Munakoisosalaatti | Melitzanosalata

Tämä mikään salaatti ole vaan chutney, relissi tai joku aivan muu. Ohje oli ihan viittä (paprikaa) vaille autenttinen.  Jo muinaiset kreikkalaiset toimi näin: munakoisot oli pehmitetty uunissa,  jonka pohjalla oli havupuun oksa tuomassa savun ja pihkan makua. Kuulostaa pöljältä, mutta mömmö tuoksui vienosti savulta. Maussa sitä ei huomannut juurikaan. Eli munakoisoa ja mausteita, reilusti öljyä - ja mitä öljyä! Niin nannaa oliiviöljyä että nuoleskelin lusikankin puhtaaksi. Muutenkin aivan eniromaista, lusikoin leivän päälle ja vedin kasvisten ja tsatsikin kera, kyytipojaksi valkoviiniä. Syön toistekin jos saan. Suomen munakoison hinnoilla kovin isoa purkkia ei koskaan raaski tehdä, harmi.

First impression: not a salad but a consistency of a chutney or relish-kinda side dish. But let it be salad, if ancient greeks want to call it that. The recipe was rather authentic minus bell peppers: aubergine, spices and lots and lots of olive oil on top. The aubergines were softened in oven with a pine branch on the bottom to give veggies a slight smokey aroma. Could not be tasted, only smelled. The olive oil had an excellent taste,  I licked the spoon several times. All in all,  a nice accompaniment for white bread, grilled veggies, tsatsiki and some white wine. Would certainly like to taste again! Too bad finnish aubergine prices prevent me from preparing a big portion of this myself.

Tilaustanne ei voitu toimittaa -uni | Undelivered

Eilen illalla leffan katsominen ei onnístunut millään talouden tietokoneista. Toinen pyöritti dvd-tä 1,25-kertaisella nopeudella, enkä saanut muutettua sitä normaaliksi millään. Toisen läppärin dvd-asema on muuten vain mäsänä. Tästä suivaantuneena tilasin aliajunnalta jotain kiinnostavaa uniin: lentämistä tai nuori Jared Leto, kiitos. Arvata saattaa, että tilaus muuntui synapsien reiteissä.

Olen kirjallisuuskonferenssissa, joka on täynnä vanhoja miehiä. Runoilijoita, toimittajia, kuuluisia kirjailijoita. En tunnista ketään, sen sijaan kaikki puhuttelevat minua nimeltä. Saan eräältä vanhalta mieheltä kirjekuoren, jonka sisällä kuulemma on totuus. Kun avaan sen toiveikkaana, se on täynnä paperisilppua. Paperille on selvästikin kirjoitettu jotain, koska paperinpalasissa on kirjainten osia, mutta tekstin kokoaminen kokonaiseksi on vaikeaa ellei mahdotonta.


Ordered a dream before going to sleep: pls either flying or young Jared Leto. It's rather easy to guess that my subconscious doesn't work that linear.

I attend a literature conference manned mainly by old men. Poets, reporters, famous authors. I don't recognize anyone but everyone calls my by my first name so they obviously know me. One of the old authors gives me an envelope telling me I'll find truth innit. I open the envelope and find only shredded paper. There has been text on the paper, as I can see letters. But reconstructing and putting the pieces together is very difficult, if not even impossible.

Saarella ei ollut mitään merkittävää | Island dreaming

Olen mukana opastetulla matkalla jossain kaukana, lämpimässä. On nähty palatseja ja puutarhoja, viimeisenä kohteena on kaunis vehreä saari. Saarelle pääsee vain huteria kelluvia pitkospuita pitkin. Lähden ylittämään vettä ja tajuan heti alkuun etten pysy pystyssä enkä uskalla kulkea pitkospuita pitkin. Heitän reppuni (Fjällräven Kånken) maihin hidastamasta menoa, mutta sekään ei auta. Joudun palaamaan rannalle ja olen vähän harmissani. Olen kuullut että saarelta saa vastauksen henkisiin tai filosofisiin perimmäisiin kysymyksiin, ja kaikki se jää nyt kokematta.

Ihmiset palailevat saarelta, osa on aivan täpinöissään ja kertoo löytäneensä vastauksen elämään, maailmankaikkeuteen ja kaikkeen. Osa tulijoista on pettyneitä, joku mutisee "ei siellä mitään jumalatarta ollutkaan, turhaan kävin". Kun kuuntelen kovin eriäviä mielipiteitä saaresta, oloni helpottuu enkä enää harmittele. Ei siellä olisi ollutkaan mitään merkittävää, täytyy etsiä muualta.

I take part in an organized trip into tropic sceneries. I've seen palaces and gardens, the last visiting place is a green lush island. The only way to reach the island is to walk across shaky floating causeway. I try to walk, but realize soon that I can't and don't have the courage to do it. I have to return to mainland and wait there.

When other people return, some of them are really excited and tell me they have found the ultimate answer to everything. Others seem to be disappointed, someone murmures "there wasn't any goddess on the island, the trip was totally futile". Listening to different opinions I feel relieved. Maybe the things I am looking for were not on that island after all.

Vanhasta uutta -uni | Reconstructing

Oli ollut suuri myrsky, aivan ennennäkemätön myllerrys. Vanhat lempimäntyni olivat kaatuneet juurineen, juuripaakkujen alta paljastui isoja hiekkakuoppia. Surin mäntyjen kohtaloa kunnes ymmärsin kaivaa ja raaputtaa hiekkaa ja huomasin mitä kuopassa on ollut piilossa: kokonainen maanalainen hiekasta rakennettu kaupunki. Vähän kuin Jordanian Petra mutta paljon maagisempi. Parvekkeita, kaariportteja, ikkunoita, toreja... Kaikki olleet piilossa mäntyjen alla kenenkään tietämättä. Tiesin myös, että kaupungin asukkaat palaisivat koteihinsa heti kun hälinä laantuisi hieman.

An unprecendented big storm caused all my favourite ancient pines to fall, each and every one of them. I mourned it for some time until I realized there's something hidden in the sand under the trees. I digged and revealed a complete metropol made out of sand below the ground. Houses, terraces, market places... Like Petra in Jordania but much more enchanting and magical. It has been hidden away for who knows how long, but I knew instinctively that the denizen would return as soon as the initial hustle and bustle would be over.

Uni-infrastruktuuri | Nocturnal infrastructure

Unien muistamisen opettelu on tuottanut jänniä havaintoja. Toistuvat elementit on jo niin tuttuja että osaan kuvata ne valveilla hyvin, osaisin jopa piirtää ne  - siis jos osaisin piirtää. Tai laatia kartan.

Metroverkosto unieni kaupungissa on samanoloinen vaikka kaupunki sen ympärillä vaihtelee. Yksi metroasemista on keskuskirjaston alla, itse kirjasto on punatiilinen rakennus jossa joskus vierailen. Aulasta pääsee myös ostarille tai kauppakäytävälle. Toiselle asemalle pääsee joko portaita tai liukumäkeä pitkin, joskus sinne lasketaan jätesäkkien päällä ja joskus  muovikuutioilla istuen. Metro kulkee rantaa myötäillen maan päällä kartan vasemmassa reunassa.

Juna-asema on myös maan alla, sinne kuljetaan leveän kaariportin alitse. Juna Mikkeliin (vaihdolla) lähtee aina sieltä kauimmaiselta raiteelta ja myöhästyn junasta useimmiten. Aseman lipunmyynti ei ole koskaan auki silloin kun yritän kiireessä ostaa lippua.

Lentoasema on peltojen keskellä Juvalla (onpa eteläsavopainoitteisia nämä unen infrat)! Lähin bussipysäkki on kaukana, sieltä on oikaistava pellon halki. Itse asema on iso, siitä olenkin kertonut aikaisemmin.

