Jul och nånting annat

Päästiinhän siitäkin joulusta, ensi vuonna kyllä jossain kaukanapoissa.
Avarran tajuntaani, huomenna Tukholmaan. Edellinen reissu kauan sitten oli lukion luokkaretki. Se kertonee kaiken oleellisen siitä vierailusta. Tästä lisää sitten maanantaina.

Pääsen kokeilemaan matka(silkki)pyjamaa ja uutta matkalaukkua tositoimissa!

A-dam

Tätä kai mielikuvissani luulin:
Kirottu Amsterdam, siunattu Amsterdam
Ota syliisi voipuneet seilorit nuo [...]
Heidän känninsä on kuoleman kaltainen
ja he hukkuvat nyt syvyyksiin unien...
Sylistäs Amsterdam hyvä syntyä on.
Meri luovuttaa heidät huikaisuun auringon...
(Brel)

Tai sitten:
Ei lopu täältä polle ei amfetamiini
täältä kukkaloistosta Amsterdamin.
Ojat pullollaan pitkätukkiaan,
antaa kaikkien kukkien kukkia vaan...
(Syrjä)

Tätä se oli:
Mooi, aardig, mukava, arkinen, tuttu, kompakti, kalliihko, kiva, mukava, mooi... You get the point?

Tosi kiva reissu ja kiva kaupunki! Hotelli oli hyvällä paikalla, säät ok ekan räntäpäivän jälkeen. Coffeeshopit ja pun. lyhtyjen alue ei näkynyt kaupungin arjessa mitenkään erityisesti, ne olivat vain osa koko kokonaiskuvaa. Voisin mennä uudelleen, ja menenkin. Suunnitelma seuraavalle reissulle: keväällä kukka-aikaan, fillarin vuokraus ja hotelli kanavan varrella. Kirjat seilläkin Suomea halvemmat, hitto kun en osaa kaikkia Euroopan kieliä.

Ne ihanat talounet

Alitajunta tietää, milloin on tsempattava. Silloin näen talounia: kuljen talossa, joka muuttuu, kasvaa ja rönsyilee (vähän kuin Diana Wynne Jonesin Rönsyilevä t.). Jokaisen oven takana on jotain kaunista, yllättävä, ihanaa; kylyphuone, jossa ui eksoottisen värikkäitä kaloja, parveke merelle, kierreportaat, lasimaalaus ikkunassa... Vaikka talo on tuntematon, tiedän sen olevan minun. Tiedän talossa olevan vielä paljon tutkimatonta, aarteita. Ja kaikki on minun tai minä olen se kaikki.

Talounia näkyy aina jaksoittain, silloin kun niihin on tarvetta. Talounen jälkeen herää tyytyväisenä, ja hyvä olo jatkuu pitkälle päivään. Joku osa minusta koettaa vakuuttaa loput minusta siitä, että uusia resursseja ja taitoja löytyy tarpeen mukaan, ja jokaisen käänteen takana odottaa jotain uutta ja yllättävää.

Jim Butcher: The Dresden files

Mainos Chigacon puhelinluettelon keltaisilla sivuilla:
Harry Dresden – velho
Kadonneita esineitä etsitään. Paranormaaleja tutkimuksia suoritetaan.
Konsultointia. Neuvontaa. Kohtuulliset hinnat.
Ei lemmenjuomia, ehtymättömiä lompakoita tahi muuta viihteellistä.

Velhon arki yksityisyrittäjänä ei ole hääppöistä: jos yliluonnollisia hirmutöitä ei tapahdu, Harryn budjettivaje pahenee ja jos tapahtuu, on henkikulta vaarassa. Yleensä yliluonnollisia hirmutöitä tapahtuu... Dresden files on sarja viihteellistä fantasia-kauhu-dekkari-huumoria. Puolikovaksi keitettyä? Maskuliinista kerrontaa, naisten fyysiset ominaisuudet kuvaillaan anatomisen tarkasti. Eroottisia kohtauksia on tosin vähän, sillä Harryn flaksi olisi harvinaisen heikko: tyttöystävää ei aluksi ole ja sitten kun on niin häntä puraisee vampyyri. Too bad.

Harry ratkaisee CPD:n apuna niitä henkirikoksia, jotka eivät logiikalla ja normaalijärjellä ratkea. Milloin kaupungissa riehuu ihmissusien jengi, milloin keijut suunnittelevat sotaa ja milloin on muuten vaan helvetti irrallaan.

Tämä on Viihdettä isolla alkukirjaimella, ja ainakin tämän lukijan symppiksen nuhjuinen, vanhanaikaisen kohtelias Harry-velho on lumonnut. Kuutososa on menossa, ja useampi iltapuhde on pimentynyt yöksi Chicagon ja Neverneverin maastossa.

Neil Gaiman: The graveyard book

Nobody Owens on tavallinen poika. Tai olisi tavallinen poika, ellei hän asuisi hautausmaalla ja olisi aaveiden ja haamujen kasvattama. It takes a graveyard to raise a child.

Kalmiston aavikkopaholaisista ja muista kummallisista asukkaista huolimatta Nobody eli Bod on siellä suhteellisen turvassa, ainakin jos vertaa sitä ulkomaailmassa vaanivaan siihen Jackiin. Se Jack on tappanut Bodin ihmisperheen, ja on odottanut tilaisuutta Bodin eliminoimiseksi koko tämän eliniän.

Bod on kuitenkin tavallinen poika, ja tavalliset pojat ovat uteliaita: mitä tapahtuu hautausmaan muurien ulkopuolella, mitä ihmiset tekevät päivällä? Niin Bod jättää turvallisen kotikumpunsa ja tutustuu maailmaan, ihmisiin ja hengenvaaraan...

Marie Rutkoski: Cabinet of wonders

Prahan vanhankaupungin aukion astronominen kello on maagisen hieno todellisuudessakin. Tässä Kronos-kronikat -sarjan aloitusosassa kellon ja ympäröivän maailman magia jalostetaan pari astetta pidemmälle:

Böömin prinssi antaa sokaista kellon tekijän, Mikal Kronoksen, jottei tämä muovailisi metallista enempää ihmeellisiä asioita pelkkien silmiensä avulla. Prinssi ottaa kellontekijän silmät omaan käyttöönsä. Kelloon on kätketty mahtavia voimia, jotka hallitessaan prinssi päätyisi hallitsemaan koko omaa ja naapurinkin valtakuntaa.

Petra, kellontekijän tytär, saa selville että prinssi säilyttää isän silmiä muiden ihmeiden kanssa ihmekammiossaan. Petra ottaa lemmikki-tinahämiksensä mukaan ja lähtee hakemaan iskän silmiä takaisin. Avukseen tai riesakseen, näkökulmasta riippuen, hän saa Neel-nimisen romanipojan jonka taskuvarkaan sormet ovat maagisen pitkät ja ulottuvat.

