Into piukealla. Not.

Selailin blogeja aiheesta X, Z ja Y, ja innostuin aina nanosekunniksi: varpaankynsien geelaus- ja korutarvikkeet netistä! Tanskalaistyylinen valkea sisustus! Purjehdus! Sitten se meni ohi.
Huomaan, että hlökohtaisessa elämässä en innostu uusista asioista läheskään niin paljon kuin töissä. Onneni on tehdä työtä, johon kuuluu uusien juttujen etsiminen, kokeilu ja välillä epäonnistuminenkin. Kun on hehkuttanut, saanut ideoinnista ja toteutuksesta endorfiineja/adrenaliinia ja ollut tohkeissaan töissä milloin mistäkin, ei privassa enää aina jaksa.

Osittain tällä on (toivottavasti) tekemistä ekologisehkon elämän haaveeni kanssa, uusia tavaroita en halua haluta. Osittain (varmaan enemmän) kyseessä on silkka laiskuus, uusien harrastusten, niin kuin nyt vaikka kielen opiskelu saati sitten kädentaitojen herättely on niin työlästä. Kirjallisuus- ja musamakuni on laadukas mutta kapea :), täysin uusia genrejä omaksun nihkeästi. Tykkään matkustaa uudelleen ja uudelleen lempikaupunkeihini, vaikka kivaa ja jännää on myös uusien kohteiden haltuunottaminen. Teen usein lempiruokiani, ainakin jos olen yksin niitä syömässä. Olen juonut koko kesän samaa valkoviiniä :D

Aargh, olenko tylsä, vanha vai laiska? Onneksi on ne sisustus-, kosmetiikka-, superfood-, batiikki-, interrail-, jooga- tai muut blogit joista lukea asian tämänhetkinen vallitseva tila.

Ja ps. lasissa on Castillo di Liria -valkkaria. Mut ei tää kyllä ole niin hyvää kuin W3...

Mikä rikoskirjallisuudessa on olennaisinta?

En tykkää dekkareista. Toki olen tutustunut A.Christien ym. tuotantoon, ja joskus seurannut jotain englantilaisia (sala)poliisisarjoja mutta en erityisemmin niistä diggaile. Kun kokoan lempirikoskirjojani, huomaa aika pian mikä niitä yhdistää: kirjoissa pääosassa ovat ihmiset, eivät rikokset tai ehkä edes rikoksen selvittäminen. Olen pitänyt ja pidän Fred Vargasista, Denise Minasta, Mma Ramotswekin kelpaa, ja nyt viimeisimpänä löytönä Kate Atkinsonin rikoksein ympärille kiertyvät J. Brodie-kirjat.

Vargasin tuotannossa miellyin historiantutkijoihin, Adamsberg on jäänyt etäisemmäksi. Ranskalaisuuteen ei voi olla (v)ihastumatta, ja tuntuu että kansanluonteeseen pääsee syvemmälle kuin monessa vakavammassa teoksessa.  Minan kirjojen päähenkilöt (Glasgow mukaan lukien) on  überressukoita ja elämässä epäonnistuneita, lukija tuntee jatkuvaa myötähäpeää ja noloutta päähenkilön puolesta.

En edes tiennyt, että Kate Atkinson on vielä elossa tai tuottaa tekstiä, oli kiva yllätys huomata että näin on. Pidin kovasti aikaisemmasta uuskummasta teossarjasta: Ihmiskrokettia, Museon kulisseissa ja Emotionally weird. Tai ainakin silloin varhaisnuorena pidin, kun niitä luin. Täytyy varmaan vilkaista miten teksti näyttäytyy nyt.

Atkinson kietoo lukijan yksityiskohtien ja hahmojen historian villahuopaan, lukeminen on raskassoutuisen kiehtovaa ja hidasta. Nytpä tässä huomaankin, että ensimmäinen Jackson B.-kirja suomennetaan syksyllä, mainiota suomeksi lukeville ja vinkkauksen kannalta.

Amerikan, naissukupuolen ja teini-iän vastine High Fidelity'lle

Musiikkiin vakavasti suhtautuva 16-vuotias Allie bloggaa musiikista, käy töissä levykaupassa ja kartuttaa vinyylilevykokoelmaansa. Yvonne Prinzin Vinyyliprinsessa on riemastuttavan tuttu kuvaus musafriikin elämästä ja olemuksesta: "hän pitelee albumeja sormenpäissään niin kuin ne olisivat Kuolleenmeren kääröjä". Tyttären (ja äidin ja parhaan ystävän) rakkauselämä laitetaan kuntoon siinä sivussa, mutta lukija, jolle tämänkaltaiset juonenkäänteet ovat vettä hanhen selässä, nauttii perusteellisista biisilistauksista. Ja tehdäänpä tässäkin mixed tape ihastukselle, niin kuin Hornbyn kirjassa. Mixed tape vaatisi kyllä paremman suomennoksen kuin Lena Perttulan sekalaislevy :(

Festivaalimuonitus

On se epistä: tässä iässä ei tarvitse miettiä miten salakuljettaisi alkoholia festarialueelle kun on rahaa ostaa sitä ja on kovin täysi-ikäinen. Sitten taas tässä iässä saisi salakuljetettua alkoholijuomia festarialueelle paljon helpommin kuin muinoin, portilla olleet pojat eivät tohtineet kaivella tädin kassia saati sitten muita varustuksia kovin syvältä.

Tässä iässä on enemmän huolissaan ruoan riitävyydestä. Ilosaarirockissa eväät riitti, ja ne näyttivät tältä:

 

Jaa niin, olihan siellä musiikkiakin. Koska erityisiä odotuksia ei ollut, ylittyivät odotukset monin kerroin. Siekkarit teki comebackin ihan komeasti, keikan/biisien muistelu nosti kylmät väreet nyt puolitoista päivää myöhemmin selkäpiihin (keikan aikana ei). Muita mukavia oli Finntroll, uusi tuttavuus Melt Banana, ja yllättäen Latebirds.Ja Pertti Kurikan nimipäivät.

Böögö

Soijapihvit, sämpylät NY Timesin ohjetta mukaellen ja cole slaw. Viimeksimainitun ainesosat olisi voinut jättää rouheammasti isommiksi, nyt kesäkaali vetistyi yön yli vetiseen suuntaan. Ja lisää dijonsinappia vielä. Sämpyt tuoksuivat ja näyttivät pullalta, mutta maku sopi tähän kokonaisuuteen. Oli ne kyllä hiton inhoja ja tahmeita taikinana. Pihvit näytti, tuoksui ja maistui melkein mummon tekemiltä jauhelihapiffieltä lapsuudessa. Siis mausteita tuli niukanlaisesti. Juomana ****cola.

Helle-histamiiniruokaa

Auts. Helteessä wokkailin kokoon tofua ja nuudeleita pysytellen vain lempparimausteissani: valkosipuli, inkiväri, jeera ja sweet chili. Sain tästä setistä normaalia voimakkaamman allergiareaktion, jota tässä loiventelen edelleen. Joku rakkaista ainesosista on mulle paha Histamiini, ja se ei  ole pop eikä edes klop. Onneksi oli hyvää, jos olisi jäänyt viimeiseksi atriaksi.

Kuvassa olevaa Frizzantinoa en kuvitellutkaan juovani ruoan kanssa, mutta  kolmenkympin helteessä se tuntui ainoalta mahdolliselta juotavalta. Ei siideri, luonnollisestikaan ei punkku eikä edes valkoviini tuntunut maistuvan mutta pirskahteleva melkeinspumante solahteli alas allergiareaktion turvottamasta kurkusta vaivatta :[

Helleruokaa

Mikähän into on ryhtyä tekemään ruokaa uunissa kun lämpötila kohoaa lähelle +30 astetta? Tämä ei suinkaan ollut ensimmäinen kerta. Viikonloppuna pöydässä oli baba ganouj'maista valkosipulista munakoisosalaattia (10 kynttä uunissa paahdettuna ei tunnu missään kahdelle hengelle!) ja halloumisalaattia. Viininä taas W3, tämän kesän viiniarvioista taitaa tulla supertylsiä.

Keittiö ja kokki hehkui kuumuutta paistamisen jälkeen, eikö ruokalistalla olisi voinut olla kylmää keittoa, häh?

