Patrick Ness: Monsters of men

Aargh! Tää oli niin hyvä! Chaos walking- trilogian päätösosa kertoo sodasta, mutta ennen kaikkea se kertoo inhimillisyydestä (joka ei rajaudu pelkkään homo sapiens-lajiin lainkaan). Vihasin päähenkilöitä vuoron perään heidän tekemiensä typerien, itsekkäiden ja lyhytnäköisten päätöstensä perusteella. Mutta juuri erehdysten, mokien ja väärien valintojen takia Todd ja Viola kasvoivat sarjan aikana kolmiulotteisiksi, inhimillisiksi, eläviksi hahmoiksi. Rakkauden nimissä nohevakin valitsee väärin, ja toisaalta rakkauden vuoksi tavallinen pulliainenkin voi tehdä jaloja tekoja. Jotain oppii virheistään, mutta ei kaikkea. Sen verran että voi jatkaa elämäänsä, kuljettaen mokia mukanaan.

Rauha, uskollisuus, rohkeus... sarjassa ei kaihdeta isoja teemoja ja kuitenkin ne käsitellään sopivankokoisina paloina. Ja ne eläinten ajatukset!!! En koskaan katsele laiduntavia hevosia samalla lailla kuin ennen sarjan lukemista.

Kirja on vahvasti kiinni 2011 parhaan kirjan paikassa, vaikka vasta helmikuuta eletään.

Kasvisruokaa kotimaassa

Synttäreiden etkoilla kävin kahden lihansyöjän ja yhden vegen kanssa syömässä Bistro Artesanassa Helsingin Sörnäisissä. Paikka on pääkaupungin tuorein ja tarjoaa vegaaniruokaa.

Ruokalistalla oli mm. curryvegewurstia, ja seurueen saksalainen lihansyöjä tilasi sen luotuaan ensi meihin muihin ja listaan vinoja katseita. Muilla oli misoa, bataattikeittoa, tofupaistosta ja vegaanifondue. Tofun riisistä oli unohtunut suola, mutta muuten annokset olivat onnistuneita ja ns. makkaran syöjäkin kuvaili ruokaa kiinnostavaksi sanan positiivisessa merkityksessä. Listalla on vaikutteita eri puolilta maailmaa, ei pelkkää Aasiaa, ja hyvä niin. Talon luomupunaviini oli namia, jälkiruokiin saakka ei ehditty tällä kertaa.

Muita vegaaniravintoloita ei Hgissä taida olla, lieneekö muuallakaan kotimaassa? Pisteet sille, samoin à la carte'lle: paikka profiloituu lounaspaikkaa laajemmaksi. Ja saksantaitoiselle tarjoilijalle; saksanvieras oli otettu...

Pitäisi nukkua vain öisin

Päivä- ja etenkin varhaisiltaunet ovat yleensä häiritseviä, ahdistavia tai pelottaviakin. Eilen nukuin iltaunet päivän piiiitkän kävelyn (Vasastan-City-Skeppsholmen-Gamla Stan-Södermalm ja vähän lyhyempää reittiä takaisin) jälkeen. Kun siihen lisätään 45 min. lipun jonotus + museokäynti kaikkien tukholmalaisten kanssa ja täysi vatsa Hermitagen noutopöydän jälijltä, oli painajaisunen resepti valmis.

Olin retkellä museolinnassa, jossa tiesin kummittelevan. Opaskierroksella ei kuitenkaan näkynyt mitään, ja olin lähdössä tyytyväisenä kotiin, kun huomasin että takkini on jäänyt linnaan. Museo oli juuri mennyt kiinni, aurinko oli laskenut ja ilta pimennyt, ulko-ovi oli kuitenkin auki ja pääsin hiipimään sisälle hakemaan takkiani. Laskeuduin portaat linnan kelllariin, avasin oven viimeiseen saliin jossa takin piti olla...

Opetus: täydellä vatsalla ei tule hyvä uni.

Unikoulu, ehdot?

Nyt kyllä alitajunta pitää minua ihan pilkkanaan: unissani unen henkilöt keskustelevat minusta ja unistani ja jätetään minut niiden keskustelujen ulkopuolelle. Mitä enemmän yritän ja toivon edistyväni, sen naurettavampia uneni ovat.

Viimeisin: kuuntelin sivukorvalla juuri minun unistani käytävää keskustelua toisesta huoneesta ja samalla paahdoin hapankaalia leivänpaahtimessa.

Unikoulu #2

Nyt unessani keskuteltiin selkounien olemuksesta ja niiden näkemisestä. Siis lähellä ollaan...

Itse unessa nuoruuden ystävät tai vähän enemmän JS ja AP hyvittelivät kiukkuani kaakeloimalla kylpyhuoneeni lattiat ja seinät uusiksi, nopeasti ja äänettömästi. Unen toisella reunalla alakoulussani tapahtui skandaali: pikku-Turtsin tyttöystävä (n. 10 v.) oli raskaana, koska oli paisunut sieltä ja täältä. Olin samaan aikaan koululainen ja aikuinen kauhistellessani tilannetta.