Aloitusosa jättää monia kysymyksiä avoimeksi, niin kuin hyvän aloituksen kuuluukin tehdä.

Praha-ihmiselle MUST lukukokemus, ja aivan kelpo fantasiaa muillekin.

Elama ilman ookkosia, etelassa

Viikko etelassa alkaa olla takana pain, palasin ip Madridista 2 vrk:n reissusta Lissaboniin jossa olin eka kolme paivaa. Huomisaamuna keula/mika se lentokoneessa onkin kohti Suomea. Madridista on helpompi kertoa: ihastuttavan mahtipontinen kaupunki, elamaa, hajuja ja huutoa. Siihen rytmiin oli helppo menna mukaan, aivan huomaamatta tli lojuttua hostalissa siestan aika niin kuin muutkin. Ja taas iltapaivalla menoksi. Reina Sofian museo oli huisan ihana, Guernican edessa itketti. Ja kenkakaupoissa.

Lissabon... Hmmmm... En osaa viela sanoa mita tasta kaupungista ajattelen. Taytyy sulatella ensin. Kaunis ja pittoreskihan taa on kuin fan, mutta en tieda. Ainoa kaupunki Euroopassa, jossa joku paikallinen on varoitellut kavelemasta tiettya katua pitkin tai aamun auringossa on yhtakkia kadulla tuntunut silta etta on parempi vaihtaa puolta epamaaraisen jengin kohdalla. Jotenkin outo, siis merkityksessa ei tuttu. Mietin ja kerron myohemmin lopullisen mielipiteen.

Jokavuotinen angsti

Joulu. Taas se on kulman takana. Johtuen erinäisistä turbulensseista lähisuvussa, päätin että vähimmällä stressillä selvitään kun ilmoitetaan olevamme tavoittamattomissa = matkoilla. Ihan pikkuriikkistä suunnittelustressiä se toki tuo tilalleen, minne ja miten ja mitä vielä? Ollako uuteen vuoteen saakka, missä uusi vuosi vaihtuu mukavimmin jne. Nyt kaivoin naftaliinista matkahaaveita, ja koetan sovitella niistä ja lempparikaupungeista kokonaisuuden: Praha, Lontoo, Skotlanti, Pariisi, Cork, linnat, majakat, maaseutukäyskentely. Jotenkin dickensiläiseen suuntaan olen kallellani, vaikka hyvin tiedostan sen olevan illuusio ja kupla. Mutta jos kuitenkin jouluna voisi lueskella takkatulen loimussa, siemailla portviiniä ja välillä tehdä kävelyretken. Lame??? Uunna vuonna olisi kiva kuulla säkkipillin soittoa ja Auld lang syne.

Tod. näk. se tarkoittaa suomeksi majoittumista räkäisessä hotellimurjussa, rännässä&viimassa tarpomista, alennusruuhkissa hikoilemista ja kälyisten fishandchipsien ja bulkkicurryjen näykintää.

Rockenergiaa, raakana kiitos

Wau, sanon minä viime viikon keikoista. Perjantaina The Datsuns hikisellä klubilla Lontoossa ja lauantaina Hellacopters viimeisen kerran Suomessa Nosturilla.

Ensi viikolla nämä kaksi näkisi yhden lipun hinnalla, sitä paitsi: Datsuns lämppää Hellacoptersia Ruotsin keikoilla.

Datsuns oli livenä awesome, awesome. Raakaa rypistystä ilman taukoja, noin niin kuin 120km/tunnissa (vain pari fiilistelyä) ja meno oli tiukkaakin tiukempaa. Klubi velloi hiessä, niin yleisö kuin kunditkin. Dolfin amisviikset oli ällöt! Adrenaliinitasot kohosi humisten! Sikahyvä! Uusi levy Headstunts oli putkahtanut kauppoihin lokakuun alussa, ostin senkin ihan ensimmäisten joukossa. Mukana on uusiakin sävyjä, vaikka Eye of the needle. Menneet vaikutteet ja "the future of rock music" niinkuin bändistä jossain sanottiin, yhdistyy nautittavasti. Ja nautitaan mieluiten livenä :)

Coptersin keikka oli hyvä mutta edellisillan energialatauksen jälkeen meininki tuntui iskelmältä...

Rakas mediapäiväkirja!

Olin eilen ja tänään nuorten tiedotus-ja neuvontapalveluiden kehittämispäivillä, ja puheenaihe n:o 1 oli media, sosiaalinen sellainen. Tämän päivän mediankäyttöni on ollut suunnilleen tällainen:
- soitin Lontooseen (*murrrr*), hoidin työasioita työkännyllä ja jouduin surffaamaankin sillä
- luin työsähköpostin pariin otteeseen ja vastasin kivoihin viesteihin, hankalat jätin maanantaille
- tekstasin kotipuhelimella kotiin useita viestejä: ehdin junaan, löysin seminaaripaikan ym.
- internetin käyttö pävän aikana about kohta 5 tuntia ja vielä jatkuu... Nostalgiabiisien (Los Jacopablos, Kolmas nainen, Big Country, Alice Cooper) etsintää YouTubesta, Facebookin tsekkaus, blogin päivitystä ja blogien lukemista, etsin tietoa huomisen kirjamessuohjelmasta, illan teattereista ja keikoista Turussa ("Peer Günt", Omar & the Howlers jonka näin Ilosaaressa v. 1985), kävin All Music-sivustolla, muutamalla keskustelupalstalla ja googlailin
- luin junassa Jim Butcherin Storm Front-fantasia/hard boiled -dekkaria
- kuuntelin junassa Datsunsia, Mustaschia, Bluestationia, Hellacoptersia, Iron Maidenia
- luin nettilehden

Siis paljon on ollunna kaikenlaista mediankäyttöö. Niin kuin yleensä on. Pelit ja ircgalleria vain puuttuu... Mitähän minä heruttaisin kuvillani galleriassa, sääliä ehkä...

Practical ticketing actions and measures in modern UK

Että BLÄÄH! Datsunsin keikka on ensi perjantaina, siis. Liput tilasin abt. 1,5 kk sitten Ticketwebin kautta ja niitä ei ole kuulunut. Keskiviikkona soitin Lontooseen: joo, liput voidaan jättää Borderlinen lippukassalle noudettavaksi, soita perjantaina uudelleen. Soitin perjantaina: joo, liput on nyt postitettu, ellei ne ehdi tulla Suomeen ennen lähtöä, soita uudelleen keskiviikkona niin liput voidaan jättää Borderlinen lippukassalle noudettavaksi. Nyt vähän jännittää
a) ehtiikö liput tulla (kun kokemus Royal Mailin luotettavuudesta on mikä on: postitin kortin Stansteadilta 10.6., se tuli perille syyskuun lopulla... Postimerkki oli ylösalaisin...
b) ellei liput tule, hoituuko niiden vaihtaminen paikan päältä noudettaviin.
On se nyt prkl, koko Lontoonreissu on järkätty melkein tuon keikan takia.

Vrt. tilasin liput Amsterdamin Flogging Mollyn keikalle Alankomaiden Ticketmasterista, ne tuli postissa 1,5 vuorikauden kuluttua. Jopa Prahasta olen saanut kirjattuna kirjeenä liput aina ajoissa, mikähän maksaa tässä?

Kirjojen järjestyksestä

Kirsi Piha kirjoittaa HS:n Lukupiiri-blogissaan kirjojen järjestelytavoista: http://blogit.hs.fi/lukupiiri/tapoja-jarjestella-kirjat/

Olen kuluttanut kohtuullisen määrän aikaa tämän asian miettimiseen, ja tullut eklektiseen lopputulokseen. Kirjoillani on sekä kirjailija-, aakkos-, genre-, hankinta-, paremmuus [!]-, relevantti sijainti- sekä sekalaista järjestystä:

- Fantasia ja scifi on yksissä aakkosissa.
- Tietokirjoissa kovat tieteet (minulle niitä ovat kasvatustiede, sosiologia ym.) ovat omilla hyllyillään, kirjallisuustiede lähitieteineen omillaan.
- Matkakirjat kuuluvat yhteen, olipa kyseessä kartta, opaskirja tai Paul Theroux.
- Lastenkirjat ovat nykyisin hankintajärjestyksessä. Vanhimmat, oman lapsuuteni kirjat ikäjärjestyksessä (siis lukijan ikä, ei kirjan ikä).
- Keittiössä on luonto-oppaita, keittokirjoja, aforistista kirjallisuutta ja kotimaisia klasareita.
- On hylly, jossa on HYVIÄ KIRJOJA. Koetan toki vaalia tätä periaatetta kaikessa kirjan ostossa, mutta on siis tietty hyllypaikka johon haalin rakkaita kirjoja. Ne vaihtuvat aina välillä...
- On myös lukemattomien kirjojen hylly, josta kirjat siirtyvät lukemisen jälkeen pois uusien tieltä.

Ja vielä, olen alkanut säilyttää kirjoja pinoissa. Se on jotenkin lukemaan houkutteleva tapa...

Syksyn keikkakalenteria

9.10. Hellacopters, Tampere Pakkahuone (edit: 11.10. Helsinki Nosturi sitten kuitenkin)
edit: 10.10. Datsuns, Borderline London
9.11. Monster Magnet, Tampere Pakkahuone
4.12. Flogging Molly, Amsterdam Melkweg

Mukavaa odoteltavaa!

Musiikki tuntuu nyt taas pitkästä aikaa tärkeältä, tärkeämmältä elämänosalta jopa kuin kirjallisuus.

Myös kuvataiteeseen olen ihastunut, ikään kuin olisin löytänyt sen näin vanhoilla päivillä :) Väänsin itkua Tate Britainissa kun hoksasin että brittiläinen (maailmakuulu) kuvataide ammentaa brittiläisestä (maailmankuulusta) kirjallisuudesta, esimerkkinä Lady of Shalott ja Tennyson. Sen koko kulttuuriperinnön painavuuden uppoaminen kaaliin oli aika massiivinen fiilis. Huh.

Kuormamuulina Euroopassa

Ostin reissulta kirjoja... Lontoon kirjakauppojen valikoima ja hinta höynäytti minut taas pahan kerran, ja sama jatkui vielä Prahassa ja Malmön bokhandeleissa... Tässä lista kirjoista, jotka kannoin KÄSIMATKATAVARANA rinkassa. Hartiaparat! Kyllä on parempi reissata kaksin, niin että V kantaa kamat kun minulta loppuu voimat.

Sandman: book of dreaming
Garth Nix: The seventh tower
Jasper Fforde: Lost in a good book
Eoin Colfer: Artemis Fowl - Time paradox
Derek Landy: Skuldduggery Pleasant
Heddi Böckman: Den ösynliga ön
Surrealism
Leena Lehtolainen: Vändpunkten
Alice Hoffman: Här på jorden
Jiri Vsetecka: Prague walker
Alice Hoffman: Indigo
Bo Carpelan: Ögonblickets tusen årstider
Nail Gaiman & Terry Pratchett: Goda omen

Lisäksi rinkassa painoivat Soundgardenin Superunknown ja The best of Pogues-cd:t, dvd Neverwhere (haa, vihdoin!) ja kaksi Dropkick Murphys-paitaa.

Sitä se minun uneni tiesi

Monster magnet tulee, jos nyt ei takapihalle, niin Suomeen ja Eurooppaan syksyllä. Ehdin just takaisin Portugalista marraskuussa Tampereen keikalle, ja lokakuun aikana Müncheniin voisi lähteä Prahasta käsin. Ja/tai sitten joulukuun aikana jollekin keikalle Saksaan. Excellent!

Jasper Fforde: The Eyre affair

Vaihtoehtohistoria minun makuuni! Tässä versiossa vuoden 1985 Englannista populaari- ja korkeakulttuuri ovat vaihtaneet paikkaa: lapset keräilevät ja vaihtavat Henry Fielding-kortteja, lähiöissä rötöstelevät ja ottavat yhteen postmodernisti- ja renessanssinuorisojengit, aikuiset jonottavat play-along Richard III-n näytöksiin ja poliisilla on oma erikoisyksikkö romaanikäsikirjoitusten väärennöksiin ja varkauksiin samoin kuin vampyyreja vastaan tai aikavääristymien korjaamiseen.

Kirjallisuuspoliisi Thursday Next joutuu uransa vaikeimman tapauksen äärelle, kun kirjan pahis Acheron Hades (oo kuinka pahuutta tihkuva nimi... Thursdayn pomon nimi muuten on Victor Analogy) kidnappaa Thursdayn keksijä-enon joka on onnistunut keksimään proosaportaalin. Portaalin ja sitä operoivien lukutoukkien avustuksella on mahdollista päästä mihin tahansa fiktiiviseen maailmaan, ja Hades käyttää tätä mahdollisuutta tietenkin pahan tekemiseen: hän kidnappaa Jane Eyren Kotiopettajattaren romaanista ja aikoo vaatia tästä lunnaita. Eyrehän on kirjan brittiyhteiskunnassa sata kertaa Beckhamia tai Madonnaa suositumpi. Kauhistuneet lukijat joutuvat huomaamaan, kuinka romaanin teksti muuttuu kun Jane Eyre katoaa siitä. Miten käy Rochesterin ilman Janea? Onneksi Thursdaylla on sanansa sanottavana asiaan.

Tämä kirja jos jokin on spekulatiivista fiktiota, kirjailija Jasper Fforde on miettinyt mielessään entäs jos –kysymystä melko lailla perusteellisesti. Viihdyttävä, toiminnallinen ja ajatuksia herättävä. Tosin brittilukija saa kirjasta paljon enemmän kotikenttäetunsa vuoksi. Jatkoa seuraa, seuraavan osan nimi on lupaavasti Lost in a good book.

Kirjameemi

1. Kirja, joka muutti elämäni
Anja Kaurasen alkutuotanto: Sonja O, Tushka, Kultasuu.

2. Kirja, jonka olen lukenut useammin kuin kerran
Tove Janssonin Muumilaakson marraskuu. Luen sen aina syksyllä, iltojen pimetessä. Se on hyvä sekoitus epätoivoa ja lohtua, poissaoloa ja lämmintä läsnäoloa.

3. Kirja mukaan autiolle saarelle
Linnunradan käsikirja liftareille, siis se oikea. IRL Bo Carpelanin Muistan, uneksin. En osaa kuvitellla lukevani sen tyhjäksi tai kyllästyväni siihen.

4. Kirja joka teki minut hilpeäksi, kevytmieliseksi, huikentelevaksi
Elokuvat tekevät minut kevytmieliseksi ja huikentelevaksi, kirjat harvemmin. Toki luen paljon hilpeitä kirjoja, viimeksi selailin Salakuunneltua: mitä julkisissa paikoissa korviin tarttuu -kokoelmaa ja Iron Maidenin valokuvakirjaa ja olin hilpeä (syynä eka kirjassa ihmisten hömelyys ja tokassa kasarilook).

5. Kirja, joka sai minut kyyneliin
Markus Zusakin Kirjavaras. Osasin odottaa kyyneliä jossain vaiheessa kirjaa.

6. Kirja, jonka toivon tulevan kirjoitetuksi
Clive Barkerin Abaratin osat III ja IV. En osaa nyt ajatella asiaa abstraktimmin, mikä asia pitäisi aukikirjoittaa kirjaksi. Oma esikoiskirjani kenties?

7. Kirja, jonka toivoisin jääneen kirjoittamatta
Ankarasta miettimisestä huolimatta en keksi mitään. Ks. edellinen kohta, en jaksa/viitsi/osaa käsittää kysymystä kovin metafyysisesti.

8. Kirja, jota luen parhaillaan
Haruki Murakami: Lammasseikkailu
Albert Sánchez Piñol: Kylmä iho
Saila Susiluoto: Missä leikki loppuu
Naomi Novik: The jade throne

9. Kirja, jonka olen aikonut lukea
Murakami: Kafka rannalla
Orson Scott Card: Ender-sarja

Temple of my dreams

Tämä oli uni, siis.

Monster Magnet tuli keikalle lapsuudenkotini rantaniitylle. Kun bändin kuorma-autokolonna mateli pölyistä hiekkatietä pitkin, minä iloitsin: koko viikonloppu aikaa laittaa hiukset, meikata ja hankkiutua Daven kanssa kuvaan tai jotenkin lähempiin tekemisiin.

Viikonloppu kuluikin yllättävän nopeasti. Kuulin vain megaluokan bileiden ääniä ja huhuja varsinaisista rokkiorgioista, mutta kun olin itse valmiina mukaan, festari oli ohi. Artistit olivat lähteneet, tavoitin enää japanilaisen perheen pikku-Toyotalla. Itkin ja raivosin: MM keikkaili meidän takapihalla, ja minulle ei järjestetty audienssia! Potkin kiukuissani Toyotan etuoven lommolle ja mursin jalkani.

Jostain varjoisasta paikasta puun alta löysin katkeroituneen kitaristin (Phil Cavaino?), joka briiffasi minulle keikan kulun yksityiskohtaisesti: ”sitten tokan kertsin jälkeen tuli soolo, ja se meni näin:…” Laiha lohtu!

Markus Zusak: Kirjavaras

Vakavin kirja, jonka olen pitkään aikaan lukenut. Samalla ilkikurinen, sanoisinko jopa että veikeä. Saksa, toinen maailmansota, juutalaisvainot, kuolema pienellä ja isolla K:lla. Historian isot asiat ja ihmiselämän pienen pienet asiat rinnastuivat kirjassa kauniisti toisiinsa.

Liesel-tytön vanhemmat ovat a) kommunisteja, poissa kuvioista [isä] tai b) sairaita, köyhiä ja kuolleita [äiti]. Liesel päätyy sijaiskotiin, jossa kiroillaan kovasti mutta rakastetaan myös. Hän tapaa Kuoleman useamman kerran kuin pienen tytön pitäisi, varastaa kirjoja, tappelee ja välttyy suutelemasta häneen rakastunutta sitruunankeltatukkaista poikaa. Lukija ei säästy itkulta.

Kuolema kertojana loi tarinaan uudenlaista jännitettä, erityisesti pidin Kuoleman malttamattomuudesta; hän spoilasi useampaan otteeseen tulevat tapahtumat koska ei millään malttanut olla paljastamatta jotain käännettä. Onneksi keräilijänä K toimi huomattavasti vastuullisemmin ja virheettömämmin.

Satuja, rewritten

Olen sattumalta lukenut peräjälkeen kolme kirjaa, joiden teemat liittyvät satujen tulkintoihin ja uudelleentulkintoihin.

Jonathan Carroll: Sleeping in flame

Walker Easterling elelee melko tyytyväistä elämää, kunnes hän havaitsee saaneensa taikavoimia. Hän näkee tapahtumia etukäteen, siirtää asioita ajatuksen voimalla, ym. sellaista tavallista.
Asiat mutkistuvat niin, että Walker joutuu poppamiehen oppiin (Inside the dog museum-kirjasta tuttu), ja alkaa selvittää tuntemattoman isänsä osuutta elämänsä ongelmiin. Grimmin veljesten Rumpelstiltskin-satu kietoutuu Walkerin elämään, ja hän joutuu käyttämään voimansa sekä mielikuvituksensa kaikki keinot pysäyttääkseen tapahumien kulun ja suojellakseen läheisiään. Taas puhutaan kuolemasta, uudelleensyntymisestä ja valinnoista. Ja koiratkin ovat kuvioissa mukana, nyt yllättävästi myös kissa!

Rumpelstiltskin ei ollut ainakaan alkuperäisnimellään minulle tuttu satu, ja sen yhdistäminen tarinaan vei aikaa. Suomessa ko. satu on julkaistu esim. nimellä Rimppakinttu. Kyse on kuitenkin siitä pahiskääpiöstä tms. joka antaa kolme mahdollisuutta arvata nimensä oikein tai lätty lätisee.

Frank Beddor: Looking glass wars

Tässä kirjassa kyytiä saa Liisa Ihmemaassa. Jos luulit, että tunsit tarinan, niin väärin meni. Kyse ei suinkaan ollut siitä, että Dodgson kertoi tarinan tutulle Alice Liddellille. Kyse oli siitä, että Alyss, Ihmemaan prinsessa joutui evakkoon 1800-luvun Englantiin ja adoptoitiin Liddellin perheeseen. Alyss erehtyi kertomaan Lewisille totuuden elämästään, ja tämä mokoma väänsi siitä lasten nonsense-sadun. Ihmemaa on vailla kuningatarta, ja Alyssia kaivataan takaisin. Tämä on kuitenkin sopeutunut viktoriaaniseen Englantiin niin hyvin että on menossa prinssin kanssa naimisiin. Miten käy Ihmemaan?

Idea on hieno, mutta valitettavasti monitaituri-tekijän (näyttelijä, stuntman, tuottaja, ohjaaja...) tulos ei täytä odotuksia. Tarinaan on tulossa jatkoa, mutta minun puolestani saavat olla rauhassa.

Kiinnostavin hahmo oli Irvikissa, joka jo alkuperäisessä (siis mikä nyt sitten on alkuperäistä?) tarinassa häälyy hyvän ja pahan välillä. Beddor viskaa kissan sille toiselle puolelle, ja tehokas tappokone siitä on tullutkin.

John Connolly: Book of lost things

Taas mielenkiintoinen kirjailija: Connolly on kuulemma tullut tunnetuksi dekkaristina/trilleristinä. En tunne hänen tätä tuotantoaan, nappasin kirjan Bordersista puhtaasti kannen ja takatekstin perusteella.

Joo joo, tiedän että pitäisi kirjoittaa kirjasta kertomuksena viattomuuden menettämisestä, lapsuuden ja aikuisuuden rajakynnyksestä ja blaa blaa blaa. Mutta enpäs kirjoitakaan. Vaan aloitan näin:

Varhaisteini-ikäisellä Davidilla ei mene hyvin. Äiti on kuollut ja isä mennyt naimisiin äidin hoitokodin johtajan kanssa. David on saanut rääkyvän pikkuveljen, lisäksi maailmansota painaa päälle.

Davidin uusioperheen puutarhaan putoaa saksalainen pommikone, siinä hässäkässä David pujahtaa puunkolon läpi fantasiamaailmaan. Hän sattuu päätymään kieroon ja ilkeään maailmaan josta löytyy vähän ystäviä mutta sitäkin enemmän painajaisunien olentoja. Tarinan lomassa kerrotaan satuja, mutta nekin ovat kieroutuneet ja vääntyneet kummajaismaisiksi ja makaabereiksi: Hannun ja Kertun Kerttu perii noidan paikan tappotyön jälkeen ja houkuttelee väsyneen veljensä loppujen lopuksi taloonsa, Lumikki on ylipainoinen kotiterroristi jne... Mikään ei ole kaunista ja satumaista, mikään ei pääty onnellisesti.

Tarina vei mukanaan, aiheutti kylmiä väreitä kieroudellaan ja julmuudellaan. Ainoastaan loppuratkaisuun olin vähän pettynyt pidin sitä turhan konservatiivisena. Kaiken tapahtuneen jälkeen!

Kaikenlaista odoteltavaa

Bookplussasta tulossa Naomi Novikin muut Temeraire-kirjat ja Garth Nix'in Keys to the Kingdom tiistai-perjantai. Superior Saturday ilmestyy kesän aikana, samoin Rick Riordanilta on tuloillaan 4-osa Percy Jackson-sarjaan.

Leffoja nähtäväksi jos ne tänne raukoille rajoille asti ennättää ennen DVD-tuotantoa: Lumottu lelukauppa, Marc Caron Dante 21, Dark Knight, SW Clone wars(?).

Keikkarintamalla seuraavasti: 18.7. Iron Maiden, 26.7. Mustasch, 9.8. Animal Alpha ja Stone(?), 19.8. Dropkick Murphys. Jiihaa! DM soittaa Malmössa kaupunkifestivaaleilla, se onkin juuri koko perheen piknikmusiikkia... Joku järjestäjistä on varmaan toivonut jotain vähän tanakampaakin tavaraa festareille maailmanmusiikin, chansonin ja paellan lisäksi. Vielä kun Hellacoptersin näkisin ennen kuin pillit pannaan pussiin. Jäähyväiskiertue kulkee turhan kaukana, jenkeissä ym. eli saattaa jäädä näkemättä *huoh*.

Matkalaukku pakkautuu siis elokuussa Ruotsiin ja Tanskaan, en olisi osannut kuvitella reissaavani naapurimaihin ihan hevillä. Mutta irkkupunkilla kyllä. Samalla reissulla voisi käväistä Prahassa kiinteistövälittäjien tykönä, kun se viimeksi meni käsille. Tai jossain.

Kun nyt vain selviäisi heinäkuusta niin sitten helpottaa (itsepetosta)

Vaniljainen mansikka-raparperipiirakka

Juhannukseksi tein tosi namilta kuulostavan vaniljaisen mansikka-raparperipiirakan. Ohje löytyi Vilijaanan blogista. Harmi ettei lopputulos ollut niin mehevä ja herkullinen kuin nimi antoi ymmärtää, mutta sainpa upotettua siihen viimeiset viime keväiset raparperit. Kuvan superkeltainen väri on ihan todellinen, valmis vaniljakastike on just noin keltaista!

Pohja oli superhelppo tehdä, ainekset vain sekoitettiin. En oikein tykännyt sen koostumuksesta:
3 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1/2 dl sokeria
1 dl maitoa
1/2 dl juoksevaa margariinia
1 muna

Vuokaan levitetylle pohjalle pari desiä mansikoita ja pari desiä raparperia. Marjojen päälle 1 pss vaniljakastiketta, nesteen määrä n. puolet ohjeesta ja kastikkeeseen sekoitettuna muna. Paistoin
uunissa 200 asteessa n. 40 minsaa.

Naomi Novik: His Majesty's Dragon

Lempeä, kaunis, uljas, jalo... Adjektiivit loppuvat kesken tämän aikuistenfantasian kohdalla. Realistisilta tuntuviin historiallisiin kehyksiin Napoleonin sotien ajasta on lisätty vain pieni mauste: ilmavoimat käyttävät liikkumiseen ja taisteluun lohikäärmeitä. Lohikäärmeet ovat (niin kuin niiden kuuluukin olla) älykkäitä ja pääasiassa hyväluontoisia, lentäjä ja lohikäärme viettävät tiivistä yhteiselämää kuten mikä tahansa muu työpari.

Merivoimien kapteeni Laurence joutuu vahingossa lohikäärmeen kapteeniksi/työpariksi, kun vallatun ranskalaislaivan ruumasta löytyy juuri kuoriutumassa oleva muna. Poikanen ottaa Laurencen omaksi ihmisekseen, ja niin ura merillä vaihtuu uraksi ilmassa. Ensijärkytyksestään toivuttuaan Laurence huomaa saaneensa parhaan mahdollisen ystävän Temerairesta. Pari päätyy koulutustukikohtaan, ja ennen pitkää joutuu tositoimiin hänen majesteettinsa ilmavoimissa. Temerairen lajimääritelmä on normaalia hankalampaa, mutta kirjan edetessä selviää millaisen aarteen Laurence on meritaistelussa löytänyt.

Ihminen ja lohikäärme ovat vertaisia, pari, yksikkö. Lohikäärme-tallielämä on kuvattu niin kauniisti (välillä myös julmasti), että kirjan taistelukohtaukset jäävät aivan toissijaisiksi. Älykäs, lempeä, utelias, ilkikurinen, Laurenceen pyyteettömästi kiintynyt Temeraire on kirjan kiistaton päähenkilö.

Jatkoakin on luvassa, tietokonepelisuunnittelija Novik on kirjoittanut jo 4 osaa Laurencen ja Temerairen yhteiselämästsä, lähdenkin tästä bookplus-kirjakauppaan etsimään jatko-osia... Ensimmäinen osa on myös suomennettu nimellä Kuninkaan lohikäärme.

Paul Magrs: Something borrowed

Neiti Marple yliluonnolliseen potenssiin N. Englantilainen idyllinen pikkukylä Whitby on oikeasti varsinainen hornanportti, täynnä kauhutarinoiden kummajaisia. Päähenkilö Brenda on... jaa enpä kerrokaan heti... sanotaan vain että mielenkiintoinen hahmo. Varsinkin Brendan ullakolla kopistelevat.. ööö... asiat... ovat makaaberiudessaan hauskoja.

Brenda ja ikiaikaisen noitasuvun seniorivesa Effie koettavat pitää pahan loitolla Whitby'sta, mutta onnistusmiprosentti on huonohko. Kirjan edeltäjän Never the bride'n jäljiltä yksi kylän mummoista on villiintynyt ja muuttanut luolaan asumaan, syö raakaa lihaa ja saattaa päästä myös ihmislihan makuun. Portti helvettiin on toistaiseksi suljettu, mutta kylä on varsinainen monster magnet (sic!) ja se houkuttelee tykönsä kaikki ikiaikaiset pahikset tuhansien mailien säteeltä. Brendan ja Effien kahvi&skonssi-hetket keskeytyvät aina kun on riennettävä pelastamaan maailmaa sen minkä leinisistä kintuista irtoaa.

Kirja on jännä sekoitus goottilaista kauhugalleriaa ja brittiläistä maalaiselämä -tv-sarjaa, välillä sekoitus tuntuu jopa hieman teennäiseltä. Tukisukkahousut ja voodoo-transsit eivät tunnu kuuluvan samaan kirjaan, tässä kirjassa niistä puhutaan jopa samassa lauseessa.

Lenneskelyä

Huih. Vajaassa kahdessa viikossa been there, seen that, done that: Venetsia, Glasgow, Edinburgh, Cork, Wien ja Bratislava. Lontoo Stanstead erikoismainintana yhden päivän ajan :P. Voi Rynski mitä teet ekologiselle omatunnolleni! Millään ei tunnu olevan väliä kun pääsee Euroopan halki £5:n hintaan. Mutta tää on lopun alkua, tämän vuoden jälkeen ei enää lentomatkoja. Nyt 2008 sitten niin paljon kuin VISA ja pää kestää.

Kokemuksia:
Venetsiassa kiertelyyn riitti iltapäivä. Piskuisia taidegallerioita oli tosin paljon, niissä saattaisin viivähtää toisenkin päivän. Accademia jäi näkemättä, ja Guggenheim. Ei haissut eikä ollut kovin kallistakaan. Aurinkokuivatut tomaatit torilla, furlane-tohvelit, lasisormukset, naamiot, marmoripaperi, nahkatyöt ym... Kaikenlaista kivaa olisi ollut. Ja kaunistahan siellä oli. Ajoin sekä vaporetolla että traghetolla.

Skotlanti: Glasgow-Edinburgh 6-0. G ei mitenkään kaunis, mutta tavallinen eläväinen, ihmisten kaupunki. Voisin kuvitella opiskelevani tai muuten viettäväni arkea siellä. Kuulin haikeaa säkkipillisoitantaa ja naurattavaa murretta: anteeksi on 'sooo-Riii. Bussiasemalla oli 5 ihmistä ohjaamassa matkustajia bussiin: rahastaja, jonon ohjaaja, pilliin puhaltaja, lähtöhuudon huutaja ja kuski. Edi puolestaan näyttäytyi ruuhkaisen Royal Mile'n ansiosta tympeänä turistihässäkkänänä: kilttikrääsää, purkkihaggisia ja säkkipillimuzakia.

Brittein saarilla Borders-kirjakauppa on kyllä ihan ykkönen, mulla oli ale-kupongit mukana ja mukaan tarttui n. 8 kiloa kirjoja.

CORK: namu! Kesäisenä päivänä värikkäät talot ja ihmispaljous St. Patrick Streetilla, Triskel Art Centre ja Cork rocks for Rory-pippalot kruunasi reissun (varsinkin kun seuraava päivä Prahassa meni ihan pyllylleen).

Praha: jouduin raahaamaan rinkkaa koko päivän koska kirjasto ei ollut auki. En saanut asioita hoidettua, limsa-automaatti söi kolikot, Cantinassa melkein jouduin tiskaamaan kun yritin maksaa liian pienen laskun visalla, en löytänyt kirjakaupasta mitään luettavaa JA myöhästyin bussista Wieniin. Ajoin sitten taksilla bussin kiinni ja muiden matkailijoiden paheksuvien katseiden kohteena kaivelin taksikuskille viimeiset käteisvarani... Ei juomista 4 tunnin matkalle ja kamalan täysi bussi. Perillä Wienissä odotti nousuhumalainen muu seurue ja futisfanien täyttämä metro. Scheisse.

Mutta siitä se iloksi kääntyi: vietettiin muutama päivä Bratislavassa (NYT se kaupunki on kyllä nähty!) ja käytiin eläintarhassa sekä ratsastuskoulun harkoissa. Löysin Wienistä buchlandung-kirjakaupan, joka myy loppueriä ja varastoi suuret hyllymetrimäärät englanninkielisiä kirjoja. Sinne toistekin!

Paluu arkeen on aina niin tätä. Kevyttä surffailua lentoyhtiöiden sivuilla oireiden lievittämiseksi, jospa tää tästä taas arjeksi muuttuu. Ja jos sitten syyskuussa Alsaceen viinireissulle...??

Enkelten kakku

Marenki on namia. Joskus tuntui, että se on hankala tehdä mutta nyt kun olen vihkiytynyt marenginteon saloihin niin tiedän että sen on helpompaa kuin täytekakku. Tällaisen kakkusen tein ystävän juhliin, ohjeeseen sain apua uusimmassa Kotiliedestä (06/08). Tässä Kotilieden ohje:

lemon curd:
6 kananmunan keltuaista
1 dl sokeria
1 dl hillosokeria
2 rkl sitruunan raastettua kuorta
1 dl sitruunamehua
100 g voita

kakkupohja:

6 suurta kananmunan valkuaista
2 tl valkoviinietikkaa
5 dl erikoishienoa sokeria
1 rkl Maizena-maissitärkkelysjauhoa
3 tl vaniljasokeria
kiehuvaa vettä

vuokaan:

voita tai margariinia
Maizena-maissitärkkelysjauhoa

täyte:

noin 1 l marjoja
2,5 dl (kinuski)kermaa
1-2 dl lemon curd -tahnaa

* 10 annosta, valmistusaika 1,5 tuntia

1. Valmista kakku edellisenä päivänä. Erottele keltuaiset valkuaisista. Ole tarkka, ettei keltuaista joudu valkuaisten joukkoon. Mittaa keltuaiset kattilaan ja valkuaiset puhtaaseen lasi- tai teräskulhoon. Valkuaiset eivät vaahtoudu, jos kulho on rasvainen tai joukossa on hiukankin keltuaista.

2. Mittaa keltuaisten kanssa kattilaan sokerit, sitruunan raastettu kuori ja mehu. Kuumenna aineksia koko ajan voimakkaasti vatkaten, kunnes seos sakenee. Ota kattila liedeltä ja jatka vatkaamista. Lisää voi pieninä nokareina koko ajan hyvin sekoittaen. Anna sitruunatahnan jähmettyä yön yli jääkaapissa.

3. Voitele iso (halkaisija 26 cm) irtopohjavuoka huolellisesti. Siivilöi vuokaan maissi- tai vehnäjauhoa ja leivitä vuoka jauholla.

4. Lisää valkuaisten joukkoon etikka, sokeri, maissijauhot, vanilja ja kiehuvan kuuma vesi. Vatkaa ainekset niin kovaksi vaahdoksi, että voit kääntää kulhon ylösalaisin vaahdon liikahtamatta. Lusikoi marenki vuokaan. Nosta vaahto vuoan reunoille siten, että keskelle jää täytettävä kolo. Pane vuoka 150-asteiseen uuniin ja kypsennä noin 70 minuuttia. Anna kakun jäähtyä seuraavaan päivään kuivassa huoneilmassa.

5. Vaahdota kerma ja mausta se sitruunatahnalla. Täytä kakun keskellä oleva kolo marjoilla ja sitruunakermalla.

Minä tein näin: ostin lime curdia. Marenkipohjan tein omalla ohjeellani ilman kiehuvaa vettä. Kinuskikerman sijaan käytin vaahdotettua vaniljakastiketta ja marjoina oli vadelmia.

Puolukkapiirakka

Tähän on tultu: liityn kakkubloggaajien joukkoon... Tyhjennän pakastinta reissua varten, ja tein ihan basic puolukkapiirakan:




1 dl sokeria
2 dl vehnä/sämpyläjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 dl piimää
1 dl öljyä

5 dl puolukoita (laitoin 1 rkl perunajauhoja sekaan koska olivat pakaste-sellaisia)

muruseos päälle:
1 dl voisulaa (kun sanon voi, tarkoitan leivontamargariini)
2 dl fariinisokeria (tänään puolet siirappia ja puolet ruokokidesokeria)
1 dl leseitä
2 dl hiutaleita (kaura-)
1 tl vanilliinisokeria
mausteeksi kanelia, kookoshiutaleita, pähkinärouhetta...

Kuivat aineet sekoitetaan nopeasti ja vain sen verran kuin täytyy. Levitetään voideltuun piirakkavuokaan (halkaisijaltaan 26-28 cm).
Ripotellaan päälle puolukat.
Sulan rasvan sekaan muut muruseoksen ainesosat, ripotellaan marjojen päälle. Paistetaan n. 2o0 asteessa reilut puoli tuntia. Tarjoillaan jäätelön, vaniljakastikkeen tms. kanssa. Itse kokeilin kaura-omenajogurttia kyytipojaksi, ei hullumpaa.

Antwerpen

On tunnustettava, että mulla oli ennen huhtikuun pikavisiittiä äärettömän heikosti tietoa Belgiasta suklaan, oluen, vohveleiden ja frittien lisäksi. Nyt olen valistuneempi.

Matka oli tyssätä alkuunsa, kun Brysselissä vietettiin Seafood conventionia ja KAIKKI halvat hotellit oli täyteen buukattu. Halvin huone taisi olla 320€/yö. Aikani mietittyäni päätin jatkaa B:n lentoasemalta bussilla Antwerpeniin. Murehdin, saanko aikani kulumaan ja onko A tylsä pikkukaupunki... Olisi pitänyt katsoa asukasluku ensin (500 000). Perille päästyäni ihastuin kaupunkiin hurjasti! Keväiset säät, ystävälliset ihmiset, hyvää ruokaa (suklaa, vohvelit, fritit), kaunis vanha kaupunki, edullisia hopeakoruja, timantitkin olisivat kuulemma olleet edukkaita mutta ne piti jättää vain ihastelun asteelle.

Hotellini oli täysi murju, mutta muuten kaikki meni jees. Antwerpenin idyllin jälkeen Bryssel tuntui tosi kaoottiselta, harmaalta ja ikävältä. Täytyy ehkä antaa sille joskus toinen mahdollisuus, mutta A oli niin viehko että voisin lähteä uudelleenkin.

Philip Reeve: Kulkukaupunkien kronikka

Reeve sai kronikkansa päätökseen Pimenevä maa -kirjalla. Olen kulkenut (tai vastustanut kulkemista) mukana kaupunkidarwinistisessa scifisarjassa, ja tämä viimeinen osa oli huikea päätös Tomin, Hesterin ja muiden vaellukselle.

Reeven ekan kirjan aloitus on yksi vetävimpiä, mihin olen törmännyt: Elettiin kevättä. Oli synkkä ja myrsyinen iltapäivä, ja Lontoo ajoi takaa pientä kaivoskaupunkia kuivuneen Pohjanmeren pohjaa pitkin. Pakkohan tuollaisen alun jälkeen on ottaa selvää, mitä ihmettä voisi tapahtua jos oikein huonosti kävisi. Ja ei tarinan lopetuskaan ollut yhtään hullumpi...

Sarjan henkilöhahmot ovat niin monisyisiä, ristiriitasen ja todellisen tuntuisia (olivatpa ihmislajia tai eivät), että he muuttuvat parinsadan sivun jälkeen osaksi lukijan tuttavapiiriä. Ystäviksi heistä ei välttämättä ole, ainakaan kaikista.

Nuorten laadukasta scifiä ei riesaksi asti kirjoiteta, joten toivottavasti sarja löytää lukijansa. Hieman kärsivällisyyttä tarinan seuraaminen vaatii, mutta kyllähän bulkkifantasian lukija on tottunut massiivisiin järkäleisiin. Tosin Reevellä myös sisältö on painavaa.

London calling, matkakuulumisia

Jo vain, sepäs oli vallan mainio kaupunki! Odotin jotain harmaata, ruuhkaista ja kaoottista. Lontoo oli harmaa, ruuhkainen ja kaaottinen mutta kivalla tavalla!

Harmi että the Cultin torstain keikka siirrettiin sunnuntaiksi ja sinne ei voitu jäädä, mutta Eoin Colferin näin ja kuulin kertovan lapsuuden lentokokemuksistaan. Jonotin säntillisessä brittiläisessä jonossa 45 minuuttia saadakseni signeerauksen Airman-kirjaan ja päästäksweni jutskaamaan Suomen saunapolitiikasta ym. Airman onkin fantasian ja huumorin jälkeen jotain uutta Colferilta, historiallinen jännitysromaani jossa fantasian osuus on häviävän pieni ja huumorikin sivuosassa. Ihan viihdyttävä paketti silti. Eoin kertoi kirjoittavansa myös AIKUISTEN kirjaa. Kun hän oli maininnut asiasta kustannustoimittajalleen, tämä oli kuivasti todennut että aikuisten kirjoja kutsutaan yleisesti pelkästään kirjoiksi, lastenkirjat ovat nimeltään lastenkirjoja. Ai miten niin muka?

Olen henkisesti varautunut lähtemään Lontooseen uudelleen asap, musikaalivajetta piti täydentää täällä Prahassa Sweeney Toddilla eilen. Jaa että Rambo 61 vee väkivaltainen??? Pullamössöä tähän verrattuna! Pidin kovasti, Burtonin värimaailma on aina kauniin goottisen painajaismainen, suorastaan animaatiomainen. Näyttelijät kuulemma laulavat itse omat roolinsa, hellyttävintä oli Timothy Spallin laulanta. Johnnykin lauloi ihan mallikkaasti.

Tunnen oloni globetrotteriksi kirjoitellessani tuoreeltaan reissukuulumisia kepeällä kädellä majapaikassa, kun tännekin on laajakaista tullut. Vielä huominen aikaa, ja paljon tekemistä: outlet center, Ritva-Liisan näyttely, kalenterin osto ja palatsipuutarhoissakin pitäisi kävellä. Onneksi tänne pääsee taas uudelleen pian...

Leffoja, sarjakuvia ja leffoja sarjakuvista

Sweeney Todd - Demon Barber of Fleet Street katsontaan Prahassa heti tiistaina, Suomen enskari taitaa olla 28. päivä. Jouduin perustelemaan miehelle, miksi hänenkin kannattaa tulla katsomaan elokuvaa parturista... Sevillan parturi-opperakin näkemättä, menisiköhän samoilla perusteilla? Tällä kertaa korkeampaa kulttuuria edustakoon reissulla Joutsenlampi-baletti, josta olen haaveillut vaahtosammutin-koosta asti.

Aikomus myös tsekata joku tsekkiläinen elokuva tekstitettynä, kansalainen Havelista kertova leffa menossa parhaillaan. Kruunun kurssi on niin ennätyshuono, että leffalippu vaikuttaa jo ihan kohta melkein Suomen hintaiselta (tai ei nyt sentään).

Olen joutunut hetkelliseen Sin City -sarjakuvakoukkuun. Tummanpuhuvat ja lakoniset sivut tuovat mieleen Kaurismäen tai sitten eivät. Jospa nyt elokuvakin uppoaisi eri lailla? Ja taitaa olla taas aika katsella Constantine uudelleen. Neil Gaiman putkahtaa esiin kaikkialta, olipa genre mikä vain.

To boldly go...

... Missä ainakaan itse ei ole käynyt.

Ryhdistäydyin omasta aikaisemmasta pohdinnastani uusien paikkojen kokemisesta ja ostaa täräytin siltä istumalta lennot Lissaboniin marraskuussa. Nyt tuumailen Wienin jalkapalloreissun yhdistämistä Ljubljanaan ja syksyllä jossain aivan uudessa Euroopan kaupungissa käymistä. Tähän ylenpalttiseen lenneskelyyn on sitä paitsi syy: olen tehnyt PÄÄTÖKSEN.

Lopetan ekologisista syistä lentämisen vuoden 2008 jälkeen (tai kunhan olen lentänyt palkintomaililentoni) ja siirryn maamatkustukseen. Reissutiheys saattaa harveta mutta vastaavasti kertapituus kasvaa kun taitan matkaa junalla, Eurolines-bussilla tai kamelilla. Aasiaan päin ei ongelmia, Amerikan manterelle pääsy voi tuoda lieviä haasteita...

Radio rockin albumilista-vuosi, musiikista in general

Aikamoinen urakka kahlata 100 kaikkien aikojen parasta (jonkun mielestä oikeassa järjestyksessä olevaa) rock-albumia läpi. Eilen avasin radion monta kertaa päivän aikana, ja aina kuului Black Sabbathia Ronnie J. Diolla. Ei huono.

Voin kyllä lyödä vaikka vetoa, että edes minun listani top10-levyt ei tältä listalta löydy, no ehkä Mustaschin uusin saattaa kuulua, josta en itse niin perustakaan. Mustasch on näköjään tulossa Kaapelitehtaalle FME-iltaan helmikuussa. Ihan pienen hetken haaveilin sinne lähdöstä, mutta taitanee jäädä. Jospa viiksimiehet tulisivat jonnekin festareille kesemmällä? Provinssi olisi tänä kesänä vuorossa, jos mennään järjestyksessä, mutta P-rock menee pahasti päällekkäin Cork rocks for Rory-viikonlopun kanssa. Rory as in Gallagher.

Matkustamisesta, osa 2: Lontoo

Synttäreitä vietän Prahassa, se on selvä. Mutta sen verran edellisen viestin aihe jäi kaivelemaan mieltä, että otin ja varasin lennot Prahasta Lontooseen. Ensin ajattelin vain, että onhan se nähtävä, mutta nyt alan innostua...

Lontoosta löytyy näköjään kaikenlaista tekemistä (slight understatement...): käyn kuulemassa kun Eoin Colfer kertoo lastenkirjallisuusfestareilla uudesta kirjastaaan ja kun The Cult keikkailee Forumissa. En yritäkään nähdä kaikkea, enkä aio pyrkiä Madame Tussauds'iin, vahdinvaihtoa seuraamaan tai Toweriin. Musikaali voisi olla kiva, ja jossain museossa tai galleriassa on käytävä, mutta 4 päivää kuluu varmaan vain huuhaillessa. Kirja- ja levykaupoissa on käytävä mutta kovin paljoa en voi ostella, koska en aio maksaa 15€ ruumaan menevästä laukusta vaan pärjätä käsimatkatavaralla.

Kivantuntuinen ja tripadvisorissa sekä kotimaisilla palstoilla hyvät arviot saanut majapaikka löytyi West Hampsteadista, siellä saa aina levähtää tungoksesta ja pasteerailla vanhojen Yrjön-tai-jonkun-Victorian aikaisten talojen reunustamilla kaduilla.

Prahassa jotain uutta on vasenkätisten kauppa. Ajattelin ostaa sieltä itselleni, siskolle ja kummitytölle jotain jännää, vaikka vastapäivään käyvän kellon!