*

I dream repeatedly about similar train stations, metro networks or airports. Other elements of the dream may vary, but the infrastructure seems familiar from one dream to another.

One of the metro stations is situated under the Central Library, I can also enter a big mall from the station. Entrance to another station is eíther via stairs or alternatively a slide. Train station ticket office is under a red brick arch, but it's never manned and open. Trains to specific destinations leave always from the farthest track and I almost always miss the train.

The airport of my dreams is always situated in a small municipality to which I dont have any special connection with. It's in the middle of fields, and to reach the airport from the bus stop one have to take a short cut throught the fields. The airport itself is big with several stories and wings.

Sipulipiirakka XS | Tiny onion pie

Vaivannäköön nähden tästä sipulipiirakasta olisi pitänyt tulla maailmankaikkeuden paras. Ostin vääriä ainesosia, kotona ei ollut tarvittavia aineksia ja muutenkin piirakan teko oli vaikeinta ever. Tekeminen kesti kaikkiaan yli kaksi vuorokautta.

Ihmettelin ihan lievästi pohjan kokoa (uusimmassa Glorian ruoka&viini -lehdessä), mutta tein ohjeen mukaisesti. Annoskooksi ilmoitettiin 6. Joo, kuudelle pygmille ehkä. Nipin napin sain leikattua pikkiriikkisen piirakan neljään osaan.

Maku? Onneksi ok, varsinkin perunahiutaleilla kuohkeutettu pohja. Sipuli, viinietikka (nyt balsamico) ja timjami on oiva yhdistelmä. Paahdetut pinjansiemenet vielä päälle niin maukas mutta PIENI piirakka oli valmis nautittavaksi. Söin puolet siitä lähes siltä seisomalta, täytettä jäi ainakin toiseen moiseen. Viini oli viiden päivän jääkaapissa seisonnan jälkeen mitäänsanomatonta, mutta ajoi asiansa.

Worlds tiniest onion pie recipe, I'm certain. The combination of onions simmered with butter and sugar, thyme, balsamico vinegar and pine seeds was very satisfying. The dough w/ potato flakes was especially nice.

Unenpalasia | Pieces of dreams

Unet ovat alkaneet normalisoitua elämäntilanteen myötä. Saatan uneksia hyvinkin tylsiä arkisia pätkiä, joissa ei ole mitään muisteltavaa. Kunpahan kulutan aikaani ja lataan kaaliani. Viime öinä olen nähnyt joitain lyhyitä unijaksoja, jotka tuntuvat merkityksellisiltä herättyä.

Kuljen maanalaisessa parkkihallissa tai metrokäytävissä. Vastaani tulveksii ihmisiä ja tiedän että jossain aivan lähellä on käynti maan pinnalle, liukuportaat tai tikkaat. Vaikka näen ihmisten laskeutuvan alas, en silti itse löydä ulospääsyä. Vielä.

Olen lautalla matkalla Suomenlinnaan, on syystalvi ja lautta tai lossi puskee jäähyhmässä. Työpuhelin luiskahtaa käsistäni ja lentää jäälautalle, kysyn esimieheltäni onko minun aivan pakko henkeni kaupalla sukeltaa hyiseen veteen hakemaan sitä.Viivyttelen puhelimen pelastamista liian kauan,  tiedän että asiat muuttuvat siitä hetkestä lukien kun puhelin vajoaa pinnan alle.


I've started to have boring dreams again :) Only some significant fragments lately, something my subconscious wants me to remember.

I wander around in an underground parking lot or in an subway tunnel. I see people walking towards me, so there is a way out somewhere near. An escalator or steps to the surface. I know there is a way out, I just can't see it yet.

I'm on a ferry to fortress Suomenlinna. It is early winter and the ferry struggles through icy slush. My work mobile fells of my hands into a block of ice. I ask my superior do I really have to dive into icy water to save it, even though it can be dangerous. I linger and think too long, the phone sinks below the surface and I know something is about to change fundamentally.