Kesäreissu #3: festivaaliton Praha

Loppuloma sujui rauhallisemmin, syötiin hyvin ja usein. Nähtiin toki vielä Whitesnake ja Judas Priest, oopperakiikareiden läpi.

Söin Maitreassa kasvissushia ja Lehka Hlavassa lounaan. Country Lifessa on happy hour 15-17, jolloin lautasen hinta on kiinteä 99/139 czk mättipä sitten kuinka paljon tahansa safkaa lautaselleen.

Kotiintulon jälkeen oli edessä taas raaka todellisuus: loman loppumisesta viis, mutta kun joutuu itse tekemään oman ruokansa :[

Kesäreissu #2: Olomouc

Juhannus pikkukaupungissa... Idyllistä kuin mikä. Olomoucissa vietettiin sattumoisin olutfestareiden viimeistä päivää, ja niin me vietimme päivän 152:n tsekkiläisen panimon tarjoamien tuotteiden äärellä. Ruokaosastolla oli tarjolla lihaa, lihaa ja olipa vielä lihaakin eri muodoissaan ja useassa eri kojussa. Täydellinen päivä siis viininystävä-vegelle :D










Olomoucin majapaikassa meitä odotti tällainen söpöliini:














Kaupungista löytyi kasvisravintola Green Bar ja mukava aamiais- ja kahvittelupaikka Cafe 87.

Kesäreissu #1: Prahan festivaalit

Joskus vanhakin jaksaa. Lomalle oli aikataulutettu juhannuksen ympärille kolmet festarit peräkkäin: Prague City festival, United Islands festival ja vielä juhannuspäivänä Olomouc Beerfest. Tällä varustelulla mentiin:


Vystavistessa City-festareilla lavalla kävivät mm. Gogol Bordello, Gaslight Anthem, Flogging Molly ja Hives. FM oli periaatteessa syy osallistua tapahtumaan, mutta Hives veti kyllä pisteet kotiin rivakalla ja napakalla setillään. Sedillä oli frakit päällä, ja leader-Pelle spiikkasi kuin paras standup-koomikko.

Kymmenen, ellei jopa 40 kertaa tiukempi kuin levyllä! Royal Republic heitti jossain haastattelussa olevansa kovempi kuin Hives, se on nähtävä keikalla omin silmin ennen kuin uskon. Ja RR joutuu kyllä olemaan ihan ylimaallisen kova ohittaakseen Hivesin keikkakunnon!

Saarifestarit oli sitten pelkkää chillailua, musiikki oli jotain folkin, emopopin ja singersongwriter-kaman väliltä, mutta miljöö ja ambienssi (hah) Kampan saarella se juttu.

Päivätyötä ei kannata vaihtaa kokin uraankaan, viitaten tähän

Hohhoijaa. Joskus kaikki menee slightly pieleen. Ei mitn traagista epäonnistumista tämän iltatarjoilun osalta, mutta mikään osanen ei ollut mieleenjäävä tai edes keskustelua herättävä. Onneksi (?) vieraita oli vain yksi, joten pystyin selittämään ruokalaji kerrallaan, minkälaista siitä olisi pitänyt tulla.

Minttuinen hernesosekeitto maistui vain ja ainoastaan eineshernekeitolta, bruschetat sentään olivat riittävät öljyisiä ja meheviä.

Sitrus-tofurisotto näytti 20 min. ennen tarjoilua juuri sopivan pehmeältä ja kermaiselta, mutta 20 min. myöhemmin se jämähti jänkiksi niin kuin aina ennenkin. Ankara sekoittamiseni meni siis hukkaan.

Jälkiruoat, tofu-tuoreminttujäätelö ja tofu-omena-inkiväärijäätelö (Miettusen ja Kiskosen Tofukeittokirjasta) olivat ennen jäädyttämistä mainionmakuisia tahnoja. Jälleen sekoitteluni ei tuottanut tulosta, ja ne jäätyivät just inhottavan rakeisiksi ja hileisiksi. En kyennyt murheeltani edes kuvaamaan tuotoksia.

Huoh. Luomucavakaan ei ollut mistään kotoisin.