Tästä postauksesta piti tulla lempeiden makujen ylistys, mutta ei. Porkkanakeitto onnistui edes vähän toiveiden mukaisesti, vaikka curryn maku katosi jonnekin (tarttui kattilan kanteen?) ja jäljelle jäi rakuuna+feta. Mutta: pehmenneet perunat ja hikiset porkkanat eivät muutu keitossa maukkaaksi yhdistelmäksi, vaan ne jäävät hikisiksi ja pehmeän makuisiksi... Priimalaatuiset ainesosat mahdollistavat lopputuloksen olevan enemmän kuin osiensa summa, niin kuin hyvässä ruoassa on. Nyt raaka-aineet pyytelevät anteeksi olemassaoloaan ja näivettyneisyyttään, eikä onnistunutkaan maustaminen pelasta ruokaa.
Focacciasta tuli juuri niin jämäjauhojen makuinen kuin pelkäsin, mitä muuta voi olettaa jos hiivaleipäjauhojen parasta ennen on v. 2008? Siis onko meillä leivottu viimeksi ENNEN vuotta 2008?? Lisukkeeksi mukaan viskaamani grahamjauhot puolestaan tekevät kaikesta niin terveellisen makuista, että vähempikin riittäisi. Italia on kaukana tästä leipuskasta, muistelen kaiholla Milanossa syömääni peruna-focacciaa, joka oli niin mehevä ja pehmeä ja riitti kokonaiseksi lounaaksi.
Nyt likasin kaikki omistamani astiat keskinkertaisen aterian vuoksi, kyllä harmittaa. En viitsi edes postata reseptejä, ja kuvan laitan vain itseäni ruoskimistarkoituksessta. Illan viini, Yali carmenere on liian voimakasta tällaiselle hutulle, plääh. Täytynee kaivella jääkaapista joku juustopala viini ystäväksi.
Ruoanlaittomusiikkina tänään Chrissie Hynde, Stevie Ray Vaughan, Jeff Beck ja Ronnie James Dio, Spotifyn pirtsakoilla mainoksilla laimennettuna.
samanlaista huonetta, kiva.
