Taas uusi Lontoo! Tai vanha (ajalta ennen roomalaisten tuloa). Urbaanifantasiaa kuivakkaan brittiläiseen tapaan, vampyyritkin oli jotenkin arkisempia kuin amerikkalaiset lajitoverinsa.
Poliisi- ja myöhemmin myös velhonoviisi Peter Grant koettaa sovitella Lontoon jokijumaluuksien riitoja ja estää melkein-tyttöystävä-kollegansa kasvoja räjähtämästä. Sivulla 16 olin nauranut ääneen kolmesti, kirjan edetessä tahti hieman hiipui mutta anyway: kerrankin huumorifantasiaa ja kelvollista sellaista! Vastapainona oli melkoisen paljon verenroisketta ja ruumishuonekohtauksia sekä yksi pieni koira (joka oli edesauttamassa kahta kolmesta ensimmäisestä naurusta).
Sarja alkoi tällä kirjalla, ja ainakin kakkososa Moon over Soho on jo kaupan. Olemassaolevista fantasia-aineksista on keitetty kokoon tuoreenoloinen soppa, jään odottamaan jatkoa! Gaimanin Neverwhere tuli mieleen lukiessa, mutta sehän on hyvä vain.
Lontoon paikallistuntemus ei ole pahitteeksi lukukokemuksen virittämisessä, ja toisaalta kirjaa voi melkein lukea matkaoppaana.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti