1.21.2008

Radio rockin albumilista-vuosi, musiikista in general

Aikamoinen urakka kahlata 100 kaikkien aikojen parasta (jonkun mielestä oikeassa järjestyksessä olevaa) rock-albumia läpi. Eilen avasin radion monta kertaa päivän aikana, ja aina kuului Black Sabbathia Ronnie J. Diolla. Ei huono.

Voin kyllä lyödä vaikka vetoa, että edes minun listani top10-levyt ei tältä listalta löydy, no ehkä Mustaschin uusin saattaa kuulua, josta en itse niin perustakaan. Mustasch on näköjään tulossa Kaapelitehtaalle FME-iltaan helmikuussa. Ihan pienen hetken haaveilin sinne lähdöstä, mutta taitanee jäädä. Jospa viiksimiehet tulisivat jonnekin festareille kesemmällä? Provinssi olisi tänä kesänä vuorossa, jos mennään järjestyksessä, mutta P-rock menee pahasti päällekkäin Cork rocks for Rory-viikonlopun kanssa. Rory as in Gallagher.

1.11.2008

Matkustamisesta, osa 2: Lontoo

Synttäreitä vietän Prahassa, se on selvä. Mutta sen verran edellisen viestin aihe jäi kaivelemaan mieltä, että otin ja varasin lennot Prahasta Lontooseen. Ensin ajattelin vain, että onhan se nähtävä, mutta nyt alan innostua...

Lontoosta löytyy näköjään kaikenlaista tekemistä (slight understatement...): käyn kuulemassa kun Eoin Colfer kertoo lastenkirjallisuusfestareilla uudesta kirjastaaan ja kun The Cult keikkailee Forumissa. En yritäkään nähdä kaikkea, enkä aio pyrkiä Madame Tussauds'iin, vahdinvaihtoa seuraamaan tai Toweriin. Musikaali voisi olla kiva, ja jossain museossa tai galleriassa on käytävä, mutta 4 päivää kuluu varmaan vain huuhaillessa. Kirja- ja levykaupoissa on käytävä mutta kovin paljoa en voi ostella, koska en aio maksaa 15€ ruumaan menevästä laukusta vaan pärjätä käsimatkatavaralla.

Kivantuntuinen ja tripadvisorissa sekä kotimaisilla palstoilla hyvät arviot saanut majapaikka löytyi West Hampsteadista, siellä saa aina levähtää tungoksesta ja pasteerailla vanhojen Yrjön-tai-jonkun-Victorian aikaisten talojen reunustamilla kaduilla.

Prahassa jotain uutta on vasenkätisten kauppa. Ajattelin ostaa sieltä itselleni, siskolle ja kummitytölle jotain jännää, vaikka vastapäivään käyvän kellon!