Haruki Murakami: Kafka on the shore

Luin aikuisten kirjan! Ja hyvän sellaisen. Ei koskaan junamatka Tampereelta itärajalle ole mennyt niin nopeasti kuin Takamatsun hiljaisessa kirjastossa ja toisaalta kissojen seurassa.

Kirja on niitä, joita lukiessa aina välillä katsoo kuinka paljon on vielä jäljellä. Saattaapa laittaa lukemisen hetkeksi syrjään jotta nautinto kestäisi kauemmin. Murehdin jo puolessa välin sitä, että koska kyseessä on aikuisten kirja, ei kaikkia tarinoita kerrota loppuun asti. Arvailin, mitkä juonen osat ja ihmiskohtalot jätetään auki. Eikä Murakami kertonut miten Oshima jatkaa elämäänsä tai mitä Hoshino tekee yllättävällä uudella taidollaan. Kyllähän päähenkilöt aina pärjäävät, mutta miten käy sivuhenkilöiden?? Kaikkinensa Kafka Tamura on kirjan yksiulotteisin ja epäkiinnostavin henkilö, anteeksi nyt vain.

Kriitikot voivat puhua maagisesta realismista tai mistä vain, mutta silkkaa fantasiaahan kirja on. Mukana myyttejä ja allegorioita eli fantasian peruselementtien äärellä ollaan.

Ruoka, the final frontier

Ihmiset suhtautuvat ruokaan eri tavoin. On suuri joukko kansalaisia, jotka pistelevät poskeensa jotain sitä sen kummemmin pohtimatta. Vatsan täyttyminen on tavoite nro yksi, ruoalla on ensisijaisesti elossapysymisen funktio.

Sitten on eriasteisia ruokasnobeja, -friikkejä tai - neurootikkoja. Luen itseni jonnekin tuonne kategoriaan, vaikken suinkaan ole tapaus vaikeimmasta päästä. Voin elellä pari päivää einespizzalla tai voileivillä, ja olla miettimättä ruokaa jopa viikkoja. Jossain vaiheessa kuitenkin iskee tarve selata keittokirjoja, ruokablogeja ja suunnitella. Ellei juhlia tms. erityistä ruokatilaisuutta ole tulossa niin on katettava kauniisti ja nautittava suunniteltu kokonaisuus tavallisena arki-iltana.

Menukokonaisuuksien miettiminen, viinien ja juomien valinta, ainesosien yhteensovittaminen, reseptien selaaminen... Aah, ihanaa. Lähes samalla autuuden tasolla kuin lentoreittien, hotellien ja matkavaihtoehtojen läpikäyminen... Kummassakaan intohimossani suunnitelman toteutuminen ei ole mitenkään ehdotonta, voin laatia valmiin pääsiäismenun ja todellisuudessa käydä kotipizzalla tai voin suunnitella täydellisen Italian kierroksen koskaan sinne lähtemättä (paitsi ehkä joskus...)

Voijaa Amerikan teinit!

Stephenie Meyer ja Houkutus sen aloitti, ja vuonna 2008 teeman käsittely jatkuu. Yliluonnolliset teinit jatkavat marssiaan, elävinä tai kuolleina.

Neal Shustermanin Unwind (jonka kannet muuten lähes 1=1 muistuttavat IF-vakuutusyhtiön mainosta) sorkkii yksilönvapautta, valintoja ja erityisesti uskontoja. USA:ssa on sodittu sisällissota ihmiselämän pyhyyden puolesta/sitä vastaan, ja pro-life voitti pro-valinnan. Lain mukaan ihmiselämä on pyhää ynnä koskematonta siittämishetkestä 13. ikävuoteen saakka. Tämä on johtanut
a) ei-toivottujen raskauksien räjähdysmäiseen kasvuun
b) 13-18 -vuotiaiden epämiellyttävien, haisevien ja huonoja arvosanoja saavien teinien "jälkiabortointi"-mahdollisuuteen.

Ei-toivotut teinit saa "purkaa"/"vapauttaa", eli käytönnössä antaa lupa kirurgisesti irrottaa 99,4% heidän kehostaan elinluovutuksen käyttöön. Nuori ei siis kuole, vain lakkaa olemasta. Termi unwind=purkaa/vapauttaa/rauhoittua/relata takaa teinien vanhemmille paremman omatunnon kuin termit MURHATA, TAPPAA, LOPETTAA tms. Kirja aiheuttaa syyllisiä viboja kaikille murkkujen vanhemmille tässä meidän todellisuudessamme, eikö vain??? Ettettekö muka ole koskaan pohtineet minne ja miksi se suloinen pullaposki pellavatukka taapero hävisi ja tilalle tuli mölisevä, haistatteleva, hikisukkapinoja kasvattava hormonihirvio, meikkipeikko jne jne jne...

Juonen rullaus lähtee vauhtiin siitä että kolme UNWIND-komennuksesta karkaavaa nuorta haluaa muuttaa status quon...


Daniel Watersin Generation Dead jatkaa Meyerin viitoittamalla polulla epätodennäköisten rakkaustarinoiden kronikoitsijana: "blood bag" eli elävä teini-immeinen, goottipimatsu Phoebe Scarypants (sori Pheebs) ihastuu kuolleeseen Tommyyn.

Tässä Phoeben ja Tommyn koulupiirissä on lievänä ongelmana tahi ainakin haasteena se, etteivät kuolleet nuoret (13-18 -vuotiaat) pysy haudassa vaan haluavat jatkaa olemistaan, koulunkäyntiään ja harrastuksiaan. He muodostavat uudenlaisen, kalvakan vähemmistöryhmän. Valtaosa elävistä ei hyväksy kuolleita, vaikka heitä ryhdytään korrektisti kutsumaan "poikkeavasti elollisiksi" tai "elämisrajoitteisiksi". Phoebea elävät kuolleet kiinnostavat, vähän liiankin kanssa...

Suomen kieli, p-n n-ja raportoi

Suomen kieli, älä karkaa. Melkein pääsi itku kun näin erään ässällä alkavan tavaratalon mainostekstin:

Chevré-tomaattikeitto, Sauvignon blanc

Lurtonin poikien Tierra de Luna Sauvignon blanc oli NIIN herukanlehtimäinen, että. Vähän liikaakin, muut nyanssit jäivät äidin Marskin juoma-konnotaatioiden varjoon. Mutta jos maku on kelvannut marsalkalle niin kaipa sen pitäisi kelvata meillekin. Kumppanina nautimme vuohenjuusto-tomaattikeittoa ja täysjyväpatonkia. Jälkiruoaksi niitä ihqu-suklaa-voikeksejä (saksalaisia) jätskiin murennettuna.
Suomalaisille siidereille sanon adjö, Bulmers peittoaa esanssit 27-0.