Raskaampaa musiikkia kuuntelematon ystävätär kiinnitti syksyllä huomiota kotimaisen mustapukuisten yleisön vähäeleiseen liikehdintään metallikeikan alkupäässä. Totta turisi, ennen kuin pääesiintyjä on lauteilla ja/tai yleisön humalataso riittävän korkealla pienimuotoiseen moshaukseen tai muuhun innostuksen osoittamiseen, vain pieni leuan nyökkäys osoittaa että kivaa on ja jei miten hyvä bändi tuossa vetääkään. Seistään jalat tukevassa haarassa, kädet puuskassa ja silmät sirrillään. Eikä tää ole dissaus koska itsekin seison samoin. Tämä olemus saattaa kirvoittaa lehteen, blogiin tai kavereiden kanssa irl hurjat hehkutukset illasta, vaikka ulkopuolisen mielestä mitään ei tapahtunut ja mikään ei tuntunut miltään.
Minkäs teet, syitä pieteettiin on siis useita: valtaosin miespuolinen yleisö ei voi hetkuttaa lannetta, suomalainen yleisö ei tunnetusti hevillä(kään) lämpene selvinpäin ja onhan kai joku k-uskottavuus jostain syystä säilytettävä vaikka kuinka kolahtaisi. Näin vanhemmiten pidän hyvänä jos ei tule pittiä lavan eteen niin että hennot naisimmeisetkin pääsee bändin äärelle ilman mustelmia. Ks. viite "moshaus voi aiheuttaa aivovamman" Wikipediasta.
Tänään nyökkäilin muiden leuannyökkäilijöiden kanssa Amoja katsellessani Retro Music Hall'issa. Se oli helpon matkan päässä, tosi lähellä Namesti Mirun metrorappusia. Kellarissa, vähän isompi kuin aikaisemmat klubit ja baatritiskejä oli 2 tai jopa 3.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti