Smack-anekdootista tulikin mieleeni...
Jostain syystä olen musiikin ja musadiggailun suhteen tosi tiukka, vanhanaikainen, puristi tai jotain vielä friikimpää.
Teesini ovat:
# Ei voi sanoa pitävänsä jostain artistista/bändistä, ellei ole kuunnellut koko tuotantoa läpi. Siis ei voi hihkaista "ihana bändi" kuultuaan yhden biisin radiosta.
# On kuunneltava, mielellään hankittava koko tuotanto kotiin ja tutustuttava diskografiaan ennen mielipiteen ilmaisemista. Biografiset tiedot, soittajien yhteydet muihin bändeihin ym. historia on syytä ottaa selville.
# Mikäli uusi tuttavuus sattuu kuulumaan genreen, joka ei ole läpikotaisin tuttu, on otettava koko musiikinlaji käsittelyyn ja etsittävä vaikutteiden antajat/seuraajat/samanlaiset bändit.
Tunnustan vajoavani joskus rokkipoliisiksi kun kerron musiikista (lue=luennoin) ystäville. Sori.
5.30.2007
Musanostalgiaa
Viikonloppuna jostain tuli mieleen ensin teini-ikäisyys (varmaan siskonpojan näkemisestä) ja siitä sitten loppujen lopuksi Smack, ja sitten pitikin kaivaa levari esiin jotta voin käydä koko tuotannon läpi: Smack on you ja Rattlesnake bite mulla on cd:nä, Salvation ja Radical vinyylilä ja tietysti Live Desire. EP-levyjä en hyllystä kaivellut, niitä on ainakin Paint it black ja Look around.
Oli se kova! Kuuntelin perään Fishfacesin Lovesongs for hyenas, eikä sitäkään ole ajan hammas pahemmin purrut.
Vietin hetken murehtien Ilarin ennenaikaista kuoloa. Julmia ovat nämä valvotut yöt -runokokoelma on varastettu meidän kirjastosta aikoja sitten, eli myös runoutta yleensä harrastamattomat ovat sen löytäneet.
Oli se kova! Kuuntelin perään Fishfacesin Lovesongs for hyenas, eikä sitäkään ole ajan hammas pahemmin purrut.
Vietin hetken murehtien Ilarin ennenaikaista kuoloa. Julmia ovat nämä valvotut yöt -runokokoelma on varastettu meidän kirjastosta aikoja sitten, eli myös runoutta yleensä harrastamattomat ovat sen löytäneet.
5.23.2007
Ikävän lievitystä
Hammassärkymäisesti jomottaa välillä ikävä Prahaan. Lievitän sitä kuuntelemalla tsekinkielistä nettiradiota, selaamalla tapahtumakalenteria ja katselemalla webkamerakuvia.
5.21.2007
Saanko esitellä; Percy Jackson
Joskus sattuma ei ole piittaamaton vaan onnekas: vein kirjoja myyntiin Shakespeare&Synove'en ja koetin keräillä ostettavaksi kirjoja tasarahan verran. 90 czk jäljellä kun näin epäilyttävän kimaltelevan kirjankannen ja poimin sen mukaani. Uskalsin valita kiiltäväkantisen lastenkirjan, koska Etsivätoimisto Puolikuu ja Artemis Fowl'kin kimaltavat ja ovat silti ihan ok.
Kirja oli Rick Riordanin Percy Jackson and the Olympians I: Lightning thief. Suomentamaton (ruotsinnettu on, höö) toimintafantasiasarja ADHD-pojasta joka saa kuulla olevansa merenjumala Poseidonin poika. Jos olin joskus ajatellut Olympoksen sukupuun olevan kuivakka ja tylsä (tenttiin lukiessa ehkä), pyörrän nyt kaikki pahat puheeni. Kirja imaisi minut kuin trombi, kakkososa Sea of Monsters tuli bookplussasta viime viikolla. Tiukkaa actionfantasiaa ja samalla antiikin Kreikan mytologia herää henkiin tuoreena ja tulivoimaisena. Paitsi jumalat, myös muut Olympoksen asukkaat ovat toiminnassa mukana: nymfit, nereidit, satyyrit ym. ökkiäiset. Odottelen kolmososan ilmestymistä.
Riordanista innostuneena lukaisin perään Hesiodoksen Jumalten synnyn. Ei paha sekään.
Kirja oli Rick Riordanin Percy Jackson and the Olympians I: Lightning thief. Suomentamaton (ruotsinnettu on, höö) toimintafantasiasarja ADHD-pojasta joka saa kuulla olevansa merenjumala Poseidonin poika. Jos olin joskus ajatellut Olympoksen sukupuun olevan kuivakka ja tylsä (tenttiin lukiessa ehkä), pyörrän nyt kaikki pahat puheeni. Kirja imaisi minut kuin trombi, kakkososa Sea of Monsters tuli bookplussasta viime viikolla. Tiukkaa actionfantasiaa ja samalla antiikin Kreikan mytologia herää henkiin tuoreena ja tulivoimaisena. Paitsi jumalat, myös muut Olympoksen asukkaat ovat toiminnassa mukana: nymfit, nereidit, satyyrit ym. ökkiäiset. Odottelen kolmososan ilmestymistä.
Riordanista innostuneena lukaisin perään Hesiodoksen Jumalten synnyn. Ei paha sekään.
Matkalla nähtyä
Käytiin Prahassa leffassa monta kertaa, hankin Palace Cineman alennuskortinkin. Kortilla lippu 129 czk, taide- tai marginaaliteatterihin kuten Aeroon, Okoon tai Svetozoriin ilman bonuskortteja 99. Noissa pikkuteattereissa on kiva nostalgian tuntu, vaikka kovat penkit puuduttaakin persukset. Vielä jos/kun esityksessä juotu viini tai olut painaa rakkoa, niin elävän kuvan elämys on kovin fyysillinen ja kokonaisvaltainen.
Huhti-toukokuussa nähdyt elokuvat (linkit IMBd:n sivuille)
Fountain: (2007) Kolme miestä tai yksi ja sama mies eri aikoina etsimässä ikuista elämää: espanjalainen konkistadori, nykyajan tiedemies ja tulevaisuuden joogi/guru. Elokuva on visuaalisesti hieno, verkkainen, väri- ja äänimaailmaltaan upea. Kiivaita juonenkäänteitä voi etsiä muista leffoista.
Pi: (1998) Ohjaaja sama kuin edellisessä, Darren Aronofsky. Nähtyäni Fountainin, odotukseni olivat korkealla. Pi upposikin minuun, mutta täysin eri tavalla kuin hitaasti virtaava Fountain. Pi oli mustavalkoista kaupunkikakofoniaa, psykologinen trilleri nuoresta matemaatikosta joka kärsii painajaismaisista päänsäryistä ja koettaa löytää matemattisista kaavoista ja lainalaisuuksista vastauksen elämään, maailmankaikkeuteen, kaikkeen. Aivan kuin olisin kuullut samanlaisesta yrityksestä aikaisemminkin...? Palkkioksi kaavan luovuttamisesta olisi luvassa niin maallista kuin hengellistäkin hyvää, loppuratkaisu on kaikessa absurdiudessaan [hankala sana] loistava ja ainoa oikea!
Sunshine: (2006) Brittiläinen tieteiselokuva Alienin hengessä. Alkuasetelma on tuttu; maailma on tuhoutumassa ja retkikunta lähetetään pelastusretkelle avaruuteen. Kaikki alkaa kuitenkin mennä pieleen, ja isosti sittenkin. Juoni on keskivertoperuspullaa, leffasta nousi muutama pohdinnan hetki kun mietin tekojen ja valintojen kauaskantoisia seurauksia.
Stranger than fiction: (2006) What if -ajattelua romanttisessa fantasiakomediassa. Mitä jos... kirjailijan luoma henkilöhahmo onkin jo olemassa, ja elää elämäänsä tietämättä sen mutkien johtuvan kohtalon tai sattuman sijaan kirjailijan kirjoittamista juonenkäänteistä? Harold Crickille tämä tieto tulee aikamoisena järkytyksenä, varsinkin kun hänen elämänsä kirjailijalla on tapana aina romaanin lopussa tappaa päähenkilönsä?
Palvelin Englannin kuningasta: (2006) Harvinaista herkkua, tsekkiläisen veijariromaaniklassikon filmatisointi. Tarina supliikkimiehestä, joka aina oikeassa paikassa väärään aikaan ja samalla todenmukainen mutta draamaksi viännetty kuva Tsekkoslovakin lähihistoriasta. Tsekkiläinen huumori ei todellakaan ole aivan valkoisimmasta päästä!
Kikin lähettipalvelu: (1989) Hayao Miyazakiin voi aina luottaa. Henkien kätkemä, Liikkuva linna, Naapurini Totoro ja tämä Kiki-noitatytön itsenäistymistarina ovat kaikki (käytän sanaa sen kamalasta inflaatiosta huolimatta) lämminhenkisiä ja hyvän mielen elokuvia. Animaatiojälki on linjakasta. Erityisesti nautin iltakuvista, valojen ja varjojen leikistä. Fantasiaa ja taikaa ei tarvitse perustella tai selittää, Miyazakin elokuvissa se on kaiken lähtökohta ja perusta.
ja oli vielä joku mutta nyt se unohtui.
Huhti-toukokuussa nähdyt elokuvat (linkit IMBd:n sivuille)
Fountain: (2007) Kolme miestä tai yksi ja sama mies eri aikoina etsimässä ikuista elämää: espanjalainen konkistadori, nykyajan tiedemies ja tulevaisuuden joogi/guru. Elokuva on visuaalisesti hieno, verkkainen, väri- ja äänimaailmaltaan upea. Kiivaita juonenkäänteitä voi etsiä muista leffoista.
Pi: (1998) Ohjaaja sama kuin edellisessä, Darren Aronofsky. Nähtyäni Fountainin, odotukseni olivat korkealla. Pi upposikin minuun, mutta täysin eri tavalla kuin hitaasti virtaava Fountain. Pi oli mustavalkoista kaupunkikakofoniaa, psykologinen trilleri nuoresta matemaatikosta joka kärsii painajaismaisista päänsäryistä ja koettaa löytää matemattisista kaavoista ja lainalaisuuksista vastauksen elämään, maailmankaikkeuteen, kaikkeen. Aivan kuin olisin kuullut samanlaisesta yrityksestä aikaisemminkin...? Palkkioksi kaavan luovuttamisesta olisi luvassa niin maallista kuin hengellistäkin hyvää, loppuratkaisu on kaikessa absurdiudessaan [hankala sana] loistava ja ainoa oikea!
Sunshine: (2006) Brittiläinen tieteiselokuva Alienin hengessä. Alkuasetelma on tuttu; maailma on tuhoutumassa ja retkikunta lähetetään pelastusretkelle avaruuteen. Kaikki alkaa kuitenkin mennä pieleen, ja isosti sittenkin. Juoni on keskivertoperuspullaa, leffasta nousi muutama pohdinnan hetki kun mietin tekojen ja valintojen kauaskantoisia seurauksia.
Stranger than fiction: (2006) What if -ajattelua romanttisessa fantasiakomediassa. Mitä jos... kirjailijan luoma henkilöhahmo onkin jo olemassa, ja elää elämäänsä tietämättä sen mutkien johtuvan kohtalon tai sattuman sijaan kirjailijan kirjoittamista juonenkäänteistä? Harold Crickille tämä tieto tulee aikamoisena järkytyksenä, varsinkin kun hänen elämänsä kirjailijalla on tapana aina romaanin lopussa tappaa päähenkilönsä?
Palvelin Englannin kuningasta: (2006) Harvinaista herkkua, tsekkiläisen veijariromaaniklassikon filmatisointi. Tarina supliikkimiehestä, joka aina oikeassa paikassa väärään aikaan ja samalla todenmukainen mutta draamaksi viännetty kuva Tsekkoslovakin lähihistoriasta. Tsekkiläinen huumori ei todellakaan ole aivan valkoisimmasta päästä!
Kikin lähettipalvelu: (1989) Hayao Miyazakiin voi aina luottaa. Henkien kätkemä, Liikkuva linna, Naapurini Totoro ja tämä Kiki-noitatytön itsenäistymistarina ovat kaikki (käytän sanaa sen kamalasta inflaatiosta huolimatta) lämminhenkisiä ja hyvän mielen elokuvia. Animaatiojälki on linjakasta. Erityisesti nautin iltakuvista, valojen ja varjojen leikistä. Fantasiaa ja taikaa ei tarvitse perustella tai selittää, Miyazakin elokuvissa se on kaiken lähtökohta ja perusta.
ja oli vielä joku mutta nyt se unohtui.
Jonathan Carroll
Jonathan Carroll --> kotisivunsa
Land of laughs (suom. Naurujen maa) -kirjassa mietitään faktan ja fiktion suhdetta. Kirjailija Marshall France on melkoisen taitava kirjailija; hänen luomansa fiktiiviset henkilöhahmot ovat elävän ja todellisentuntuisia, elävämmän ja todellisemman kuin Francen elämäkerran kirjoittaja Tom Abbey tyttöystävineen voi kuvitellakaan. Tom joutuu keskelle toden ja sepitetyn monimutkaista verkkoa, eikä siinä tarinassa tunneta happy endiä.
Marriage of sticks'in päähenkilö Miranda kokee ikävän yllätyksen; hän saa tietää olevansa kuolematon, hänelle näytetään baseball-stadionin katsomollinen hänen menneitä inkarnaatioitaan, ja joka ikinen niistä on yhtä epämiellyttävä oman edun tavoittelija. Onko liian myöhäistä muuttua ja muuttaa tulevaisuutta?
Kissing the beehive oli lievä pettymys, koska jännitystarinasta puuttuivat fantasian ainekset. Kuitenkin nokkela, kiero ja (tietenkin kun Carroll on kyseessä) yllätyksellinen tarina rikoksesta ja kaikenvoittavasta rakkaudesta joka lähentelee pakkomiellettä.
Luettu White apples, Land of laughs, Kissing the beehive, Marriage of sticks
Lukemista odottavat Voice of our shadow, Glass soup, Sleeping in flame, Bones of the moon
Miksen ole aikaisemmin törmännyt heppuun? Carroll kävi Suomessa Hgin kirjamessuillakin viime vuonna. Kirjoja on tosin suomennettu vasta kaksi, vaikka tuotannossa on yhteensä 17 (?) teosta 1980-luvulta lähtien. Spekulatiivista fiktiota, suoraan sanottuna silkkaa fantasiaa. Carroll leikittelee ajatuksilla identiteetistä, kuolemasta, kuoleman jälkeisestä elämästä ja yleensä elämän aikana tehdyistä valinnoista. Mitä jos voisimme palata ajassa takaisin opastamaan nuorta minäämme ennen jotain tärkeää valintaa? Olisiko lopputulos sen onnellisempi? Miten tekemämme ratkaisut vaikuttavat meihin ja ympärillä oleviin ihmisiin?
Carrollin päähenkilöt tuntuvat olevan järjestään epämiellyttäviä egoisteja tai ainakin aikaansaamattomia luusereita. Toinen yhdistävä piirre on koirien paljous, koirat ovat joko sivurooleissa tai kirjan keskeisessä osassa ratkaisun avaimina. Bullterrierit, dalmatialaiset, jackrussellit ja epämääräiset monirotukoirat kuvataan hellyydellä ja tuttavallisesti.
Land of laughs (suom. Naurujen maa) -kirjassa mietitään faktan ja fiktion suhdetta. Kirjailija Marshall France on melkoisen taitava kirjailija; hänen luomansa fiktiiviset henkilöhahmot ovat elävän ja todellisentuntuisia, elävämmän ja todellisemman kuin Francen elämäkerran kirjoittaja Tom Abbey tyttöystävineen voi kuvitellakaan. Tom joutuu keskelle toden ja sepitetyn monimutkaista verkkoa, eikä siinä tarinassa tunneta happy endiä.
Marriage of sticks'in päähenkilö Miranda kokee ikävän yllätyksen; hän saa tietää olevansa kuolematon, hänelle näytetään baseball-stadionin katsomollinen hänen menneitä inkarnaatioitaan, ja joka ikinen niistä on yhtä epämiellyttävä oman edun tavoittelija. Onko liian myöhäistä muuttua ja muuttaa tulevaisuutta?
Kissing the beehive oli lievä pettymys, koska jännitystarinasta puuttuivat fantasian ainekset. Kuitenkin nokkela, kiero ja (tietenkin kun Carroll on kyseessä) yllätyksellinen tarina rikoksesta ja kaikenvoittavasta rakkaudesta joka lähentelee pakkomiellettä.
Sekalaista tavaraa
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)