En tykkää dekkareista. Toki olen tutustunut A.Christien ym. tuotantoon, ja joskus seurannut jotain englantilaisia (sala)poliisisarjoja mutta en erityisemmin niistä diggaile. Kun kokoan lempirikoskirjojani, huomaa aika pian mikä niitä yhdistää: kirjoissa pääosassa ovat ihmiset, eivät rikokset tai ehkä edes rikoksen selvittäminen. Olen pitänyt ja pidän Fred Vargasista, Denise Minasta, Mma Ramotswekin kelpaa, ja nyt viimeisimpänä löytönä Kate Atkinsonin rikoksein ympärille kiertyvät J. Brodie-kirjat.
Vargasin tuotannossa miellyin historiantutkijoihin, Adamsberg on jäänyt etäisemmäksi. Ranskalaisuuteen ei voi olla (v)ihastumatta, ja tuntuu että kansanluonteeseen pääsee syvemmälle kuin monessa vakavammassa teoksessa. Minan kirjojen päähenkilöt (Glasgow mukaan lukien) on überressukoita ja elämässä epäonnistuneita, lukija tuntee jatkuvaa myötähäpeää ja noloutta päähenkilön puolesta.
En edes tiennyt, että Kate Atkinson on vielä elossa tai tuottaa tekstiä, oli kiva yllätys huomata että näin on. Pidin kovasti aikaisemmasta uuskummasta teossarjasta: Ihmiskrokettia, Museon kulisseissa ja Emotionally weird. Tai ainakin silloin varhaisnuorena pidin, kun niitä luin. Täytyy varmaan vilkaista miten teksti näyttäytyy nyt.
Atkinson kietoo lukijan yksityiskohtien ja hahmojen historian villahuopaan, lukeminen on raskassoutuisen kiehtovaa ja hidasta. Nytpä tässä huomaankin, että ensimmäinen Jackson B.-kirja suomennetaan syksyllä, mainiota suomeksi lukeville ja vinkkauksen kannalta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti