Uneksin usein lentokentistä. Niin usein, että niissä alkaa olla jo tuttu struktuuri: kauppakäytävä kahden terminaalin välissä (siellä myydään joskus bretzeleitä, joskus kalanpyrstöjä ja puukenkiä) ja portit useassa kerroksessa. Kokolattiamaton peittämät käytävät ja portaat, joskus lentokenttä on samalla hotelli. Aina siellä on huonot opasteet, joudun juoksemaan ja eksymään ennen kuin löydän oikealle gatelle. Useimmiten unen fiilis on kuitenkin hyvä, odottava.
Joskus näen uneni terminaalin ulkopäin, tulen sinne bussilla (jostain syystä tosi usein Etelä- tai Pohjois-Savon paikkakunnilta, Siilinjärveltä tai Juvalta) tai kävelen lentokentän halki koneelle tietäen ettei niin saisi tehdä.
Muutama yö sitten kapteeni otti matkustajat vastaan koneen ovella oluttuopppi kädessä tervehtien kaikkia tuttavallisesti nimeltä. Koneeseen timantinmuotoisessa jonossa rynniessäni tapasin jonossa vanhoja koulukavereita (facebook-flashback). Sisällä matkustajat jaoteltiin neljän hengen pöytiin tai tatameille. Ehdin juuri istahtaa, kun kone lähti hitaasti pyörähtämään ylösalaisin, oltiin siis jo ilmassa. Kiepautusvauhti oli niin hidas, että ehdin ottaa tuolista kiinni ja varmistaa etten putoa. Ehdinpä myös kysyä, onko matkakumppani kunnossa. Hän oli, ei välitöntä hätää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti