Nesnesitelna lehkost byti

Joskus sitä aina miettii. Vaikka sitä, että jos ihoon tatuoisi yhden sanan tai lauseen, mikä se olisi. Sen pitäisi olla täydellinen statement, ei liian helposti avautuva niin että tatskan kantaja voisi kertoa salaisuutensa valituille ihmisille. Mikä sana/lause kuvaisi minua ja minuuttani parhaiten?

Otsikko on Milan Kunderan Olemisen sietämätön keveys alkuperäiskielellä, se ei olisi lainkaan hassumpi motto, eihän? Etsintä kuitenkin jatkuu. Tuolla jossain avaruudessa on täydellinen lause odottamassa juuri minua.

Ei mitään kehumista

Allergia on ärsyttävä, nolo ja kiusallinen vaiva. Nolointa on, että niin noloon vaivaan voi vaikka kuolla... Se olisi äärettömän kiusallista.

Koivuallergia on tänä toukokuuna yltynyt jylläämään hurjana, muutaman päivän jouduin viettämään sisätiloissa ja pari päivää meni pää+nielu täynnä puuroa tai usvaa. Nyt on kuulemma vuosikymmenen/sadan koivukevät. Ristiallergiareaktiot siihen päälle ja antihistamiinin aiheuttama kaikenvoittava uupumus. Olen nyt matkalla turvaan koivuilta, etelään ja länteen.

Kastrupin lentoasema Köpiksessä huomioi tuoksuallergikot kivasti, kentän nettisivuilla on kartta jonka mukaan tuoksuyliherkät voivat suunnistaa joutumatta kulkemaan parfyymipilvisten duty free-myymälöiden halki.

Vesikasettiperhe

Google translator ♥!

Postauksen aihe on paskasta timantiksi, eli kuinka näköjään on niin että ilman ikäviä asioita hyviä asioita ei huomaa. Ikävät sikseen, hyvä asia on niin jännittävä etten tiedä tohdinko edes kirjoittaa sen auki. No kirjoitan kuitenkin. Olen saanut uuden kirjoitusvireen, kaunokirjallisen siis. En edes muista kuinka kauan siitä on kun viimeksi jotain kirjoittelin. Kymmenen vuotta tai jopa enemmän. Luulin jo ettei paloa, inspiraatiota, himoa enää olekaan. Että se oli multa ohi jo.

Olen joutunut viilaamaan näkemyksiäni Asioista ylipäänsä pitkälti uusiksi, ja yhtenä sivutuotteena huomaan että kirjoitusinto on tullut takaisin! Aika erilaisena kuin ennen, though...

Haluan kirjoittaa englanniksi. Se asettaa tiettyjä ongelmia ja haasteita etenemiselle. Toistaiseksi olen pärjännyt rakkaan Google translatorin avulla, joka kääntää termin hydronic otsikonmukaiseksi sanasöpöliiniksi. Title jo per se. Seuraava vaihe lienee jonkinlaisen thesauruksen hankkiminen, luulin aina että ne on tarkoitettu analfabeeteille mutta ei. The saurus.

Koska en tunne englanninkielistä lyriikkaa, kaikki on uutta ja tuoretta. Kirjoitan puhtaalle pöydälle, niin illuusiossani luulen. Täytynee aloittaa retkeily anglosaksisen runouden poluilla. On varmaan myös osallistuttava englanninkieliseen kirjoittajakoulutukseen, mm. New Yorkissa olisi Gotham Writersilla hyviä työpajoja :) Tai löydettävä englanninkielinen kustannustoimittaja. Kuten tästä huomaa, elän jo täysin sen hybriksen vallassa että tekstiä tulee suollettua kokonaisen kokoelman verran. Hui.

Tekstin aiheetkin ovat osittain muuttuneet, edelleen kirjoittamiseni hämmästyttää - ja vähän kauhistuttaa itseäni kun luen mitä olen näytölle saanut aikaan.  Hyvä hyvä, se on mielestäni mainio lähtökohta.

Jään odottamaan jatkoa, tämän aamun saldo on +2.

Tervetuloa tulevaisuuteen -uni

Haluatteko kuulla ensin hyvät vai huonot uutiset pikkukaupungin tulevaisuudesta? Näin scifi-enneunen, jossa tässä kaupungissa ja näillä leveysasteilla oli (100 vuoden kuluttua?) ikuinen talvi-iltapäivä siinä klo 16.30 aikoihin. Ei vielä ihan pimeä mutta hämärä, lunta maassa reilusti ja pakkasta. Tämä keli siis aina ja ikuisesti.

Ikitalvea oli kompensoitu tekniikalla, sadan tuhannen  asukkaan kaupungissa kulki metro jolla välttyi liikkumasta kylmässä ulkoilmassa. Pysäkkejä oli parin sadan metrin välein ja osa pysäkeistä oli maan pinnalla kasvihuonemaisessa kuvussa. Näin sai ihailla talvimaisemaa joutumatta alttiiksi pakkaselle,

Tulin junalla kaupunkiin ja päätin kuitenkin jäädä maan pinnalle. Asemalla sain kuulla, että on mahdollista lentää tai leijua yksinkertaisen apuvälineen avulla. Keinun istuimen avulla voi leijua, jos vain uskaltaa tarttua siihen kaksin käsin ja irrottaa jalat maasta. Aluksi idea tuntui täysin järjettömältä ja olin varma että kun nostan jalat maasta, pudota tömähdän persauksilleni maahan. Päätinpä kuitenkin kokeilla ja uskoa että lentäminen on mahdollista. Istahdin keinuustuimelle, otin tukevan otteen reunoista, nostin jalat ilmaan ja lähdin lentämään katua pitkin.

Matalaahan se lentäminen oli, mutta kuitenkin ilmassa! Taas piti pysähtyä liikennevaloissa ja risteyksissaä (ks. edellinen lentouni).

Kun kännykän herätys soi aamulla, irrotin toisen käteni keinusta tarttuakseni kännykkään. Putosin ja heräsin.

Tylsä uni

Niin se vaatimustaso kasvaa. Zombi- ja vampyyriunien jälkeen astetta realistisempi unennäkö tuntuu tylsältä.

Facebook oli live-videoiden tai valvontakameroiden yhteenliittymä, profiilikuvat olivat muuttuneet online-videokuvaksi josta sai katsella että mitä se ihminen nyt tekee. Videoita sai zoomattua ja niissä pääsi hyppelehtimään menneisyyteen. Sai siis katsoa liikkuvana kuvana millaiset valmistujaiset jollakulla oli 10 vuotta sitten tai miten joku kuljeksi lomamatkalla toissa kesänä.

Kauhea kasvannainen

Parvekkeella talvehti kuusipuu, jonka ostin talven ja joulunajan iloksi. Päivänä muutamana huomasin jotain merkillistä kasvissa, luulin ensin siihen tulleen jonkin kammottavan taudin tai ötököitä. Kasvista sojotti jotain vihreää ja ruskeaa! Yöööök.

Tarkemmin tarkasteltuna se oli uutta kuusipuuta eli kuusenkerkkiä, kasvi mokoma oli lähtenyt vinhasti kasvamaan ja kukoistamaan :) Kokemattomalle puutarhurille tämä oli järkytys. Mikä neuvoksi? Äkkiä googlaamaan!

Jotain uutta

Tänä viikonloppuna on tapahtunut: lisäke (tai oikeastaan pidennys mutta l-kirjain rimmaa), liekitys ja lenkki.

Kampaajalla käydessäni kuulin jonkun nuoren tytön kyselevän hiusten pidennyksistä, ja aloin tuumata asiaa ääneen. Lopputulos oli se, että kävelin kampaamosta enemmän ja pidempiä hiuksia päässäni kuin sinne mennessä... Sain vaaleita teippiraitoja ja ne näyttää tosi kivalta!

Perjantai-iltana nostettiin vieraiden kanssa adrenaliinitasoja kun liekitin ananakset rommilla for the first time in my life (ehkä). Kuva on luultavasti valokuvaushistorian huonoin, kuvaajaa taisi jännittää yhtä paljon kuin liekittäjää :)

Etteivät l-kirjaimet tähän loppuisi, sain viimein aikaiseksi ostaa uudet lenkkarit. Löysin alipronatoivalle jäykkäjalkaiselle sopivat sopivaan hintaan, ostin vielä sukat päälle ja lähdin illalla testaamaan. Uijui kuinka hyvä niillä oli mennä! Oli tarkoitus testata juoksukuntoa ihan pikkuriikkisen, päädyin juoksemaan 12 minsaa ja kävelemään 10. Mikä ihana tunne! Suurin ongelma on silmälasit: en saa oikein selvää maaston kuopista ja montuista laseillani niin hurjassa vauhdissa. Laadin jo itselleni juoksuohjelman, eli lenkkarit ja vermeet on otettava mukaan Irlantiin/Prahaan sekä myöhemmin Kroatiaan.

Kosketinjohdinuni

Ilma oli täynnä näkymättömiä silkkimäisiä rihmoja, raitiovaunun yläjohtoja tai trapetseja. Jos tiesi, missä rihmat sijaitsivat, niitä pitkin pääsi liikkumaan. Joka risteyksessä täytyi hiljentää ja tutkia, kumpaan suuntaan rihmoja menee. Rihmastosta ei ollut olemassa karttaa ja vain harvat ihmiset tiesivät niiden olemassaolosta.

Kuljin aluksi varovasti ja laitoin jalat maahan säännöllisin väliajoin, koska ihmisen kuuluu niin tehdä. Pian kuitenkin huomasin, että se on turhaa. Jatkoin kokonaan ilmassa.

Pitkillä suorilla pääsi hurjaan vauhtiin, kunhan tiesi vähän jarrutella ennen seuraavaa risteystä. Sanaton lentokoodisto edellytti muun muassa, että liikennevälineiden sisällä ilmassa kulkeminen oli kiellettyä. Se aiheuttaisi muissa matkustajissa liikaa levottomuutta. Kieltoa uhmaten leijuin salaa tyhjän junavaunun päästä päähän, vain siksi että tiesin rihmoista ja osasin leijua.

Täydellisen parin löytämisestä

Ehei, ei inehmosuhdetilitystä vaan gastronomiaa. Jotkut makujen liitot vain on niin sitä itseään, niin kuin nyt vaikka punajuuri, vuohenjuusto, hunaja ja rosmariini. Kun siihen lisätään paahdetut pinjansiemenet niin ollaan lähellä tyytyväisyyden ylärajaa. Salaatti tänään. Hunajaa lipsahti vähän runsaalla kädellä, mutta ei hätää, mustapippurilla imelyys pysyi aisoissa. Punajuuresta tuli vahingossa al dente, mutta onneksi sattui olemaan hyviä ja laadukkaita mukuloita joiden maku oli hyvä. Ei yhtään kellarinen.

Viini lauloi samaa aariaa: olen jotenkin vähän aina dissannut Sauvignon Blanc-rypälettä ja pitänyt sitä helppona nakkina. Tämän kombon kanssa chileläinen Yali toimi kuin parasetamoli tai lentokoneen vessa, erinomaisesti. Viinin keveys ja herkkyys olikin salaatin kannalta positiivinen asia. Ja spritzer-versio sopii meille kustannus/terveys/whatever-tietoisille. Jos vaikka tulet juoneeksi monta lasillista, alenee viinin pinta pullossa vain vähän koska kivennäisvesipullo vajuu enemmän...

Melkein katastrofiuni | Reality check

Taas oli tulossa maailmanloppu niin hitaasti ettei suurta hätää ollut. Ydinsota oli menossa, ja taivaalla näkyi jo vihollisen koneita ja kukkakaalinmuotoisia pilviä, mutta tiesin ettei ennen huomista tapahdu mitään kauhistuttavaa. Oli aikaa vetäytyä kaikessa rauhassa kellariin, etsiä lipaston laatikoista alakoulussa tekemäni säteilynkestävät verhot oven ja ikkunan eteen ja jopa miettiä miten suojassa jaksaa yhden mukana olevan ynseää asennetta. Pohdin myös, onko kaasunaamari päässä mahdollista puhua ja huurustuukohan silmälasit hengityksestä se päässä.

The end of the world is near, but nothing bad happens before tomorrow. The nuclear war is ongoing already, mushroom clouds and bombers and all. But not until tomorrow. There’s good time to retreat into basement, remember to fetch the radiation-proof curtains I’ve stiched while in primary school and even get bored with one of the refugees at the shelter.

Is it possible to speak while having your gas mask on? Does it get frosty with breath?