Yksin museossa on ihanaa. Kuvat tarttuvat verkkokalvolle, etenkin surrealismi vie mukanaan totaalisesti.
Koetan ajoittaa vierailuni heti avaamisen jälkeen tai juuri ennen sulkemista, arki-iltapäivään sen jälkeen kun luokkavierailut on tehty mutta turistit ovat vielä lounaalla tai muuten sopivasti. Useimmiten se ei onnistu mutta joskus saan koko museon tai ainakin osaston/huoneen itselleni. Olen hortoillut 2000 vuotta vanhojen kiinalaisten lohikäärmeiden seassa, uponnut Kleehen tai Escheriin ja kummastellut H.R. Gigerin sielunelämää ilman häiritseviä lajikumppaneita. Berliinin Dali-näyttelyn sain pitää itselläni puolen tunnin ajan, sitten alkoi kuulua ihmisääniä ja piti palata takaisin tälle planeetalle.
Nyt olen omistanut taas yhden museon lisää: Wienin tuore Phantastenmuseum, suomeksi sisältö jotain surrealismin, fantasia- ja visionäärisen taiteen välimaastosta. Mietin pitkään etukäteen onko museo lippuhintansa väärti, ja olihan se aika vaatimaton. Esillä on siis vain itävaltalaisten töitä, Max Ernst ainoana mulle aikaisemmin tuttu.
Päivällä piipahdin Albertinassa Magritte-näyttelyssä, jossa en TOSIAANKAAN ollut yksin. Ostin (virkamies kun olen) pikkuruudullisen vihkon, jonka kannessa vakavia knallipäisiä virkamiehiä sataa taivaalta. Virallisia muistiinpanoja varten, tietenkin. Huoh, Brysselissä on kaksi (2) Magritte-museota näkemättä edelleen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti