa oksaista lautaa. Olin jo vähän harmissani muuttamisesta. MUTTA sitten näin näkymät ikkunoista! Keittiön ikkunan takana oli goottilainen katedraalin torni ja punatiiliset katot kuin Prahassa mutta jyrkemmällä rinteellä. 
Olohuoneesta oli ovi parvekkeelle ja kun kuljin parvekkeelle, huudahdin ääneen ihastuksesta: parveke oli oikeastaan iso terassi, ja meren äärellä! Lempeänvihreä aava meri aaltoili, rannalle oli kerääntynyt levää jota joku kumpparityyppi haravoi kokoon. Liekö ollut meidän puutarhuri?

Voisin kuvitella Välimeren itäreunalla, Kroatiassa tai Montenegrossa olevan unenkaltaisia maisemia. Herätessä oli jo ikävä unen kaupunkiin, näinkö on aloitettava etsintäretket ex-Jugoslaviaan?

Manjito

San Juanin vanhassa kaupungissa oli tasan yksi ravintola, josta sai kasvisannoksia, Café Berlin, ja siellä maistelin manjitoa ensimmäisen kerran. Manjito on mojito, johon on käytetty tuoretta mangomössöä. Uijui miten hyvää se oli.

Viva Viva Herbal Pizza

Olihan sinne aikamoinen kävelymatka Union Squarelta, mutta kannatti. Oikeastaan oltiin menossa Angelica Kitchen'iin, mutta kartanlukija oli merkinnyt apuosoitteen eli poikkikadut väärin, ja Viva Herbal Pizza löytyi ensin (179 2nd Ave, 11.ja 12. katujen välissä).

Paikka ei interiöörillään järisyttänyt, pikkuriikkinen ja vähän rupinen, mutta slicet oli täyttäviä ja maukkaita. Onneksi otin vain yhden, senkin rapsakka täysjyvä-kantapala teki lopulta tiukkaa. Mulla valintana Artichoke dream, kumppanilla Canja (varmaan epähuomiossa, siinähän on hampunsiemeniä ja kaikkea ei-tuttua... Hyvin näytti kuitenkin maistuvan.) Ainoa pettymys oli root beer. Vanhoissa seikkailukirjoissa se kuulosti aina kivalta juotavalta mutta phyi hitto miten pahaa! Slicet n. $3,50.

Fast food and some junk

New Yorkissa oli useita vege- tai vegaanipikaruokapaikkoja, ketjuiksi asti. Käytiin Crisp-ketjun osoitteessa 683 3rd Avenue (43.katu) hakemassa falafel-burger ja -pita, molemmat n. $6.

Crispissa mietin asiaa, joka kummastutti monessa vegaaniraflassa eli ravintoloiden ympäristöpiittaamattomuus. Kun kerran ravintolan ruoka on suunniteltu niin että se on ihmiselle ja eläimille hyväksi,terveellistä ja suorastaan superia, miksi se on pakattu moninkertaiseen muoviin ja kahvi tarjoillaan styrofoam-kupista joka on paholaisen keksintö?? Ravintoloissa ei ollut jätteiden lajittelua ja vaikka Crispissa ilmoitin että we dine in, pakattiin safkat pahvibokseihin ja lykättiin muovipussiin. Ei mene jakeluun tämä. Eläinten kärsimyksestä puhuttiin NYC:in raflojen mainoslauseissa isoon ääneen, mutta mieluummin söisin kokonaisvaltaisesti planeettaa säästävissä ravintoloissa. Ainakin kun olen ensin lentänyt maapallon toiselle puolelle syömään... Mutta ei tästä nyt tämän enempää.

Burgeripaikka Bareburger (514 3rd Avenue) oli kiva poikkeus edellä mainitusta. Vaikka paikoissa tarjoillaan pääasiassa lihaa, ovat raaka-aineet 90%:sesti luomua ja pakkausmateriaaleihin kiinnitetään huomiota. Yllytin matkakumppania maistamaan luomustrutsi- tai biisoniburgeria, mutta hänen kokeilunhalunsa ei siihen riittänyt... Minun settini oli vegepihvi avokadolla ym. höystettynä ja tuhti mansikkashake $10+6. Kun kietaisin ne huiviini, oli kotimatka enemmän kierimistä kuin sipsutusta. Very good indeed, ehkä vähän liian rasvainen. Kuvankin maltoin ottaa vasta kun söin herkusta vähän.

Chelsea-päivänä käytiin tarkistamassa, miltä näytti Blossom du Jour. Valitettavasti ei juuri silloin ollut nälkä (lounaana jonkun delin sandwichit ja wrapit ennen High Linea), joten vilkaistiin vain sisälle. BdJ mainostaa itseään lauseella shrewd fast food, mutta sielläkin näytti olevan muovirasioita...

Franchia

Korealainen vegaaniravintola Franchia on New Yorkin midtownissa, osoittessa 12 Park Avenue (34. ja 35. kadun välissä).

Lauantai-iltana kahdeksan aikoihin paikka oli täynnä, mutta kahdelle löytyi pieni pöytä ilman varausta. Oltiin ehkä vähän nössöjä valintojen suhteen, mulle tuli sushia ja toiselle syöjälle currya... Mutta kun ei saatu selvää mikä bibimbapeista olisi ollut just se hyvä. Seuraavan kerran korealaisempaa. Sushin lisäkkeenä tuli wasabin, soijan ja inkiväärin lisäksi pikkelsöityä kaalia (?), kylläpä setti maistui hyvältä. Otin juomaksi mango-mansikkasmoothien, ja kummalliselta kuulostava makuyhdistelmä toimi mainiosti itämaisen ruoan kanssa.

Minun annokseni ja smoothie ynnä matkakumppanin curry, iso olut+viinilasillinen kustansi tippeineen n. 70 dollaria.

Isojen vetten takana

Viime viikot on menneet aika hujauksessa. Ensin viikko yläkuvan fiiliksissä, ja toinen perään alakuvan maisemissa. Karibianmeri tai ylipäänsä kuumat ilmanalat ei sovi mulle hyvin, nyt se tuli todistettua. New York sen sijaan, mitä siitä osaisi sanoa? Olin etukäteen vähän skeptinen ja uumoilin jopa etten tykkää kaupungista. *HUOKAA*, heti kotiin päästyä tai jo vähän ennen sitä selasin kiivaasti netistä lentohintoja syksylle "miten tänne pääsee uudelleen". NYC:sta ja erityisesti vegerafloista tulossa lisää seuraavissa postauksissa, kunhan saan ajatukset jotenkin järjestykseen. Aivan hullaantunut oon kuitenkin. En Amerikkaan tai amerikkalaisuuteen, mutta siihen kaupunkiin...